Blogit

Tuomarina kuudella vuosikymmenellä, osa XI

Kirjoittanut hovioikeuden presidentti Markku Arponen

Rovaniemen hovioikeuden presidentti Martti Leistén sai eron virastaan 1.4.1997 lukien. Ilmoittauduin talvella 1977 korkeimmalle oikeudelle viran täyttämistä tehtävää esitystä varten. Korkein oikeus esitti tasavallan presidentille äänestyksen jälkeen, että Rovaniemen hovioikeuden presidentiksi nimitettäisiin Kajaanin käräjäoikeuden laamanni Esko Oikarinen. Sain vähemmistön kuusi ääntä.

Tasavallan presidentti nimitti Oikarisen Rovaniemen hovioikeuden presidentin virkaan 1.8.1997 lukien. Vaikka olin kokemuksistani Rovaniemen hovioikeudessa (ks. osan VII lopussa) voinut varautua siihen, että minua ei nimitetä Rovaniemen hovioikeuden presidentin virkaan, tappio tietenkin painoi mieltäni. Se meni kuitenkin kohtalaisen nopeasti ohi kesän 1997 aikana.

Ahdistusta helpotti vierailu Tapio ja Sirpa Antinmaan kotona Torniolla Tornionjoen rannalla kesäkuun lopulla 1997. Osallistuimme Kalottjazz & Blues-festivaalin konsertteihin sekä Torniolla että Haaparannalla.

Pettymyksen sijasta ryhdyin pohtimaan tilannettani. Olin laamannina Rovaniemen hovioikeuspiirin ylivoimaisesti suurimmassa käräjäoikeudessa. Siihen aikaan noin puolet hovioikeudessa vireille tulleista valituksista koski Oulun käräjäoikeuden tuomioita. Suorastaan velvollisuuteni oli pyrkiä yhteistyössä hovioikeuden ja sen presidentin kanssa toimimaan hovioikeuspiirin parhaaksi. Sitä paitsi haluni kehittää oikeudenhoitoa erityisesti pohjoisella alueella ei ollut muuttunut miksikään.

Niinpä otin yhteyttä Eskoon, jonka tunsin hyvin, ja ehdotin tapaamista. Jonakin päivänä ilmeisesti syksyn 1997 alussa tapasin Eskon hovioikeudessa. Saunoimme, nautimme iltapalaa ja virvokkeita. Mikä tärkeintä, visioimme yhdessä tulevaisuutta keskustelemalla laaja-alaisesti alan haasteista ja ideoimme kehityshankkeita, mm. tuomarien koulutusta.

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997) tuli voimaan 1.10.1997. Rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen liittyi kiinteänä osana alioikeusuudistukseen. Siitä oli 1.12.1993 saatettu voimaan alioikeuksien yhtenäistäminen ja oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen riita-asioissa. (ks. osa III ja erityisesti sovinnon tekemisestä riita-asian suullisessa valmistelussa osa IX)

Myös rikosasioiden oikeudenkäyntimenettely uudistettiin suulliseksi, välittömäksi ja keskitetyksi. Pääkäsittelyssä otettiin vastaan kaikki todisteet. Käsittelyn suullisuus merkitsi sitä, että esitutkintapöytäkirja ei sellaisenaan ollut oikeudenkäyntiaineistoa, vaan siihen merkitty lausuma saatettiin ottaa todisteena huomioon vain laissa säädetyissä poikkeustapauksissa. Tuomioistuimen jäsenet eivät saaneet pääkäsittelyn kuluessa vaihtua. Pääkäsittely tuli yleensä toimittaa yhtäjaksoisesti ilman lykkäyksiä.

Syyttäjä pääsääntöisesti nosti syytteen toimittamalla kirjallisen haastehakemuksen käräjäoikeuden kansliaan. Haasteessa tuomioistuin saattoi pyytää rikosasian vastaajaa jo ennen pääkäsittelyä ilmoittamaan kantansa syytteeseen ja ne todisteet, joihin hän nojautui. Haasteen antoi käräjäoikeuden tuomari, jolle juttu oli jaettu.

Sovin johtavien kihlakunnansyyttäjien kanssa, että syyttäjät haastavat yksinkertaiset rikosasiat suoraan notaarien istuntopäiville. Syyttäjät käyttivät näissä syyttäjäputken jutuissa postitiedoksiantoa.

Vastaavalla tavalla kuin riita-asioissa, tuomioistuin myös rikosasioissa pääsääntöisesti huolehti haasteen tiedoksiannosta. Pääkäsittelystä laadittiin vain suppea käsittelypöytäkirja. Todistelutarkoituksessa annetut suulliset lausumat äänitettiin. Tuomio laadittiin erilliseksi asiakirjaksi.

Järjestin uuden rikosprosessin vaatimaa koulutusta paikallisesti. Koulutukseen osallistuivat myös syyttäjät ja asianajajat. Kouluttajina toimivat lisäkseni käräjätuomarit Keijo Siljander ja Juha Tervo

sekä Rovaniemen käräjäoikeudesta käräjätuomari Seppo Karvonen ja Oulun käräjäoikeuden toimistosihteerit Seija Paakki ja Tuulikki Saari. Tuomareita ja kansliahenkilökuntaa koulutettiin myös valtakunnallisesti.

Aloittaessani Oulun laamannina syyttäjinä toimivat vanhastaan kaupunginviskaalit ja nimismiehet. Paikallishallinto järjestettiin uudelleen 1.12.1996 lukien kihlakunnittain. Oulun käräjäoikeudessa syyttäjinä toimivat Oulun, Haukiputaan ja Limingan kihlakunnanvirastojen syyttäjänosastojen syyttäjät. Pudasjärven istuntopaikan syyttäjä tuli Kuusamon kihlakunnanvirastosta.

Kihlakunnanvirastojen perustamisen jälkeen tuomarit organisoitiin uudelleen kihlakunnittain. Yhdeksän käräjätuomaria hoiti Oulun kihlakunnanviraston ja Pudasjärven rikosasiat. Laamanni ja kaksi käräjätuomaria hoitivat Haukiputaan kihlakunnanviraston rikosasiat. Kolme käräjätuomaria hoiti Limingan kihlakunnanviraston rikosasiat.

Istuin Iissä yhden päivän kuukaudessa rikosjuttuja. Tällä tavalla pysyin kärryillä noista asioista. Lounastauoilla syksyisin kävin ostamassa lautamiesten neuvomalta paikalliselta kalastajalta vastapaistettuja nahkiaisia. Niitä olin oppinut syömään auskultoidessani Kalajoella 60-luvulla.

Tasan vuosi kihlakunnanvirastojen perustamisen jälkeen 1.12.1997 aloitti toimintansa itsenäinen syyttäjälaitos valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen johdolla. Kihlakunnansyyttäjät jatkoivat paikallissyyttäjinä. Uuden rikosprosessin vaikutuksesta tuomarin ja syyttäjän rooleihin olen kertonut osassa VIII.

Laamannina työskentelin alusta alkaen täysin palkein. Rupesin miettimään, mistä tähän hommaan saisi helpotusta. Satuin kuulemaan, että ainakin Helsingin ja Tampereen, muistaakseni myös Turun käräjäoikeuksissa oli laamannin oikeana kätenä halllintopäällikkö. Kun viides osastosihteeri Irja Saastamoinen ilmoitti syksyllä 1997 jäävänsä eläkkeelle, soitin oikeusministeriöön vanhemmalle hallitussihteerille Ahti Penttiselle ja esitin, että osastosihteerin virka muutettaisiin hallintopäällikön viraksi. Eipä aikaakaan niin oikeusministeriö teki tarvittavan muutoksen. Tämä oli helppoa, kun kyseessä ei ollut tuomarin virka. Hallintopäällikön paremman palkkauksen rahoitus ei ollut sekään mikään ongelma.

Laitoin viran hakuun ja nimitin 31.12.1997 Oulun käräjäoikeuden hallintopäälliköksi korkeimman oikeuden nuoremman oikeussihteerin Antti Savelan 1.2.1998 alkaen. Myönsin samalla Savelalle virkavapautta oikeussihteerin viran hoitamista varten 31.7.1998 saakka, joten hän aloitti hallintopäällikkönä 1.8.1998. Laamannin ”esikuntaa” vahvistin hallintopäällikön lisäksi nimittämällä elokuussa 1998 henkilön uuteen atk-suunnittelijan virkaan.

Johtoryhmässä päätettiin kesäkuussa 1998, että käynnistetään kehityskeskustelukoulutus koko henkilökunnalle. Koulutuksen toteutus ja kehityskeskustelujen käynnistäminen tuli uuden hallintopäällikön tehtäväksi.

Oikeusministeriö pyysi keväällä 1998 lausuntoa ”Tuomioistuimet 2000-luvulle” selvityksestä. Laadin yhdeksänsivuisen lausunnon, jota käsiteltiin kesäkuussa 1998 hallinnollisessa johtoryhmässä ja tuomaripalaverissa. Käräjäoikeuden 15.6.1998 antamassa lausunnossa todettiin selvityksen lähtökohdista seuraavaa:

”Käräjäoikeus hyväksyy perusselvityksen lähtökohdan, jonka mukaan tuomioistuimissa käsiteltäisiin vain ne oikeudellista ratkaisutoimintaa edellyttävät asiat, jotka Suomen halliltusmuodon ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kuuluvat riippumattoman tuomioistuimen tehtäviin. On järkevää säästää tuomioistuimen voimavarat sellaisten kysymysten käsittelemiseen, joissa hyödynnetään tuomioistuinten oikeudellista pätevyyttä. Käräjäoikeudet pitäisi kehittää nykyisistä sekatavarakaupoista erikoisliikkeiden verkostoksi.”

Käräjäoikeus ilmoitti kannattavansa mm. saatavien perintään liittyvien summaaristen asioiden siirtämistä ulosottoviranomaisten hoidettaviksi, työryhmän asettamista pohtimaan hakemusasioiden siirtämistä rekisteriviranomaisille, asunto-oikeuksien lakkauttamista, käräjäoikeuksien yksikkökoon suurentamista, todistajien kuulemista puhelimitse ja videoneuvottelujen käyttöä todistajien ja asianosaisten kuulemiseen.

Kirjaamisasioista käräjäoikeus lausui, että kiinteistöjä koskevat kirjaamisasiat eivät ole lainkäyttöä, vaan rekisteröintiä. Tämän vuoksi ne olisi siirrettävä maanmittauslaitoksen hoidettaviksi.

Prosessien kehittämisestä käräjäoikeus oli sitä mieltä, että uudet riita- ja rikosprosessilait sallivat joustavan menettelyn, mikäli tuomareilla vain riittää juridista mielikuvitusta lakien soveltamisessa. Tämän kannanoton taustalla muistelen olleen professori Juha Pöyhösen (nyk. Karhu) ajatuksen siitä, että juridista mielikuvitusta rajoittavat pätevä oikeuslähdeoppi ja hyväksyttävä tapa käyttää juridisia menetelmiä.

Selvityksessä hahmotetuista kolmen tuomarin kokoonpanon käytön lisäämisen keinoista käräjäoikeus lausui seuraavan:

”Ilman lainsäädäntöäkin tulisi lisätä kolmen tuomarin kokoonpanon käyttöä laajoissa ja näytöllisesti epäselvissä riita-asioissa. Tuon kokoonpanon käyttöä käräjäoikeuksissa motivoisi käsitys siitä, että hovioikeuksissa kynnys muuttaa näytön arviointia olisi kolmen tuomarin kokoonpanossa ratkaistuissa jutuissa suurempi kuin yhden tuomarin kokoonpanoissa ratkaistuissa jutuissa. Näin ei nyt ole asian laita.
Kolmen tuomarin kokoonpanon lisääntyvä käyttö on resurssien kannalta hyödytöntä, ellei sen avulla saada lainkäytön painopistettä siirretyksi tuomiolla ratkaistuissa riita-asioissa käräjäoikeuksiin. Ilmeisesti tämä edellyttää sitä, että mahdollisuutta hakea muutosta näyttökysymyksissä rajoitetaan lailla silloin, kun riita-asia on käräjäoikeudessa ratkaistu kolmen tuomarin kokoonpanossa.”

Lopuksi käräjäoikeus esitti, että oikeusministeriö asettaisi komitean selvityksen jatkovalmistelua varten. Komitean työhön pitäisi käräjäoikeuden mukaan saada todellisia asiantuntijoita eikä pelkästään erilaisten etujärjestöjen edustajia, joilla on todelliset tai kuvitellut intressit valvottavina.

Oikeusministeriö asetti 16.7.1998 toimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia hallituksen esityksen muotoon laadittu ehdotus uudeksi yleiseksi oikeusapujärjestelmäksi. Toimikunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale ja minut yhdeksi jäsenistä. Toimikunnan sihteerinä toimi erityisasiantuntija Jukka Sippo. Toimikunta luovutti mietintönsä oikeusministeriölle 29.10.1999. (Komiteanmietintö 1999:7)

Oulun käräjäoikeudessa lähtökohdaksi tuli, että kaikki tuomarit käsittelivät sekä riita- että rikosasioita. Alkuperäisen työjärjestyksen mukaan yleiskanslia jakoi riita-asiat osastojen käsiteltäviksi. Työjärjestyksessä osastoiksi nimettiin käräjätuomarin ja käräjäsihteerin muodostamia työpareja. Näitä osastoja oli kaikkiaan 15. Oudoksuin järjestelyä, mutta en puuttunut siihen. (Työjärjestyksestä ks. osa VIII)

Työjärjestyksen mukaisen tasajaon aiheuttaman ongelman jäävuoren huippu tuli esille syksyllä 1996 Rovaniemen hovioikeuden tarkastuksessa. Kuten olen osassa X kertonut, arvelin ongelman syyksi sen, että riita-asiat jäävät rikosasioiden jalkoihin. Käräjätuomarilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi aikaa syventyä laajan riita-asian valmistelemiseen, kun yhtenä virtana jaettavat rikosasiat on hoidettava määrättyinä istuntopäivinä.

Sen jälkeenkin minulla oli jatkuvana huolenaiheena vireillä olevien laajojen riita-asioiden mielestäni liian suuri määrä. Keinoa sen vähentämiseen en keksinyt, kunnes joskus talvella 1997-98 sain seuraavan ahaa-elämyksen:

Jos kaikilla 15 käräjätuomarilla on pöydällään käsittelemättömiä laajoja riita-asioita 20 kappaletta, mikä lienee yksittäisen tuomarin näkökannalta siedettävä määrä, se merkitsee käräjäoikeuden kannalta 300 vireillä olevaa laajaa riita-asiaa, mikä mielestäni oli liian suuri määrä. Mutta jos riita- asioita ratkaisevien käräjätuomarien määrä puolitetaan ja heillä kullakin on pöydällään sama 20 jutun määrä odottamassa käsittelyä, käräjäoikeudessa vireillä olevien laajojen riita-asioiden määrä puolittuu. Ratkaisuna on siis tuomarien erikoistuminen.

Tämän ajatuksen kiteytin 15.6.1998 annettuun käräjäoikeuden lausuntoon ”Tuomioistuimet 2000- luvulle” selvityksestä seuraavaan tapaan:

”Oulun kokoisessa käräjäoikeudessa on mahdollista eriyttää tuomareiden työnjakoa niin, että voidaan ottaa huomioon jokaisen tuomarin vahvuudet ja hänen erityisosaamisensa. Jos käräjäoikeuden lainkäyttö organisoidaan asiapohjalle rakentuville osastoryhmille ja tuomarit sijoitetaan osastoryhmiin heidän vahvuuksiensa perusteella, saadaan aikaan paitsi määrällistä tehoa myös laadun paranemista.”

Elokuussa 1998 ryhdyin hallintopäällikön kanssa työstämään ajatusta konkreettiseksi suunnitelmaksi. Kävin juttelemassa käräjätuomari Yrjö Korhosen kanssa hänen työhuoneessaan. Hän oli tukenut aiempia kehittämishankkeitani ja tuki myös lainkäyttöorganisaation uudistamista.

Kun myöhemmin vuonna 2002 kirjoitin artikkelin Yrjö Korhonen 70 v Juhlakirjaan, aloitin artikkelini seuraavalla johdannnolla:

”Vaikka olin vuodesta 1981 toiminut tuomarina Rovaniemen hovioikeuspiirissä ja tavannut Yrjö Korhosta joissakin hovioikeuspiirin tuomareiden yhteisissä tilaisuuksissa, tutustuin Yrjöön vasta Oulun käräjäoikeuden laamannin virassa. Havaitsin kehittämishankkeita käynnistettäessä, että Yrjö suhtautui erittäin myönteisesti käräjäoikeuden toiminnan kehittämiseen. Häneltä sain tukea monille hankkeille.”

Kesällä 1998 ilmoittauduin korkeimmalle oikeudelle avoimena olleeseen oikeusneuvoksen virkaan. Ilmoittautujia oli kaikkiaan 14 henkilöä. Olin aiemminkin pari kertaa tuloksetta ilmoittautunut.

Ajattelin, että tämä saa olla viimeinen kerta. Jos nyt ei tärppää, pysyn Oulun käräjäoikeuden laamannina eläköitymiseen saakka.

Korkein oikeus teki 26.8.1998 tasavallan presidentille esityksen avoimena olevan korkeimman oikeuden jäsenen ja oikeusneuvoksen viran täyttämiseksi. Korkein oikeus esitti äänestyksen jälkeen minun nimittämistä virkaan. Sain 12 ääntä. Eri mieltä olleet kuusi jäsentä kannattivat esittelijäneuvos, oikeustieteen lisensiaatti Gustav Byggliniä. Hänen nimitettiin seuraavalla kierroksella.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nimitti 11.9.1998 minut oikeusneuvoksen virkaan 1.10.1998 lukien. Tiedon nimityksestäni sain oikeusministeriön virkamiehiltä saman päivän iltapäivällä Islannin pohjoisreunalla Akureyrissä, missä olin SENDin seminaarissa. Kutsuin saman tien suomalaisen delegaation jäsenet tulemaan illalla hotellihuoneeseeni lasilliselle. Päivän päätteeksi ryntäsin kaupungille ja ostin tarpeellisen määrän kuohuviiniä.

Ensimmäisissä tuomaripalavereissa elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa 1998 tuomarikunta suhtautui erikoistumisen toteuttamiseen torjuvasti. Aluksi vain muutama käräjätuomari kannatti erikoistumista. Vähitellen asian kirkastuessa jää alkoi sulaa. Lainkäyttöorganisaation uudistaminen löi itsensä läpi tuomaripalaverissa 18.9.1998. Lupasin, että mahdollisuuksien mukaan kukin käräjätuomari sai valita mieleisensä osastoryhmän. Loppujen lopuksi kaikkien toiveet yhtä lukuun ottamatta voitiin siinä vaiheessa toteuttaa.

Suunnitelmaa viimeisteltiin työryhmässä, johon lisäkseni kuuluivat käräjätuomarit Keijo Siljander, Juha Tervo ja Tapani Luomaranta sekä hallintopäällikkö Antti Savela. Työryhmä kuuli kaikkia asianosaisia henkilökohtaisesti.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna pidimme työryhmän useamman päivän kokouksen piilopirtissäni Enontekiön Ylikyrössä Ounasjoen itärannalla. Yhtenä päivänä teimme päivävaelluksen Ounastunturien alueella Pippokerolle ja Tappuriin. Sieltä palatessa takaisin majapaikkaan Keijo jäi istumaan veneen takatuhdolle, kun vene vedettiin joen törmälle, seurauksin, että hänen housunsa kastuivat. Housut jäivät mökin orsille kuivumaan. Housut tunnettiin mökillä ”tuomari Siljanderin housuina”. Käytin niitä siellä vuosikausia.

Tein tiistaina 29.9.1998 hallintopäällikön esittelystä seuraavan päätöksen käräjäoikeuden lainkäyttöorganisaation uudistamisesta:

Päätös alkoi selosteella: ”Nykyisellä lainkäyttöorganisaatiolla ei ole kyetty ratkaisemaan kaikkia käräjäoikeuteen saapuneita laajoja riita-asioita ja rikosasioita. Molemmissa asiaryhmissä on asioita ruuhkassa käräjäoikeutta kokonaisuutena tarkastellen ja rikosasioiden ruuhka on kasvamaan päin.”

Päätöksen mukaan käräjäoikeuden tuomareiden lainkäyttötoiminta tapahtui kolmessa osastoryhmässä, joiden kokoonpano oli seuraava (käsiteltäviä asioita en tässä luettele):

  1. Riitaryhmä, johon kuuluivat laamanni ja neljä käräjätuomaria. Osastoryhmän johtajaksi määräsin käräjätuomari Juha Tervon.
  2. Rikosryhmä, johon kuuluivat kuusi käräjätuomaria. Osastoryhmän johtajaksi määräsin käräjätuomari Keijo Siljanderin.
  3. Insolvenssiryhmä, johon kuului kuusi käräjätuomaria. Osastoryhmän johtajaksi määräsin käräjätuomari Tapani Luomarannan.

Kullekin ryhmälle jaettiin jonkin verran myös muita kuin ryhmän painopistealueen juttuja. Asunto- oikeusasiat, merioikeusasiat ja sotilasrikosasiat jaettiin edelleen näihin juttuihin erikoistuneille tuomareille. Ryhmien sisällä tämä otettiin työnjaossa huomioon. Juttujen jaossa otettiin huomioon myös muut tuomarien erikoistehtävät, kuten kiinteistökanslian ja yleiskanslian vastuutuomarin tehtävät. Sekä viikottaisessa että viikonloppuja koskevassa pakkokeinopäivystyksessa olivat vuorollaan kaikki käräjätuomarit.

Osastoryhmänjohtaja oli tiiminä työskentelevän osastoryhmän vetäjä. Hänen tehtävänään oli muun ohessa seurata ryhmän tavoitteiden toteutumista, huolehtia tasaisesta työnjaosta ryhmän sisällä ja seurata lainkäytön yhdenmukaisuutta ryhmässä. Hän toimi linkkinä käräjäoikeuden hallintoon ja muihin osastoryhmiin.

Osastoryhmänjohtajat, laamanni ja hallintopäällikkö muodostivat käräjäoikeuden lainkäyttöasioita käsittelevän toiminnallisen johtoryhmän. (Lainkäytön johtoryhmä)

Päätöksessä oli myös huomioitu käräjätuomareiden oikeus siirtyä tietyn määräajan kuluttua osastoryhmästä toiseen sekä käräjäsihteerien kierto tarvittaessa.

Määräsin uuden lainkäyttöorganisaation tulemaan voimaan asteittain 1.10.1998 lukien siten, että kaikilta osiltaan uusi organisaatio olisi käytössä 1.4.1999. Uudistuksella pyrittiin nopeuttamaan asioiden käsittelyä, lisäämään ratkaisuvarmuutta ja edistämään tuomareiden työssä jaksamista.

Luotin siihen, että lainkäyttöorganisaation uudistamisen yksityiskohtia suunniteltaisiin tekemäni perusratkaisun jälkeen jatkossa lainkäytön johtoryhmässä. Va laamanni Keijo Siljander päätti 29.12.1998 hallintopäällikön esittelystä yksityiskohtaisesti lainkäyttöasioiden jaosta vuonna 1999. Va laamanni Keijo Siljander vahvisti 9.2.1999 hallintopäällikön esittelystä Oulun käräjäoikeuden uuden työjärjestyksen, joka tuli voimaan 1.3.1999.

Oulun käräjäoikeus järjesti minulle läksiäiset 27.11.1998. Käräjäoikeus antoi minulle lahjaksi Boreuksen valmistaman retkeilyasun. Se on minulla vieläkin mökkikäytössä. Käräjätuomari Yrjö Korhonen piti minulle hauskan puheen, josta rohkenen lainata kolme kappaletta alusta:

”Muinaisella Israelin kansanjohtajalla Mooseksella ja käräjäoikeuskansan johtajalla Markulla on paljon yhteistä.
Mooses johti kansansa pois Egyptistä pitkaikaisesta orjuudesta ihanaan Kaanainmaahan. Markku puolestaan johdatti kansansa käräjäoikeuden brezneviläisestä pysähtyneisyyden tilasta uudenaikaiseen tulostavoitteelliseen käräjäoikeustoimintaan. Mooseksella homma kesti 40 vuotta. Markku teki sen noin kahdessa vuodessa. Molemmat johtajat näkivät paljon vaivaa, mutta saavuttivat tavoitteensa.
Kun Mooses, tuo mainio pitkäparta, johdatti joukkonsa Egyptin mailta, oli ensimmäisenä esteenä Punainen meri. Mutta Mooses ojensi sauvansa yli vetten, ja katso, vedet väistyivät, ja Israelin lapset sipsuttelivat kuivin sandaalein Siinain rannalle. Työn paljous uhkasi käräjäoikeudessa nujertaa henkilökunnan työkyvyn. Mutta Markku, tuo mainio lyhytparta, ojensi sauvansa kohti oikeusministeriötä, ja katso, sieltä alkoi virrata käräjätuomareiden, toimistosihteerien ja haastemiesten virkoja, vakinaisia, ylimääräisiä ja määräaikaisia. Ja niin käräjäoikeuskansakin pääsi jatkamaan töitään kuivin jaloin.”

Kiitän Oulun käräjäoikeuden informaatikkoa Heli Karhusta hänen muistini tueksi osien VIII-XI kirjoittamisessa hyödyllisten tietojen lähettämisestä.

Rovaniemen ja erityisesti sitä selvästi suuremman Oulun käräjäoikeuden laamannina saamieni kokemusten perusteella kirjoitin artikkelin Markku Arponen, Teesejä laamannista käräjäoikeuden päällikkötuomarina, Lakimies 7-8/2000, s. 1313.

4 ajatusta aiheesta “Tuomarina kuudella vuosikymmenellä, osa XI”

  1. Matti Kuusimäki

    Tuomari-Markku jatkaa eloisaa kuvaustaan tuomioistuinten työskentelyolosuhteisiin nähden aloitekyisenä ammattilaisena. Aloitteellisuuden yleisyydestä ei suomalaista tuomarikuntaa pääse kehaisemaan. Se saattaa johtua siitä, että tuomarinuralle hakeutuvista persoonista suuri osa näkee lähtökohtaisesti hallintoon vivahtavat liittyvät tehtävät varsinaisen toimenkuvansa kannalta välttämättömänä pahana.
    Niinpä ei näytä johtaviin tuomarinvirkoihin sitten olevankaan isompaa tunkua. tuomarikunnasta ei myöskään juuri ole noussut julkisuuteen puheenvuoroja oikeudenhoidon yleisten kehittämistarpeiden puolesta. Ylimpien tuomioistuinten presidenttien viimeaikaiset ulostulos ovat toki olleet tästä virkistävä poikkeus.
    Markku näyttää myös puuttuneen muutoksenhakutarpeeseen eräissä tilanteissa. Hyvä niin. Mutta esimerkiksi äskettäisellä prejudikaatilla (KKO:2022:71) äänin 3-2, yli viisi vuotta tapahtuman jälkeen, jutussa kolmatta kertaa esitetyn näytön perusteella lopullisesti ratkaistun jutun luonne synnyttää ainakin minussa, toki kajoamatta aineellisesti tuohon tuomioon, yleisemmänkin ”varteenotettavan epäilyksen” muutoksenhakujärjestelmämme eräitä piirteitä kohtaan.

    1. Markku Arponen

      Matti, kiitos kommentista. Seuraavaksi menenkin korkeimpaan oikeuteen, mutta vasta joskus tammikuussa.

  2. Paluuviite: Hovioikeuden presidentti Markku Arponen on kuollut - Suomen Prosessioikeusyhdistys ry

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top