Kirjoittaja prosessioikeuden dosentti Timo Saranpää.
Eilen 14.4.2026 on tullut voimaan muun ohessa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (asiointilaki) 11 §:n 1 momenttia muuttava laki (211/2026). Säännöksen sanamuodon mukaan viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana tässä laissa tarkoitetulla tavalla.
Aikaisemman lain (13/2003) mukaan viranomaisen asian käsittelyssä pyytämän lausunnon, selityksen, vastineen tai muun vastaavan asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana tässä laissa tarkoitetulla tavalla. Tätä sovelletaan myös asiakirjaan, jonka antamiseen viranomainen on varannut tilaisuuden.
… uuden lain perusteella muidenkin kuin viranomaisten pyytämien asiakirjojen katsotaan saapuneen määräajassa, jos ne on toimitettu viranomaiselle puoleenyöhön mennessä (ns. 23.59.59-sääntö)
Muutosta voidaan luonnehtia olennaiseksi, sillä uuden lain perusteella muidenkin kuin viranomaisten pyytämien asiakirjojen katsotaan saapuneen määräajassa, jos ne on toimitettu viranomaiselle puoleenyöhön mennessä (ns. 23.59.59-sääntö). Uudistuksella onkin irtaannuttu aikaisemman lainsäädännön lähtökohdasta, jonka mukaan muun kuin viranomaisen pyytämän asiakirjan saapumisen määräaika määräytyy tavallisesti viranomaisen aukioloaikojen perusteella.
Kun viranomaisten sähköisten palvelujen käyttöä ei yleensä ole sidottu viranomaisen asiointipisteiden aukioloaikoihin, aikaisemman lainsäädännön lähtökohdan on uuden lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todettu olevan omiaan hämärtämään asiointipisteiden aukioloaikoihin sidotun määräajan merkitystä. Asiaan liittyen on myös todettu, että sähköisesti toimitetun asiakirjan saapumisen määräajan riippuminen siitä, onko kyseessä viranomaisen pyytämä vai omasta aloitteesta toimitettu asiakirja, voidaan arvioida aiheuttavan sekaannusta erityisesti muiden kuin ammattimaisten toimijoiden keskuudessa (ks. HE 124/2025 vp s. 123). Näistä ajatuksista on helppoa olla samaa mieltä.
Hallituksen esityksessä (s. 123) muutoksen on todettu esimerkiksi muutoksenhaun osalta merkitsevän sitä, että sähköisesti toimitettuun valituskirjelmään sovellettaisiin hieman eri määräaikaa kuin fyysisesti tai postitse toimitettuun valituskirjelmään, jonka tulee olla perillä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä viranomaisen sulkemisaikaan mennessä. Sähköisesti muutoksenhaun voisi tehdä vielä myöhemminkin saman päivän aikana. Vielä hallituksen esityksessä todetaan, että ehdotetun muutoksen johdosta laissa ei enää olisi perusteltua mainita erikseen asiakirjatyyppejä nimeltä.
Asiointilain sanamuodon ja lainvalmisteluaineiston perusteella vaikuttaakin siltä, että esimerkiksi käräjäoikeuden ratkaisua koskeva valitus voitaisiin sähköisesti toimittaa käräjäoikeudelle viimeistään määräajan päättymispäivänä kello 23.59.59 mennessä, jotta sen voitaisiin katsoa saapuneeksi määräajassa. Toisaalta valituksen toimittamisen määräajasta on laissa säännös (OK 25:12.2), jonka mukaan viimeistään määräajan päättymispäivänä ennen virka-ajan päättymistä asianosaisen on toimitettava valituskirjelmä käräjäoikeuden kansliaan. Valitusta, jota ei ole tehty määräajassa, ei oteta tutkittavaksi.
Lainsäädännöstä löytyy valituksen määräaikasäännöksen lisäksi muitakin prosessisäännöksiä, joissa jokin määräaika taikka jonkin kirjelmän saapuminen on liitetty virka-ajan päättymiseen. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan, kun haastehakemus saapuu kansliaan, asia tulee vireille ja sen valmistelu alkaa. Jos haastehakemus on saapunut virka-ajan päätyttyä, katsotaan se saapuneeksi seuraavana arkipäivänä. Ulosottovalituksen määräajasta säätävän ulosottokaaren 11 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan valituskirjelmä on toimitettava Ulosottolaitokselle viimeistään 5 ja 6 §:ssä säädetyn määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä saadaan toimittaa kirjallisesti tai sähköisenä viestinä. Jos valitus myöhästyy, valitusoikeus menetetään.
onko hovioikeudelle tehty valitus jätettävä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla myöhästyneenä tutkimatta, vaikka se olisi saapunut käräjäoikeuteen sähköisesti määräajan viimeisenä päivänä virka-ajan jälkeen, mutta ennen puoltayötä
Asiointilain ja edellä mainitun kaltaisten prosessiliitännäisten määräaikasäännösten keskinäinen suhde on herättänyt tuomioistuimissa keskustelua. Kysymyksenasettelu kiteytyy konkreettisesti esimerkiksi siihen, onko hovioikeudelle tehty valitus jätettävä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla myöhästyneenä tutkimatta, vaikka se olisi saapunut käräjäoikeuteen sähköisesti määräajan viimeisenä päivänä virka-ajan jälkeen, mutta ennen puoltayötä. Kysymys saattaa vaikuttaa teoreettiselta, mutta asialla on valittajan kannalta olennainen merkitys, sillä tuohon kysymykseen annettavasta vastauksesta riippuu se, voidaanko hänen valituksensa ottaa tutkittavaksi vai ei.
Asiointilain sanamuoto ja lainsäädännön tavoitteet ovat selvät. Etenkin kun oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 12 §:n 2 momentti (165/1998) on säädetty voimaan 1990-luvun lopun hovioikeusmenettelyuudistuksessa ja siten aikana, jolloin nykyisestä sähköisestä asioinnista ei ollut tietoakaan, olisi yllättävää ja ankaraakin, jos säännöksen perusteella voitaisiin jättää tutkimatta sellainen valitus, joka on toimitettu käräjäoikeuteen sähköisesti määräajan viimeisenä päivänä virka-ajan jälkeen, mutta ennen puoltayötä. Selvää toki on, että pelkästään jonkin säännöksen säätämisajankohta ja tuolloin vallinneet olosuhteet eivät itsenäisinä näkökohtina ole kovin vahva argumentti ratkaisemaan mitään tulkintaristiriitaa.
Vahvemmin sellaista tulkintaa, jonka mukaan valituksen saapumista määräajassa pitäisi arvioida asiointilain eikä oikeudenkäymiskaaren säännöksen perusteella, voidaan puoltaa tuoreen lainsäädännön tavoitteilla ja yleisillä laintulkintaperiaatteilla.
Asiointilaki koskee erityissäännöksenä sähköisesti toimitetun valituksen määräaikaa, jolloin se toimittamistapaa normeeraavana säännöksenä syrjäyttää oikeudenkäymiskaaren yleissäännöksen, jota ei siis ole asiointilakia muutettaessa muutettu ja jonka sanamuodossa ei tehdä erottelua sähköisesti tai muulla tavalla toimitetun valituksen toimittamisen välillä. Esittää toki voidaan myös päinvastainen tulkinta, jonka mukaan oikeudenkäymiskaaren säännös olisi erityissäännös valituksen määräajasta. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että asiointilain nimenomainen tarkoitus on ollut yhdenmukaistaa sähköisen asioinnin määräaikoja riippumatta asiakirjatyypistä. Myös toinen yleinen laintulkintaperiaate eli myöhemmyyssääntö (lex posterior derogat legi priori) tukee edellä omaksuttua tulkintaa, sillä määräaikasäännösten ristiriita – jos sellaisen halutaan katsoa olevan olemassa, mikä ei mielestäni ole perusteltua – on säännön mukaan ratkaistava uudemman säännöksen eduksi.
On tietysti harmi, jos ja kun lakiin on asiointilain uudistuksen jälkeenkin jäänyt sellaisia prosessiliitännäisiä määräaikasäännöksiä, jotka vaikuttavat olevan ristiriidassa asiointilain kanssa. Toisaalta kovin suurena ongelmana tätä ei olisi aihetta pitää, jos hyväksytään edellä esitetyt ajatukset yleisistä laintulkintaperiaatteista – kuten mielestäni pitäisi. Ja myös sellainen näkemys voidaan, kuten todettua, esittää, että mitään ristiriitaa ei tosiasiassa ole olemassa. Virka-ajan päättymiseen sidotut määräaikasäännökset eivät asiointilain muuttamisen jälkeenkään ole tarpeettomia, sillä tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa voidaan nyt ja tulevaisuudessakin asioida myös muutoin kuin sähköisesti.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että myös toisenlainen tulkinta on mahdollinen, jolloin siis virka-ajan päättymisen jälkeen, mutta ennen puoltayötä saapunut valitus voitaisiin jättää myöhästyneenä tutkimatta. Oikeustilaa voidaan luonnehtia epävarmaksi – ja epävarmuus ei nähdäkseni rajoitu valituksen tutkimiseen, vaan se voi ulottua myös muiden sellaisten prosessiliitännäisten säännösten tulkintaan, joissa säännöksen sanamuodossa puhutaan virka-ajasta, vaikka kirjelmä asiointilain näkökulmasta olisi saapunut määräajassa virka-ajan jälkeenkin mutta ennen puoltayötä toimitettuna.
Jos ja mahdollisesti kun ristiriita koetaan käräjäoikeuksissa ongelmaksi, ongelma voitaisiin ja mielestäni myös pitäisi pyrkiä ratkaisemaan esittämällä sitä koskeva ennakkopäätöskysymys korkeimmalle oikeudelle (ks. OK 30a:7–9:t). Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan valituksen tutkimatta jättämisestä myöhästymisen vuoksi päättää käräjäoikeuden lainoppinut jäsen, mutta jos valituksen myöhästyminen on jäänyt käräjäoikeudelta huomaamatta, on katsottu, että hovioikeuden tulee tehdä tähän perustuva päätös tutkimatta jättämisestä (Antti Jokela: Hovioikeusmenettely. 3. uud. p. s. 313). Näin ollen myös ennakkopäätöskysymyksen voivat esittää niin valituksen tutkimatta jättämisestä päättävä käräjäoikeus kuin hovioikeuskin silloin, kun se viran puolesta huomaa asian taikka ratkaisee valitusta, joka koskee päätöstä valituksen tutkimatta jättämisestä. Ensimmäisen kerran mahdollinen tulkintaongelma, joka koskee virka-ajan päättymisen jälkeen mutta ennen puoltayötä sähköisesti toimitetun valituksen mahdollista tutkimatta jättämistä myöhästymisen vuoksi, voidaan kohdata käräjäoikeuksissa jo tänä aamuna.
[1] Kirjoittaja kiittää henkilöitä, joiden kanssa on käynyt keskustelua kirjoituksen teemaan liittyvistä asioista.
5 ajatusta aiheesta “Asiointilain muuttamisesta ja eräistä prosessuaalisista määräajoista – entä nyt?[1]”
En jaksa kaivaa hallituksen esitystä esiin, mutta onko siellä otettu kantaa siihen, miksi OK:ta ei ole kellonajan osalta muutettu?
Valistunut arvaukseni on, ettei tätä ristiriitaa ole vain huomattu… Tahtoo tuo lainsäädäntötyö olla nykyään niin hektistä.
Kun lukee asiointilain muutokseen johtaneen hallituksen esityksen, niin näyttäisi selvältä, että tämän eilen voimaan tulleen lain tarkoituksena on johtaa lopputulokseen, jossa esim. hovioikeusvalituksen tulee olla paperisena jätettynä käräjäoikeuden kansliassa klo 16.15 mennessä, mutta sähköisenä viimeistään klo 23.59.59. Ainoa tätä lopputulosta vastaan puhuva argumentti on se, että uuden lain 2 §:n mukaan ”Tätä lakia sovelletaan asian sähköiseen vireillepanoon ja käsittelyyn sekä sähköiseen tiedoksiantoon hallintoasiassa, tuomioistuinasiassa, muussa rikosasiassa, ulosottoasiassa ja poliisitutkinnassa, jollei muualla laissa toisin säädetä.” Eli asiointilaki on toissijainen muuhun lakiin nähden. OK 25:12.2 mukaan ”Viimeistään määräajan päättymispäivänä ennen virka-ajan päättymistä asianosaisen on toimitettava valituskirjelmä käräjäoikeuden kansliaan.” Asiointilaki on uudempi ja sen tarkoitus on nähdäkseni selvä. Lain uudistus näyttäisi kuitenkin tapahtuneen sikäli puutteellisesti, ettei esim. oikeudenkäymiskaareen tehty selventäviä muutoksia siltä osin, että yhdestä laista ilmenisi se, että valittaja, joka klo 16.15 jälkeen huomaa myöhästyneensä valituksen viemisessä kansliaan, voi vielä paikata asian lähettämällä valituksen illan aikana sähköpostilla. Se, ettei OK 25:12.2 ole ensisijainen suhteessa asiointilain 11 §:ään olisi tullut säätää selvemmin.
Täytyy vielä nopeasti kommentoida:
Itse ymmärrän tuon lihavoinnilla korostetun osuuden viittaavan nimenomaisesti sähköisessä muodossa tapahtuvaan asian vireillepanoon, käsittelyyn ja tiedoksiantoon. Eli jos näistä asioinnin muodoista, toisin sanoen vireillepanosta, käsittelystä ja tiedoksiannosta nimenomaan sähköisessä muodossa tapahtuvina säädetään lain soveltamisalaan kuuluvien viranomaistoimintojen (hallintoasia, tuomioistuinasia, muu rikosasia, ulosottoasia ja poliisitutkinta) osalta jossakin muussa laissa toisin kuin asiointilaissa, niin silloin täytyy noudattaa näitä sähköisen asioinnin erityissäännöksiä.
Tämä on kuitenkin vielä vähän eri asia kuin se, voidaanko tuon lainkohdan perusteella kuitenkaan katsoa tai edes kovin perustellusti esittää, että OK 25:12.2:n mukainen virka-aika tulisi määräajan päättymishetkenä noudatettavaksi myös sähköisesti asioitaessa.
Itse siis tulkitsen OK 25:12.2:n olevan yleissäännös määräajasta. Siinä säädettyä noudatetaan uudistuksen jälkeenkin, kun kysymys on muulla tavalla kuin sähköisesti toimitettavasta valituskirjelmästä. Näiden tilanteiden varalta tarvitaan asiointilain uudistuksen jälkeenkin määräaikaa, joka siis po. säännöksen sanamuodon perusteella päättyy määräajan päättymispäivänä virka-ajassa. Koska tämän määräajan tarve ei poistu asiointilain uudistuksen jälkeenkään, kun muulla tavalla kuin sähköisesti tapahtuvaa asiointia ei ole lakkautettu, OK 25:12.2:n muokkaaminen poistamalla siitä kokonaan virka-aika ei mielestäni olisi ollut perusteltua.
Asiointilaki, joka suhteessa OK 25:12.2:n yleissäännökseen säätää erityisesti sähköisestä asioinnista, säätää sähköisen asioinnin varalta, että viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu vimeistään määräajan viimeisen päivän aikana (tässä laissa tarkoitetulla tavalla).
Näin määritellen voitaisiin siis sanoa, että yleissäännöksen määräaika soveltuu lähtökohtaisesti kaikkeen asiointiin, ei kuitenkaan sähköiseen asiointiin, jonka osalta on annettu erityissäännös. Erityissäännöksen nojalla sähköisesti toimiva saa puolelleen sellaisen edun, jota ei ole kanslia-asiointia suosivalla henkilöllä. Kanslian sulkeuduttua sinne ei pääse, vaikka viraston ovea kuinka reuhtoisi. Tämä kehitys ei toki ole ominainen vain tuomioistuintoiminnalle, vaan yleisesti ottaen sähköinen asiointi taitaa olla perinteistä asiointia helpompaa muissakin viranomaisissa.
Uuden lainsäädännön tavoitteiden ja tekstissä jo viitattujen yleisten laintulkintaperiaatteiden lisäksi omaksuttua tulkintaa voitaisiin perustella myös, jos halutaan, korkeimman oikeuden täysistunnossa annetun prejudikaatin KKO 1992:64 oikeusohjeilla. Ennakkopäätöksen otsikon mukaisesti ”Muutoksenhakija oli toimittanut valituslupahakemuksen hovioikeuteen telefax-laitteen välityksellä tulostettuna telekopiona määräajassa ja allekirjoitetun kappaleen valituslupahakemuksesta lähetin välityksellä määräajan päättymisen jälkeen. Valituslupahakemus tutkittiin.”
Myös tuossa tapauksessa kysymys oli siis tekniikan tuottamista haasteista prosessisäännösten tulkinnalle, tarkemmin siis siitä, oliko valitus toimitettu määräajassa, kun se oli ensin toimitettu faksilla, ja vasta sen jälkeen, määräajan jo päätyttyä, siitä oli toimitettu hovioikeuteen allekirjoitettu versio.
Korkeimman oikeuden enemmistö käsitteli perusteluissa lakien esitöitä ja päätyi katsomaan näin:
”Mainittujen lakien esitöistä ei voida päätellä, että muutoksenhakukirjelmän muut kuin edellä mainitut toimittamistavat olisi tarkoitettu sulkea pois, vaan 25 luvun esitöissä on vain ilmaistu silloin käytössä olleet mahdollisuudet. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 5 §:n 2 momentin sanamuoto mahdollistaa kehityksen mukanaan tuomien uusien mahdollisuuksien huomioon ottamisen. Tällaista tulkintaa puoltaa myös se, että prosessioikeudellisten säännösten tulkinnassa on yleensä periaatteena välttää tarpeettomista muodollisuuksista johtuvia oikeudenmenetyksiä. Korkein oikeus katsoo, että telefax-laitteen välityksellä hovioikeuden kirjaamoon määräajassa saapunut muutoksenhakukirjelmä on toimitettu laissa säädetyllä tavalla hovioikeuteen.”
Vähemmistö puolestaan katsoi, muut jäsenet ensimmäisenä äänestäneen oikeusneuvoksen perusteluihin yhtyen, että ”A:n telekopiona hovioikeuden kirjaamoon määräajassa toimittamaa valituslupahakemusta ei ole säädetyin tavoin toimitettu hovioikeuden kirjaamoon. Näin ollen ei ole merkitystä sillä seikalla, että A on muutoksenhakuajan jälkeen täydentänyt valituslupahakemustaan toimittamalla allekirjoitetun valituslupahakemuksen hovioikeuden kirjaamoon. Kun valituslupahakemus on lähetin välityksellä saapunut hovioikeuden kirjaamoon vasta määräajan päättymisen jälkeen, jätän hakemuksen oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.”
Vähemmistö totesi myös saattavan olla aiheellista, että välityskirjelmä voitaisiin toimittaa hovioikeuteen teknisen kehityksen myötä käyttöön tulleen telefax-laitteen välityksellä, mutta ”se edellyttää nimenomaisia säännöksiä lakiin, koska kysymyksessä on edellä sanotuin tavoin tähän asti laissa tuntematon asiakirjan toimittamistapa”. Vähemmistö pitikin tarpeellisenä, että korkein oikeus tekisi tasavallan presidentille esityksen ryhtymisestä lainsäädäntötoimeen telefax-laitteen käytön sääntelemisestä tuomioistuimissa.
…Myös tässä prosessisäännösten tulkintatilanteessa tulisi siis joka tapauksessa välttää muodollisesta tulkinta-asenteesta johtuvia oikeudenmenetyksiä, ja tilanne on minusta kaiken kaikkiaan lainsäädännön kannalta selväpiirteisempi kuin tuossa nyt jo vanhahkossa ennakkopäätöksessä, kun kysymys on kahden olemassaolevan säännöksen yhteensovittamisesta.
Vielä yhteensovittamisessa voitaisiin, jos se tarpeen on, hakea vauhtia perus- ja ihmisoikeusmyönteisestä laintulkinnasta. Perustuslain 22 §:n on katsottu velvoittavan tuomioistuimen valitsemaan mahdollisista lain tulkintavaihtoehdoista ihmis- ja perusoikeudet parhaiten turvaavan vaihtoehdon. Lisäksi on katsottu, että tuomioistuimen on pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan käyttäessään yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa (ks. esim. KKO 2021:42, kohta 8). Nämäkin näkökohdat johtavat mielestäni siihen, että em. ristiriitatilanne olisi joka tapauksessa ratkaistava muutoksenhakijan muutoksenhakuoikeutta optimoivalla laintulkinnalla.
Esityöhön ei ole ehtinyt mennä sisään mutta jo luetut kommentit osoittavat, että lainvalmistelussa ei ole OK:n roolia ja tuomioistuinten todellisuutta täysin havaittu. Jos sähköisessä asioinnissa hyväksytään 23.59.59 sääntö, joutuvatko paperilla asioivat ihmiset eri asemaan jos heiltä vaaditaan 16.15 fatalissa toimimista. Millä tämä neljännesvuorokauden ero perustellaan. Lain tavoitteillako?
Yksi suunta, jota voi myös miettiä, ovat määräaikaan sidotut kanteet (yhteisöt, Perintökaari). Vireilletulon ajankohta voi määrittää sen tutkitaanko kanne vai ei.