Kirjoittanut asianajaja, työelämäprofessori Markku Fredman.

Tämä blogikirjoitus on jatkoa aiempaan, samaa aihetta koskeneeseen blogikirjoitukseen. Aiemmassa kirjoituksessa mainitun EU-tuomioistuimen tuomion jälkeen Suomessa käynnistyi lainvalmistelu, valmistui hallituksen esitys HE 70/2025 ja nyt on saatu sen johdosta perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 32/2025 ja lakivaliokunnan mietintö LaVM 13/2025. Asia on menossa eduskunnan täysistunnon hyväksyttäväksi.

Pakkokeinolain (PKL) 8 luvun 20,1 §:n mukaan laite-etsinnällä tarkoitetaan tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavaa etsintää. Laitteen, esimerkiksi älypuhelimen, haltuunotto takavarikoimalla
ei siis vielä luo esitutkintaviranomaiselle toimivaltaa tutkia, mitä tietoja laitteelle on tallennettuna.

PKL 8:21,1:ssä säädetyt laite-etsinnän edellytykset vastaavat pitkälti PKL 8:2,1:ssä säädettyjä esineellisen kotietsinnän edellytyksiä. On ensinnäkin oltava syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, tai selvitettävänä ovat yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät seikat. Lisäksi edellytyksenä on, että etsinnässä voidaan olettaa löytyvän tutkittavana olevaan rikokseen liittyvää takavarikoitavaa dataa.

Unionin tuomioistuimen 4.10.2024 antama ratkaisu asiassa C.G. v Bezirkshauptmannschaft Landeck (C-548/21) ilmentää muutosta suhtautumisessa laite-etsintöihin. Kun pakkokeinolakia säädettäessä laite-etsintä rinnastettiin kotietsintään, on se nykyisin rinnastettavissa telekuunteluun ja televalvontaan. Matkapuhelimen muistissa on käytyä viestintää, sitä koskevia yksilöintitietoja, sijaintitietoja, valokuvia, yhteystietolistauksia jne. Telepakkokeinojen osalta on ollut jo 1990-luvulta alkaen selvää, että päätöksenteko tapahtuu tuomioistuimessa ja perusterikokset ovat sangen vakavia.

Unionin tuomioistuimen tuomiossa C-548/21 on kohdassa 93 todettu, että pääsy älypuhelimen sisältämien tietojen kokonaisuuteen voi mahdollistaa hyvin tarkkojen päätelmien tekemisen rekisteröidyn yksityiselämästä, kuten hänen päivittäisistä tottumuksistaan, vakituisista tai tilapäisistä oleskelupaikoistaan, päivittäisistä tai muista liikkumisistaan, suorittamistaan toimista ja sosiaalisista suhteistaan sekä sosiaalisista piireistä, joissa tämä henkilö liikkuu. Kohdassa 92 todetaan, että pääsy voi kattaa liikenne- ja sijaintitietojen lisäksi myös valokuvat ja tämän puhelimen internetin selaushistorian tai jopa osan kyseisellä puhelimella käydyn viestinnän sisällöstä erityisesti silloin, kun tarkastellaan siinä säilytettyjä viestejä. Pääsystä kaikkiin matkapuhelimen sisältämiin tietoihin voi seurata vakava tai jopa erityisen vakava puuttuminen rekisteröidyn perusoikeuksiin.

Tuomion kohdassa 102 todetaan, että sen varmistamiseksi, että kussakin konkreettisessa tapauksessa noudatetaan suhteellisuusperiaatetta punnitsemalla kaikkia asiassa merkityksellisiä seikkoja, on olennaisen tärkeää, että kun toimivaltaisten kansallisten viranomaisten pääsy henkilötietoihin aiheuttaa vaaran vakavasta tai jopa erityisen vakavasta puuttumisesta rekisteröidyn perusoikeuksiin, tämä pääsy edellyttää joko tuomioistuimen tai riippumattoman hallintoelimen suorittamaa etukäteisvalvontaa.

Hallituksen esityksessä HE 70/2025 todetaan, että esityksen tavoitteena on saattaa pakkokeinolain 8 luvun mukainen laite-etsinnästä päättämistä koskeva sääntely EU-oikeuden mukaiseksi ottaen huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Esitys ei siis koskenut laite-etsinnän sangen laveaa soveltamisalaa, vaikka EU-tuomioistuimen näkemys suhteellisuusperiaatteesta voi helposti johtaa siihen, ettei laite-etsintöjä voida käyttää lievien rikosten tutkinnassa.

Esityksestä antamassaan lausunnossa PeVL 32/2025 perustuslakivaliokunta totesi, että valtioneuvoston tulisi perustuslaista johtuvista syistä ilman aiheetonta viivytystä käynnistää selvitystyö, jossa arvioidaan nyt ehdotettua laajemmin laite-etsintäsääntelyn uudistamista perus- ja ihmisoikeuksien sekä teknologisen kehityksen ja toimintaympäristön muutosten kannalta. Laite-etsinnän merkitys ja vaikutus pakkokeinona on muuttunut sen säätämisajankohdasta.

Lakivaliokunnan mietinnössä LaVM 13/2025 esitys hyväksyttiin pienin muutoksin. Lähtökohtaisesti laite-etsinnästä päättää jatkossa tuomioistuin. Asian tuomioistuinkäsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin, mitä PKL 3 luvun 1, 3, 8 ja 10 §:ssä säädetään vangitsemisasian käsittelystä. Viittausta ei siis ole 6,2 §:ään, joka koskee pakkokeinon kohteen kuulemista.

Laite-etsintää koskeva asia voidaan ratkaista kansliassa ilman istuntokäsittelyä, jos tuomioistuin harkitsee sen soveliaaksi. Käsittely voidaan pitää käyttäen videoneuvottelua. Asia ratkaistaan kuulematta laitteen haltijaa tai muuta laitteeseen oikeutettua. Tuomioistuimen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Pidättämiseen oikeutettu virkamies saa kannella kielteisestä päätöksestä – laitteen haltijalla ei ole kanteluoikeutta.

Pidättämiseen oikeutettu virkamies voi päättää laite-etsinnästä, jos laitteen sijainnin, käyttötarkoituksen tai -toimintojen tai muiden vastaavien seikkojen perusteella on perusteltu syy olettaa, ettei laite sisällä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja, muita arkaluonteisia tietoja eikä tietoja henkilön yksityiselämästä. Pidättämiseen oikeutettu virkamies voi päättää laite-etsinnästä myös laitteen palauttamiseksi siihen oikeutetulle, jos on syytä olettaa, että se on rikoksella joltakulta viety. Pidättämiseen oikeutettu virkamies voi päättää laite-etsinnästä myös, jos laitteen haltija tai muu laitteeseen oikeutettu vapaaehtoisesti suostuu siihen ja edellytykset laite-etsinnän toimittamiselle muutoin täyttyvät.

Pidättämiseen oikeutettu virkamies voi päättää laite-etsinnästä myös, jos laite-etsinnän välitön toimittaminen on asian kiireellisyyden vuoksi välttämätöntä. Asia on tällöin saatettava tuomioistuimen päätettäväksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua laite-etsinnän aloittamisesta.

Jos pidättämiseen oikeutettu virkamies on päättänyt laite-etsinnästä 3 momentissa tarkoitetulla tavalla (laite ei sisällä erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tai arkaluonteisia tietoja), tuomioistuimen on laitteen haltijan tai muun laitteeseen oikeutetun henkilön vaatimuksesta todettava, ovatko laite-etsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa. Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa laite-etsinnän toimittamisesta tai siitä myöhemmästä ajankohdasta, jolloin vaatimuksen esittäjä on saanut tiedon laite-etsinnän toimittamisesta. Tuomioistuimen tällaisen vaatimuksen johdosta tekemästä päätöksestä saa valittaa erikseen.

Uudistuksen myötä laitteen haltijan oikeusturva heikkenee, kun yleinen laite-etsinnän jälkikontrollia koskenut PKL 8:29a kumotaan hallituksen esityksen mukaisesti. Siirrytään siis jälkikontrollista etukäteiseen valvontaan, jossa asianosaisena on vain esitutkintaviranomainen. Laitteen haltija ei voi siis enää jatkossa tuomioistuimessa perustella, miksi laite-etsinnän edellytykset eivät ole käsillä: häntä ei säännönmukaisessa menettelyssä kuulla, eikä hänellä ole muutoksenhakuoikeutta tuomioistuimen päätökseen, jolla laite-etsintään on suostuttu. Ylemmät tuomioistuimet eivät käytännössä saa enää laite-etsintöjä arvioitavakseen eikä ennakkopäätöksiä päästä antamaan – pakkokeinohakemuksia on nimittäin aniharvoin hylätty ja vielä harvemmin hakijana oleva virkamies niistä kantelee.

Uudistuksessa ei lainkaan puututtu laite-etsinnän perusterikoksiin, vaikka juuri suhteellisuusperiaatteen vuoksi uudistus tuli välttämättömäksi. Uudistuksen myötä väittely laite-etsinnän edellytyksistä siirtyy rikosasian pääkäsittelyyn. Tuossa vaiheessa on laite-etsinnän tulokset jo monistettu lukuisiin asianosaisille, syyttäjälle ja tuomioistuimelle toimitettuihin esitutkintapöytäkirjoihin – ehkä yleisöllekin. Jatkossa ei siis enää ole lainkaan tehokasta oikeussuojakeinoa siihen tilanteeseen, jossa älypuhelimen tai tietokoneen haltija väittää laitteensa tutkimisen ja sieltä löydettyjen tietojen liittämisen esitutkintapöytäkirjaan olleen pakkokeinolain ja EU-oikeuden mukaisen suhteellisuusperiaatteen vastaista.

Kumottavassa PKL 8:29a:ssa on siis ollut säännös siitä, että laitteen haltija voi jälkikäteen saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi jo tehdyn laite-etsinnän ja oikeudessa argumentoida siitä, täyttyivätkö laite-etsinnän edellytykset mm. suhteellisuusperiaatteen kannalta. Tällaisten hakemusten johdosta on annettu mm. Turun hovioikeuden päätös 28.8.2025 ja Helsingin hovioikeuden päätös 22.10.2025. Keskusrikospoliisi on hakenut valituslupaa Turun hovioikeuden ratkaisuun. Jatkossa tällaisia asioita ei siis enää päädy tuomioistuimen käsittelyyn. Käräjäoikeudet ratkaisevat yksipuolisesti asianosaista kuulematta laite-etsinnän edellytykset tietämättä millaisiin argumentteihin laitteen haltija vetoaisi, jos häntä kuultaisiin asiassa. Miten tuomioistuin voi arvioida pakkokeinon käytöstä aiheutuvan haitan, jos kukaan ei ole kertomassa millaista haittaa laite-etsinnästä yksittäisessä tapauksessa aiheutuisi?

Perustuslain 21 §:n mukaan laissa tulisi turvata asianosaisten oikeus tulla kuulluksi. Nyt tämä oikeus ollaan nimenomaisesti poistamassa säätämällä, että tuomioistuin päättää asian laitteen haltijaa kuulematta ja kanteluoikeus on ainoastaan hakijalla, niissä oletettavasti harvinaisissa tilanteissa, joissa hakemusta ei hyväksytä. Toimivan jälkikontrollin sijaan olemme saamassa näennäisen etukäteisvalvonnan. Perustuslain pykälän mukaan myös muutoksenhakuoikeus tulisi turvata laissa – ei kuitenkaan tässä asiassa. Asiaan kiinnitti huomiota eduskunnan oikeusasiamiestä edustanut esittelijäneuvos Mikko Eteläpää lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Hän korosti sitä, että laite-etsintä voidaan kohdistaa myös muun kuin rikoksesta epäillyn laiteeseen.

Pakkokeinolaissa on salaisten pakkokeinojen osalta 10 luvun 43 §:ssä säädetty, että niitä koskeva lupa-asia tuomioistuimessa voidaan ratkaista kuulematta pakkokeinon kohteena olevaa henkilöä. Nyt pakkokeinolakiin ollaan hyväksymässä säännös, jossa tuomioistuinta kielletään kuulemasta asianosaista: ”Asia ratkaistaan kuulematta laitteen haltijaa tai muuta laitteeseen oikeutettua”. Melkoinen muutos ja näyttää jostain syystä mahtuvan perustuslain 21 §:n puitteisiin. Mihinköhän tämä avaus vielä jatkossa johtaakaan?

EU-tuomioistuimen tuomio, jolla pyrittiin parantamaan ihmisten tietosuojaa on siis Suomessa johtamassa siihen, että heidän oikeusturvaansa heikennetään merkittävästi. Mitään takeita ei ole siitä, että uudistus parantaisi tietosuojaa. Olisi mielenkiintoista saattaa tämä lopputulos EU-tuomioistuimen arvioitavaksi. Se ei kuitenkaan ole asianosaiselle mahdollista. Kun puhevalta puuttuu kansallisessa menettelyssä, se puuttuu myös EU-tuomioistuimessa, jos joku käräjäoikeus sattuisi pyytämään sieltä omasta aloitteestaan ennakkoratkaisua.