Kirjoittanut työelämäprofessori, asianajaja Markku Fredman.
Otsikon kysymykseen antoi aiheen Valvontalautakunnan tiedote ratkaisuistaan. Yksi tiedotteeseen sisältynyt tapaus kuvattiin seuraavasti:
Valvonta-asia oli tullut vireille käräjäoikeuden tekemällä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 10 a §:n mukaisella ilmoituksella. Käräjäoikeus oli päätöksessään kieltänyt asianajajaa esiintymästä hakemusasiassa B:n oikeudenkäyntiavustajana katsoen, että asianajajalle oli muodostunut oikeudenkäyntiavustajana toimimiselleen esteellisyys lojaalisuusvelvollisuuden ja henkilökohtaisen liitynnän perusteella.
Valvontalautakunta totesi käräjäoikeuden arvioineen asianajajan esteellisyyttä myös hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden perusteella, eikä valvonta-asiassa ollut tullut esiin seikkoja, joiden perusteella valvontalautakunta olisi katsonut olleen syytä poiketa käräjäoikeuden suorittamasta esteellisyysarvioinnista.
Valvontalautakunta katsoi asianajajan toimineen asiassa esteellisenä ja siten hyvän asianajajatavan vastaisesti.
Oikeudenkäyntiavustajan esteellisyys on säädetty oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 3 §:n 3 momentissa seuraavasti:
Se, joka on asiaa käsittelevään oikeuden jäseneen sellaisessa suhteessa kuin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan, ei saa avustaa asianosaista tai toimia tämän asiamiehenä asiassa. Asiamiehenä tai avustajana ei saa myöskään toimia se, joka on osallistunut asian käsittelyyn tuomioistuimen jäsenenä, esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä taikka ollut siinä vastapuolen asiamiehenä tai avustajana.
Kuten mm. presidentti Timo Esko on artikkelissaan[1] todennut, esteellisyyskysymykset on jostain syystä jätetty pitkälti asianajajakunnan itsensä hyväksymien eettisten normien varaan. Kuten voimme havaita, laki asettaa vain hyvin karkean säännön siitä, ettei avustajana tai asiamiehenä voi toimia jos on samassa asiassa avustanut vastapuolta. Muita esteellisyysperusteita ei laki tunne. Säännös koskee luonnollisesti myös tilannetta, jossa avustaja pyrkisi avustamaan kumpaakin osapuolta, tai sellaisia osapuolia, joilla on vastapuoliasemaan rinnastuva ristiriita etujensa välillä. Viimemainitusta tilanteesta on tuore ratkaisu[2].
Hyvä asianajajatapa on eettinen ammattikoodisto, joka asettaa pitemmälle meneviä vaatimuksia, kuin mitä laista johtuu, ks. KKO 2009:10:
10. Asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pitemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Sen sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen ja sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle.
Valvontalautakunnan tiedottamassa ratkaisussa taustalla on käräjäoikeuden tekemä esiintymiskieltopäätös, joka perustuu siihen, että asianajaja olisi ollut tapaohjeiden perusteella esteellinen. Hän olisi siis käräjäoikeuden mielestä rikkonut ammattikunnan keskuudessa hyväksyttyä eettistä sääntöä eikä kelpaisi sen vuoksi asiamieheksi kyseiseen asiaan.
Esiintymiskiellosta säädetään OK 15:10:ssä seuraavasti:
Jos oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi, saa tuomioistuin kieltää häntä esiintymästä kyseisessä asiassa.
Hyvän asianajajatavan – puhumattakaan hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden – vastainen menettely ei ole sellaisenaan esiintymiskieloon johtava peruste. Avoin peruste havaitaan toimineen muutoin sopimattomasti mahdollistaa sen, että huomioon otetaan sopimattoman toiminnan arviointiperusteena myös se miten asianajajakunnan keskuudessa asiaan suhtaudutaan. Tällöin mahdollinen esiintymiskielto tulee määrätä sillä perusteella, että avustaja on toiminut sopimattomasti – ei sillä perusteella, että hän olisi ollut esteellinen.
Asialla on suuri periaatteellinen merkitys. Ammattieettiset säännöt vaativat enemmän kuin mitä pelkästä laista johtuu. Eettisten sääntöjen tulkinta on ”uskottu asianajajalaitokselle itselleen ja sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle”. Vastaava periaate koskee myös esimerkiksi Journalistin ohjeita ammattikunnan omana eettisenä säännöstönä. Käräjäoikeuden tehtävä on ratkaista asiat vain lain perusteella.
Asianajajan, joka antaa tuomioistuimelle vastineen hänestä tehtyyn esteellisyysväitteeseen, tulee siis arvioida vain sitä, onko hän laissa olevien säännösten perusteella esteellinen kyseisessä asiassa. Hänen tulee muistuttaa, että hyvän asianajajatavan tulkinta kuuluu Valvontalautakunnalle. Tapaohjeet eivät ole lainsäädännön jatke, joka antaisi tuomioistuimelle sovellettavaksi lakia laajemmat asiamiehen esteellisyysperusteet.
[1] Timo Esko, Asianajajaetiikka, laki ja tuomioistuimet, DL 2/2017, https://www.edilex.fi/defensor_legis/176900002.pdf
[2] Valvontalautakunnan 4. jaosto 8.5.2024, § 16 https://ratkaisut.valvontalautakunta.fi/ratkaisu/3867910535608121