Kirjoittanut prosessioikeuden emeritusprofessori Antti Jokela.

Korkein oikeus vahvennetussa kokoonpanossa 19.11.2024 antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2024:71 jätti oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (820/2013) 6 §:n säännöksen 110 euron tuntipalkkiosta perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta, koska puolustajalle asetuksen säännöksen perusteella maksettava palkkio ei olisi ollut oikeusapulain 17 §:ssä edellytetyllä tavalla kohtuullinen. KKO vahvisti avustajana kyseisessä rikosasiassa toimineen asianajaja Markku Fredmanin palkkion tämän vaatiman 130 euron tuntipalkkion perusteella (äänestys 8–3). Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat kynnyksen kyseisen palkkiosäännöksen soveltamatta jättämiseen ylittyvän vasta, jos avustajan tehtäviin ei palkkion alhaisuuden vuoksi olisi enää saatavissa kelpoisuusvaatimukset täyttäviä juristeja.

Toisaalta korkein hallinto-oikeus täysistunnossa 11.12.2024 antamassaan vuosikirjaratkaisussa KHO 2024:129 katsoi käsiteltävänään olleessa ulkomaalaislain mukaisessa asiassa, ettei ollut perusteita jättää perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta kyseisessä valtioneuvoston asetuksessa säädettyä oikeusavun tuntipalkkion määrää (äänestys 18–4). Eri mieltä olleet jäsenet olisivat määränneet avustajalle palkkion tämän vaatimuksen mukaisena eli 130 euron mukaisena laskettuna. KHO:n enemmistö oli siis KKO:n vähemmistön kannalla ja KHO:n vähemmistö taas KKO:n enemmistö puolella. Yhteensä laskettuina ylimpien oikeusasteiden tuomareista enemmistö asettautui asetuksessa määrätyn tuntipalkkion kannalle, mutta se on ilmeisesti johtunut siitä, että KHO:ssa asia käsiteltiin laajemmassa kokoonpanossa. Linjaero ylimpien oikeusasteiden välillä oli kuitenkin selvä.

Hovioikeuksista ja käräjäoikeuksista on kuulemani mukaan tullut jo runsaasti erisuuntaisia ja monenlaisiin perusteluihin nojautuvia ynnä puolelle jos toiselle kallistuneita perustelemattomia ratkaisuja. Käytössäni on ollut kuusi hovioikeusratkaisua, joista kolmessa avustajan tuntipalkkioksi on määrätty 130 euroa ja toisaalta kolmessa 110 euroa, sekä yksi käräjätuomarin ratkaisu, jossa palkkioksi on määrätty 110 euroa. Toisaalta olen kuullut käräjäoikeuksien ratkaisuista, joissa enempiä kyselemättä on määrätty palkkioksi 130 euroa, sekä kolmen tuomarin kokoonpanosta, jossa kysymyksestä on äänestetty.[1]

Seuraavassa tarkastelen ensin KKO:n ja KHO:n enemmistöjen ja vähemmistöjen perusteluja ja niiden merkitystä pääkohdittain sekä sen jälkeen havaitsemiani perustelutapoja alemmista oikeuksista. Lopuksi hahmottelen omaa kantani kysymykseen sekä julkisuudessa siitä käytyyn keskusteluun.

KKO:n ratkaisun perusteluista ja ratkaisun merkityksestä

KKO:n ratkaisu 2024:71 on avoimesti, seikkaperäisesti ja selkeästi perusteltu (25 kohtaa ynnä johtopäätökset). Perustelujen kohdissa 2–5 todetaan ensinnä asiaan sovellettavat säännökset eli perustuslain (PL) 107 §, rikosoikeudenkäyntilain (ROL) 2:10.1, oikeusapulain (OAL) 17 ja 18 § sekä palkkioasetuksen 6, 8 ja 9 §.

Perustelujen kohdissa 6–8 kartoitetaan maksuttoman oikeusavun merkitystä perus- ja ihmisoikeutena. Oikeus saada tarvittaessa maksutonta oikeusapua on ensinnäkin osa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (kohta 6). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on puolestaan katsottu, että maksuton oikeusapu – oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa – on tarpeen ainakin silloin, kun kysymyksessä on vakava, vapausrangaistuksen uhan perustava rikos tai asiassa on vaikeita oikeus- tai tosiasiakysymyksiä (kohta 7). Myös PL:n, OAL:n ja ROL:n esitöissä pidetään oikeutta pätevään oikeusapuun keskeisenä oikeuksien ja lainkäytön tosiasiallisen saavutettavuuden sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena, jotta kansalaisille turvataan tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus tiedollisen eriarvoisuuden estämättä ja taloudellisesta asemastaan riippumatta päästä oikeuksiinsa. Rikosasioissa oikeus puolustajan käyttämiseen on tärkeä, jotta vastaaja voi olla tasavertaisessa asemassa vastapuolen eli syyttäjän kanssa (kohta 8).

Perustelujen kohdissa 9–11 selostetaan lyhyesti nykyisen avustajan palkkiota koskevan sääntelyn tausta. Siirtymistä rahamääräisesti määrättyihin palkkioihin vuonna 1993 perusteltiin kyseisen lainmuutoksen (1668/1992) esitöissä tarpeella vähentää valtion menoja. Hallituksen esityksen mukaan oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten nousu oli tarpeen pitää yleisen kustannuskehityksen puitteissa (HE 185/1992 vp. s. 1–2 ja 4). Aluksi oikeusministeriön määräyksen mukainen normaali tuntipalkkio oli 400 markkaa. Tuntipalkkiota on tämän jälkeen tarkistettu kuusi kertaa, viimeksi vuonna 2014, jolloin tuntipalkkio korotettiin valtioneuvoston asetuksella (820/2013) 110 euroksi.

KKO totesi, että valtioneuvoston asetuksilla on mahdollista kehittää oikeusavun palkkiotasoa suunnitelmallisesti, ja niiden antaminen edistää myös palkkioiden määräämiskäytännön yhtenäisyyttä. KKO piti kuitenkin tärkeänä, että tuntipalkkion määrää arvioidaan ja tarvittaessa tarkistetaan riittävän usein esimerkiksi kustannuskehityksen myötä palkkion pitämiseksi lain edellyttämällä tavalla kohtuullisena (kohta 12).

 Perustelujen kohdissa 13–25 KKO arvioi 110 euron suuruisen tuntipalkkion kohtuullisuutta kyseisessä asiassa. KKO katsoi, että viime kädessä tuomioistuimen on kulloinkin käsiteltävässä asiassa arvioitava palkkioasetuksessa säädetyn tuntipalkkion kohtuullisuus ja jätettävä asetuksen säännös 110 euron tuntipalkkiosta soveltamatta PL 107 §:n nojalla, jos se on ristiriidassa palkkion kohtuullisuutta edellyttävän OAL 17.1 §:n kanssa (kohta 13).

Palkkioasetuksen mukaisen tuntipalkkion kohtuullisuutta arvioitaessa merkitystä on ensinnäkin sillä, mikä on vastaavanlaisissa asioissa yleensä veloitettavan tuntipalkkion määrä (KKO 2018:69, kohta 9). Jos OAL:n nojalla maksettavien palkkioiden taso on suhteettoman alhainen verrattuna muutoin vastaavanlaisissa asioissa maksettuihin palkkioihin, oikeus saada pätevää oikeudellista apua taloudellisesta asemasta riippumatta ja siten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voivat vaarantua (kohta 14).

KKO viittasi myös aikaisempaan ratkaisuunsa KKO 2018:69, jossa alaikäiselle asianomistajalle pahoinpitelyä koskevassa asiassa määrätylle edunvalvojalle maksettavaksi kohtuulliseksi tuntipalkkioksi oli määrätty huomattavasti nyt vaadittua suurempi määrä 220 euroa (kohta 17). Näin merkittävä ero oikeusapulain nojalla maksettavan 110 euron ja sen soveltamisalan ulkopuolella maksettavien tuntipalkkioiden välillä jo itsessään viittasi vahvasti siihen, ettei palkkioasetuksen mukaista palkkiota voitu pitää kohtuullisena (kohta 18). Vastaavasti ratkaisussa KKO 2024:37 on EU:n luovuttamislain nojalla määrätylle puolustajalle maksettu 150 euron tuntipalkkio katsottu kohtuulliseksi (kohta 19).

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan elinkustannusten nousu vuosien 2014–2022 välisellä ajanjaksolla oli ollut noin 20 prosenttia ja keskimääräinen ansiotaso oli tuona aikana noussut suurin piirtein kustannusten nousua vastaavasti. Jos tuntipalkkion määrä olisi seurannut kustannus- ja ansiotason kehitystä, se olisi hovioikeuskäsittelyn aikana 2022 ollut noin 130 euroa. Jos 400 markan tuntipalkkiota olisi korotettu vuodesta 1993 lähtien ansiotason nousua vastaavasti, palkkion määrä olisi ollut noin 155 euroa (kohta 20). Lisäksi asiassa esitettyjen selvitysten mukaan liiketaloudellisten suoritteiden tuntihinnoittelu oli jo vuonna 2013 ollut kaikissa oikeusaputoimistoissa selvästi enemmän kuin 110 euroa (kohdat 22–24).

Asiassa esitetyt selvitykset tukivat siten käsitystä, ettei palvelun tarjoaminen asianajo- ja lakiasiaintoimistoissa110 euron tuntihintaan kattanut palvelujen tuottamisen kustannuksia, ja näin ollen myös sitä, ettei tämän suuruinen tuntipalkkio ollut kohtuullinen (kohta 25). Suhteettoman matala palkkiotaso on omiaan heikentämään oikeusavun laatua ja sitä kautta vaarantamaan asianosaisen oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaikka oikeusapua sinänsä olisikin saatavilla palkkiotason alhaisuudesta huolimatta (kohdat 26–27). Näihin seikkoihin nähden palkkioasetuksen 6 §:n mukaista 110 euron tuntipalkkiota ei KKO:n enemmistön mukaan voitu enää pitää OAL 17 §:ssä edellytetyn mukaisesti kohtuullisena (kohta 28). Näin ollen palkkioasetuksen 6 § oli jätettävä soveltamatta PL 107 §:n nojalla (kohta 30). KKO vahvisti avustajan palkkion asiassa avustajan vaatiman 130 euron tuntipalkkion perusteella.

Eri mieltä olleiden KKO:n jäsenten lausunnossa viitattiin siihen, että oikeusavun tuntipalkkion suuruus oli osoitettu valtioneuvoston tehtäväksi. Siinä määritelty taso olisi KKO:n vähemmistön mukaan perusteltua ylittää vasta, jos avustajan ja puolustajan tehtäviin ei palkkion alhaisuuden vuoksi olisi saatavissa kelpoisuusvaatimukset täyttäviä juristeja.

Mainittakoon, että kyseisen ennakkopäätöksen antamisen jälkeen KKO on myös ratkaisussaan KKO 20.12.2024 Nro 1913 (R2024/955) pohjoismaisen luovuttamislain (1383/2007) mukaisessa asiassa, jossa valituslupaa ei myönnetty, määrännyt muutoksenhakijan puolustajalle valtion varoista asian hoitamisen edellyttämän kolmen tunnin työmäärän perusteella kohtuulliseksi katsotut 390 euroa ja arvonlisäveron määränä 99,45 euroa, mitkä määrät jäivät valtion vahingoksi. Tästä on pääteltävissä, että KKO tulee vastaisuudessakin käsiteltävikseen tulevissa asioissa noudattamaan asetuksessa säädetyn 110 euron tuntipalkkion sijasta kohtuulliseksi katsomaansa 130 euron tuntipalkkiota.

KHO:n ratkaisun perusteluista ja ratkaisun merkityksestä

KHO hylkäsi muutoksenhakijan ulkomaalaisasiaa koskeneen valituslupahakemuksen ja käsitteli ainoastaan avustan palkkiovaatimuksen. Asiassa oli avustajan palkkiovaatimuksen perusteella ratkaistavana, voidaanko avustajalle maksettavan palkkion perusteena käyttää vaadittua 130 euron tuntipalkkiota palkkioasetuksessa säädetyn 110 euron sijasta.

Perusteluissaan KHO kartoitti ensinnä asiaan sovellettavat oikeusapulain ja palkkioasetuksen säännökset (kohdat 3–6), niiden valmisteluaineiston (kohdat 7–10) sekä lyhyesti KKO:n ennakkopäätöksen lopputuloksen ja sen kohdassa 28 todetun johtopäätöksen (kohdat 11–12). Sen jälkeen kysymystä arvioitiin erikseen seitsemässä kohdassa (kohdat 13–19).

KHO totesi ensinnä, että avustajan tuntipalkkion suuruudesta säätäminen oli OAL 17 §:ään sisältyvän yksilöidyn asetuksenantovaltuuden nojalla osoitettu valtioneuvoston tehtäväksi (kohta 13). KKO:n ohella myös KHO oli tosin aiemmassa ennakkopäätöksessään (KHO 2018:95) jättänyt palkkioasetuksen 7a.2 §:n säännöksen soveltamatta PL 107 §:n nojalla, koska sen soveltaminen olisi johtanut kohtuuttoman matalan palkkion vahvistamiseen avustajalle ja siten ristiriitaan OAL:n silloisen 17a §:n kanssa. Kyseinen ratkaisu perustui kuitenkin tapauskohtaisten olosuhteiden ja ajankäytön arviointiin, kun taas palkkioasetuksessa säädetyn tuntipalkkion soveltamatta jättäminen edellyttäisi tapauskohtaista tuntipalkkion kohtuullisuuden arviointia huomattavassa määrässä tuomioistuinten ja myös oikeusaputoimistojen käsittelemiä asioita (kohdat 14–15).

KHO katsoi, että OAL 17 §:ssä tarkoitettu palkkion kohtuullisuus tulee ensisijaisesti arvioitavaksi harkittaessa avustajan toimenpiteisiin käyttämän ajan tarpeellisuutta ja matkustamisesta johtuvan ajanhukan välttämättömyyttä (kohta 16) ja että käsitteenä ”kohtuullinen palkkio” on huomattavan arvostuksenvarainen, joka jättää valtioneuvostolle laajan oikeuspoliittisen ja valtiontaloutta koskevan harkintavallan, johon liittyy myös työmarkkinapoliittinen ulottuvuus (kohta 17). Tuntipalkkion määrän tarkastelu suhteessa markkinaehtoisiin palveluihin ei KHO:n näkemyksen mukaan osoita, että palkkioasetuksessa säädetty tuntipalkkio sellaisenaan olisi kohtuullista palkkiota määrättäessä ristiriidassa oikeusapulain kanssa (kohta 18). KHO:n käsityksen mukaan ristiriita asetuksessa säädetyn tuntipalkkion määrän ja oikeusapulain välillä voisi tulla kysymykseen lähinnä tilanteessa, jossa tämän perusoikeuden toteutuminen vaarantuisi siitä syystä, että tuntipalkkion alhaisen tason vuoksi ei olisi saatavilla päteviä oikeusavustajia (kohta 19).

Mainitsemillaan perusteilla KHO:n enemmistön johtopäätös tuntipalkkiosta oli, ettei palkkioasetuksen 6 §:ää tule jättää PL 107 §:n nojalla soveltamatta, vaan avustajan palkkio oli määrättävä asetuksessa säädettyä 110 euron tuntipalkkiota noudattaen (kohta 20).

Eri mieltä olleet KHO:n jäsenet perustelivat avustajan oikeutta vaatimaansa palkkioon perustuslain ja oikeusapulain esitöissä painotetuilla asianosaisen oikeudella pätevään oikeusapuun eräänä keskeisenä asianosaisen oikeuksien ja lainkäytön tosiasiallisen saavutettavuuden sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena, joka osaltaan takaa sen, että kansalaisille turvataan tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus tiedollisen eriarvoisen estämättä ja taloudellisesta asemastaan riippumatta päästä oikeuksiinsa.

Oikeusavun antaminen perustuu siten oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja oikeuksiin pääsyä koskeviin perustavanlaatuisiin vaatimuksiin.  Oikeusapua koskevia säännöksiä ei KHO:n vähemmistön mielestä tullut soveltaa siten, että nämä vaatimukset toteutuvat eri tuomioistuimissa keskenään ristiriitaisesti. Sen sijaan asiassa oli annettava erityistä merkitystä oikeusvarmuuteen liittyville sekä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja yhdenvertaista oikeuksiin pääsyä koskeville vaatimuksille.

Kun viimeksi vuonna 2014 tarkistettua palkkioasetuksen 6 §:n mukaista 110 euron tuntipalkkiota voitiin pitää nykyisin varsin alhaisena, KHO:n vähemmistö ei pitänyt perusteltuna päätymistä asian arvioinnissa siihen, että tällä perusteella laskettua palkkiota olisi KKO:n ratkaisusta poiketen edelleen pidetty oikeusapulaissa edellytetyllä tavalla kohtuullisena.

Mainittakoon, että KHO antoi pian kyseisen ratkaisunsa jälkeen 20.12.2024 ennakkopäätöksen (KHO 2024:133) oikeusavusta ulkomailla käsiteltävässä asiassa. Siinä KHO:ssa oli arvioitavana, oliko oikeusministeriö voinut hylätä hakemuksen yleistä oikeudellista neuvontaa laajemman oikeusavun saamiseksi valituksen käsittelyä varten YK:n lapsen oikeuksien komiteassa. OAL 23.2 §:n mukaan yleistä oikeudellista neuvontaa laajempaa oikeusapua ulkomailla käsiteltävään asiaan voidaan nimittäin myöntää vain, jos sille on erityisen painavia syitä.

Hakemusta oli perusteltu erityisesti sillä, että muutoksenhakijat eivät osanneet suomen kieltä eivätkä komitean virallisia kieliä, minkä vuoksi he eivät kyenneet laatimaan valitusta itsenäisesti eivätkä vastaamaan valtion antamiin lausuntoihin ilman asiantuntevaa oikeudellista apua. Myös muutoksenhakijoiden henkilökohtaiset olot ja painavat humanitaariset syyt muodostivat hakemuksen mukaan erityisen syyn oikeusavun myöntämiseksi, koska he elivät paperittomina pakolaisina kotimaansa ulkopuolella Pakistanissa.

KHO:n enemmistö katsoi, ettei hakemuksesta ollut muutoksenhakijoiden esittämistä näkökohdista huolimatta todettavissa sellaisia olosuhteita, että muutoksenhakijoiden mahdollisuus tehdä yksilövalitus ja saada valitus käsitellyksi estyisi, jos heille ei myönnetä yleistä oikeudellista neuvontaa laajempaa julkista oikeusapua. Sen vuoksi KHO:n enemmistö ei muuttanut oikeusministeriön ja hallinto-oikeuden hylkääviä ratkaisuja (äänestys 3–2).

KHO:n kaksi jäsentä ja asian esittelijä totesivat eriävässä mielipiteessään, että Suomi on sitoutunut noudattamaan lapsen oikeuksien yleissopimuksesta johtuvia velvoitteita. Sen vuoksi kansallisessa oikeusjärjestyksessämme on turvattava, että asioiden saattaminen yksilövalituksen keinoin lapsen oikeuksien käsiteltäväksi on tosiasiassa mahdollista. Lapsen etu ja sen toteutumisen turvaaminen tulee niin ikään ottaa huomioon arvioitaessa oikeusavun myöntämisen edellytyksiä. Tähän nähden eri mieltä olleet jäsenet ja esittelijä katsoivat, että OAL 23.2 §:ssä tarkoitettu kynnys asetetaan liian korkealle, jos erityisen painavan syyn katsotaan olevan käsillä vain silloin, kun valituksen tekeminen ja sen käsittely muutoin estyisi.

Hovioikeus- ja käräjäoikeusratkaisujen perustelutavoista

Käytössäni olleista hovioikeusratkaisuista kolmessa avustajalle oli määrätty KKO:n ennakkopäätöksen mukaisesti 130 euron tuntipalkkio. Näistä yhdessä avustaja oli vaatinut 165 euron tuntipalkkiota, mutta HO katsoi, että kohtuullisena tuntipalkkion määränä oli pidettävä KKO:n ratkaisu 2024:71 huomioon ottaen 130 euroa ja että perustetta tätä korkeamman tuntipalkkion maksamiselle ei ollut.

Toisessa tapauksessa HO arvioi KKO:n ratkaisun kohdasta 31 ilmenevän oikeusohjeen perusteella, että palkkioasetuksen soveltaminen ja tuntipalkkion maksaminen 110 euron määräisenä olisi ristiriidassa OAL 17 §:n kanssa, koska avustajalle sen perusteella puolustajan tehtävästään HO:ssa maksettava palkkio ei olisi OAL 17 §:ssä edellytetyn mukaisesti kohtuullinen. Näin ollen palkkioasetuksen 6 § oli jätettävä soveltamatta PL 107 §:n nojalla ja avustajalle maksettiin valtion varoista palkkio hänen vaatimansa 130 euron tuntipalkkion mukaisesti.

Kolmannessa tapauksessa syyttäjä oli vaatinut, että avustajan vaatimus 130 euron suuruisesta tuntipalkkiosta hylätään, koska KKO oli kyseisessä ennakkopäätöksessä ylittänyt toimivaltansa, minkä vuoksi siinä annettua oikeusohjetta ei tullut yleisesti noudattaa eikä ainakaan soveltaa takautuvasti. HO kuitenkin totesi, että KKO oli ennakkopäätöksessään katsonut OAL 17.1 §:n mukaiseksi kohtuulliseksi tuntivelvoitukseksi 130 euroa rikoksesta syytetyn vastaajan puolustamisesta hovioikeudessa ja että ratkaisussa annettu oikeusohje soveltui käsillä olleeseen asiaan. Näin ollen HO hyväksyi avustajan vaatimuksen 130 euron suuruisesta tuntipalkkiosta.

Kaikki kolme HO:n ratkaisua 130 euron tuntipalkkiosta olivat yksimielisiä.

Palkkioasetuksen 110 euron tuntipalkkion kannalla olleista kolmesta hovioikeusratkaisuista yhdessä katsottiin, ettei OAL:n sanamuodosta tai lain esitöistä ollut tehtävissä johtopäätöstä, että kohtuullisuusarviointi ulottuisi palkkioasetuksessa säädetyn tuntipalkkion suuruuteen. Sen vuoksi ja muutoin KKO:n eri mieltä olleiden jäsenten lausunnosta ilmenevillä perusteilla HO katsoi, että asiassa tuli soveltaa palkkioasetuksen 110 euron tuntipalkkiota (äänestys 2–1). Eri mieltä ollut HO:n jäsen katsoi KKO:n ratkaisun perusteella, että avustajalla oli oikeus vaatimaansa 130 euron tuntipalkkioon sekä siitä laskettuun 20 prosentilla korotettuun 156 euron tuntipalkkioon.

Toisessa hovioikeusratkaisussa katsottiin, että ottaen huomioon tuntipalkkion määrästä KHO:n antama ratkaisu 2024:129 asiassa ei ollut perusteita poiketa palkkioasetuksen 6 §:ssä säädetystä 110 euron tuntipalkkiosta. Sen vuoksi avustajan vaatimus hylättiin tämän ylittävältä osalta.

Kolmannessa hovioikeusratkaisussa avustajien palkkiovaatimukset hylättiin 110 euron tuntipalkkion ylittäviltä osin, kun laskuista ilmenevät toimenpiteet oli tehty ennen KKO:n 19.11.2024 antamaa ratkaisua. Ratkaisusta saa sellaisen käsityksen, että HO olisi sinänsä hyväksynyt KKO:n ennakkopäätöksen ohjeellisen merkityksen, mutta katsoi sen soveltuvan vain toimenpiteisiin, jotka on tehty KKO:n ratkaisun antamisen jälkeen.

Mainittakoon vielä, että edes samojen hovioikeuksien sisällä ei ole noudatettu yhtenäistä linjaa, vaan ainakin kahdesta hovioikeudesta on tullut erisuuntaisia ratkaisuja.

Käytössäni olleessa käräjäoikeuden (KO) ratkaisussa pidettiin vääränä KKO:n laintulkintaa siitä, että OAL 17.1 §:ssä säädetty kohtuullinen palkkio kattaisi myös palkkioasetuksen 6 §:ssä säädetyn tuntipalkkion arvioimisen. Sen osalta ei KO:n mielestä ole tarkoitettu antaa tuomioistuimille OAL 17.1 §:n nojalla kohtuullisuuteen tai mihinkään muuhunkaan seikkaan liittyvää harkintavaltaa, joten KKO:n olisi pitänyt määrätä palkkio maksettavaksi palkkioasetuksen mukaisella 110 euron tuntihinnalla ja oikeammin toimimalla tehdä esitys valtioneuvostolle palkkioasetuksen 6 §:n kiireelliseksi muuttamiseksi.

Lopuksi

Oikeusavun saaminen varallisuudesta riippumatta on yksi oikeusturvan keskeisimmistä elementeistä. Ilman maksutonta oikeusapua taloudelliset tekijät saattaisivat muodostua esteeksi oikeuteen pääsemiselle. Lisäksi kansalaisten yhdenvertaisuus ja oikeusvaltion periaatteet edellyttävät, että oikeusapua on kaikille tasapuolisesti saatavilla (access to justice). Vähävaraisillekin henkilöille tulee taata mahdollisuus samantasoiseen oikeudelliseen asiantuntija-apuun kuin hänen varakkaammalla vastapuolellaan on käytettävissään. Ilman tätä mahdollisuutta ei voida puhua asianosaisten todellisesta yhdenvertaisuudesta tuomioistuimissa.

Ks. asianosaisen oikeudesta maksuttomaan oikeusapuun lähemmin allekirjoittaneen teoksissa Rikosprosessioikeus 2018 jakso 3.3, Oikeudenkäyntikulut ja maksuton oikeusapu 2019 luku VII sekä Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu – Oikeudenkäynti II 2024 jakso 13.3.

 Julkiset oikeusavustajat ovat valtion virkamiehiä ja oikeusavun antaminen kuuluu heidän virkatehtäviinsä. Sen vuoksi heille ei määrätä korvausta avustajantehtävistään yksittäisissä asioissa. Yksityiselle avustajalle sen sijaan tulee vahvistaa kussakin asiassa kohtuullinen palkkio tarpeellisista toimenpiteistä niihin käytetyn ajan perusteella ja välttämättömästä matkustamisesta johtuvasta ajanhukasta sekä korvaus kuluista (OAL 17.1 §; laissa 13.5.2011). Valtioneuvoston asetuksessa oikeusavun palkkioperusteista (290/2008) säädetään tarkemmin toimenpiteistä, joista palkkiota maksetaan, tuntipalkkion suuruudesta, asiakohtaisesta vähimmäispalkkiosta, korvattavista kuluista sekä niistä asia- ja avustajakohtaisista syistä, joiden perusteella palkkiota voidaan korottaa tai alentaa. Viimeksi tuntipalkkioksi on edellä kerrotuin tavoin vuonna 2014 vahvistettu 110 euroa.

Ks. lähemmin Fredman, Rikosasianajajan käsikirja 2013 s. 238–245, Jokela 2019 jakso 7.10 ja Lehtinen, Oikeusapulain mukaisen yksityisen avustajan oikeuksista ja velvollisuuksista 2014 s. 141–144.

Ylimpien oikeusasteiden erisuuntaiset ratkaisut ja äänestykset siitä, voidaanko palkkioasetuksessa vuonna 2014 vahvistettua 110 euron tuntipalkkiota pitää OAL 17 §:ssä edellytetyllä tavalla enää kohtuullisena, ovat aiheuttaneet hämmennystä alempien tuomioistuinten lisäksi myös julkisuudessa, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat (HS) on 11.12. ja 12.12.2024 uutisoinut. Lisäksi HS on pääkirjoituksessaan 16.12.2024 katsonut KKO:n synnyttäneet päätöksellään onnettoman arvovaltakiistan. Toki pääkirjoituksessa pidetään onnettomana myös sitä, ettei palkkioasetuksen mukaista tuntipalkkiota ole tarkistettu. Sen tarkistamista on muutenkin laajasti vaadittu, mikä olisikin paras keino vallitsevan tilanteen korjaamiseksi ja se kuuluisi myös oikeusministeriön virkavelvollisuuksiin. Jos tässä syyllisiä halutaan hakea, niin jäljet johtavat lähinnä ministeriöön tai laajemmin valtioneuvostoon, jotka eivät ole hoitaneet heille laissa uskottuja tehtäviään.

Tuomioistuinten arvovaltakiistassa puhuttaessa ei ole huomioitu sitä, etteivät KKO ja KHO ole keskenään kilpailevia tuomioistuimia tai ainakaan niitä ei ole tarkoitettu sellaisiksi, vaan ne toimivat kumpikin ylimpänä oikeusasteena omalla alallaan eli KKO oikeusasioissa ja KHO hallintoasioissa. KKO:n ennakkopäätös on tarkoitettu oikeusohjeeksi ainoastaan oikeusasioiden tuomioistuimille eli pääasiassa hovioikeuksille ja käräjäoikeuksille, ja vastaavasti KHO:n ennakkopäätös alemmille hallintotuomioistuimille eli pääasiassa hallinto-oikeuksille. Tosin eräässä hovioikeusratkaisussakin oli perusteltu 110 euron tuntipalkkion edelleen noudattamista KHO:n ennakkopäätöksellä asiaa sen enempää perustelematta, mutta pidän HO:n ratkaisua virheellisenä tai ainakin puutteellisesti perusteltuna.

Oikeusasiain ja hallintoasiain tuomioistuinten välillä on merkittäviäkin eroja nimenomaan avustajan tarpeen ja välttämättömyyden osalta. Hallintotuomioistuimissa ei käsitellä lainkaan rikosasioita, kun taas käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa ne muodostavat valtaosan käsiteltävistä asioista.

 Rikosasioissa syytetylle kuuluvat tietyt vähimmäisoikeudet, joista keskeisimpiä on oikeus avustajaan. Syytetty voi nimittäin hyödyntää muita oikeuksiaan kuten yhdenvertaisuutta oikeudenkäynnissä (equality of arms) vain pätevän puolustajan avulla. Suomea sitovien kansainvälisten sopimusmääräysten mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai valitsemansa avustajan välityksellä. Jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden edellyttämässä laajuudessa (EIS 6 artiklan 3c kohta ja KP-sopimuksen 14 artiklan 3d kohta). Syytetylle on KP-sopimuksen mukaan myös ilmoitettava hänen tästä oikeudestaan, ellei hänellä vielä ole avustajaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan avustaja tulee välttämättä olla silloin, kun kysymyksessä on vakava rikos, josta voi seurata ankara rangaistus (ks. lähemmin Jokela, Rikosprosessioikeus 2018, jakso 3.3.1 ja siellä mainittuja lähteitä). KKO:n ennakkopäätöksessä oli kysymys juuri tällaisesta vakavasta rikosasiasta (raiskaus). Samoin hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien käsittelemät riita-asiat ovat nykyisin niin monimutkaisia, etteivät asianosaiset selviä niistä ilman pätevää avustajaa. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että pätevien avustajien tarve ja niiden saamisen turvaaminen on KKO:ssa koettu suuremmaksi kuin KHO:ssa. Toki toivottavaa olisi, että myös hallintotuomioistuimissa pätevien avustajien saamisen turvaaminen koettaisiin yhtä tärkeäksi, kuten KHO:n vähemmistön eriävässä mielipiteessä perustellusti katsotaan.

Eräissä alempien tuomioistuinten ja osittain myös KHO:n ratkaisussa katsotaan, ettei OAL 17 §:ssä edellytettyä kohtuullisuusarviointia olisi tarkoitettu ulottaa tuntipalkkion suuruuteen vaan ainoastaan avustajan suorittamiin toimenpiteisiin ja ajanhukkaan. Minusta asia on päinvastoin. Avustajan suorittamat toimenpiteet tulevat korvattaviksi, jos ne ovat tarpeellisia päämiehen etujen ajamiseksi. Sen sijaan asiassa määrättävältä palkkiolta on oikeusapulaissa edellytetty nimenomaan kohtuullisuutta, mikä on ollut koko lainuudistuksen keskeinen tarkoitus eli lainsäätäjän tahto. KKO ei siis ratkaisullaan ole astunut lainsäätäjän varpaille, vaan ainoastaan katsonut, ettei valtioneuvoston asetuksen mukaista tuntipalkkiota voida muuttuneiden olojen vuoksi pitää enää laissa edellytetyin tavoin kohtuullisena. Tämän vuoksi avustajalle on kyseisessä asiassa määrätty hänen vaatimansa kohtuullisena pidetty palkkio.

HO:n ratkaisu, jossa avustajan vaatimaa 130 euron tuntipalkkiota ei sovellettu ennen KKO:n ratkaisun antamista 19.11.2024 tehtyjen toimenpiteiden osalta, on niin ikään virheellinen. Kyseisessä KKO:n ennakkopäätöksessäkin katsottiin, ettei 110 euron tuntipalkkiota voitu pitää enää kohtuullisena vuosien 2021 ja 2022 aikana tehtyjen toimenpiteiden osalta.

Lainkäyttöön eli prosessiin yleisissä oikeusasiain tuomioistuimissa osallistuvat tuomarien ja syyttäjien lisäksi myös yksityiset asianosaiset ja heidän oikeusavustajansa, joita ilman oikeudenkäynnit eivät ainakaan vaikeammissa riita- ja rikosasioissa voi toimia laissa ja Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa tarkoitetulla tavalla. Vuodesta 2014 lähtien tapahtunut oikeusapupalkkioiden jäädyttäminen noin 20 prosentilla on vaikutuksiltaan verrattavissa siihen, että myös tuomarien ja syyttäjien palkkoja tai henkilökuntaa säästösyistä alennettaisiin 20 prosentilla. Tähän nähden voi kysyä, onko tuomarien ja syyttäjien toiminta tässä asiassa kaikilta osin ollut yleisen ja oikeuslaitoksenkaan edun mukaista, vai olisiko siinä korjattavaa.

Tässä vaiheessa mieleeni jo juolahti, että ehkä jotain kirjoitukseni loppuun saakka lukenutta saattaa kiinnostaa sekin, mihin tällä tuomioistuinten arvovaltakiistaan ja hallituksen budjettivaltaan puuttumisellani oikein pyrin. Tähän vastaan alikersantti Hietasta[2] mukaillen: En mää täsä arvovalta ja syylissi kaippa yhtikäs. Oikeusturva ja raha mää kaipasi.

Tähän lienee hyvä lopettaa.

---

[1] Ks. alkuvaiheen käytännöistä myös Fredmanin haastattelu osoitteessa  https://www.almainsights.fi/juridiikan-ja-talouden-uutiset/syyttajat-vastustavat-aktiivisesti-korkeimman-oikeuden-ennakkopaatosta/

[2] Ks. Väinö Linna: Tuntematon sotilas, 65. painos. WSOY 2008, s. 264.