Kirjoittanut Mikko Mäkelä. Krjoitus perustuu kirjoittajan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnassa
hyväksyttyyn ja Prosessioikeusyhdistyksen palkitsemaan maisteritutkielmaan.
Tämä blogikirjoitus esittelee lyhyesti Prosessioikeusyhdistyksen palkitsemaa pro gradu -tutkielmaani Välityssopimuksen aineellista pätevyyttä koskeva lainvalinta Suomessa ja kansainvälisesti – Ratkaisevana seikkana välityspaikka vai pääsopimuksen laki?. Olen palauttanut tutkielmani keväällä 2023 ja se on luettavissa Helsingin yliopiston tutkielmatietokannassa sekä Edilexissä.
Olen sisällyttänyt käsillä olevaan kirjoitukseen eräitä päivityksiä, joita en ole käsitellyt tutkielmassani. Nämä päivitetyt huomiot koskevat kansallisen välimiesmenettelylakimme uudistamista, sekä Ison-Britannian vastaavaa prosessia.
Kiitän Prosessioikeusyhdistystä saamastani tunnustuksesta. Kiitän myös graduohjaajaani Tuula Linnaa tuesta graduprosessin aikana ja tutkielmani suosittamisesta Prosessioikeusyhdistyksen stipendin saajaksi.
Tutkielmani peruskysymykset
Välityssopimusta pidetään vakiintuneesti erillisenä sopimuksena siitä pääsopimuksesta, johon se liittyy (erillisyysperiaate). Kyseinen pääsopimus sisältää osapuolten väliset ”kaupalliset” tai muut aineelliset ehdot, kun taas välityssopimus on pääsopimuksesta aiheutuvien riitojen ratkaisussa sovellettava prosessuaalinen sopimus.
Mikäli välityssopimuksen aineellinen pätevyys saatetaan riidanalaiseksi (tutkielmassani aineellinen pätevyys ymmärretään laajasti, esimerkiksi sisältäen pätemättömyysperusteita, tarjous-vastausmekanismia, vakioehtojen liityntää ym. koskevat säännöt), välityssopimuksen pätevyys on ratkaistava jonkin sääntökehikon mukaisesti. Erillisyysperiaate kuitenkin vaikuttaa siten, että pääsopimukseen sovellettava laki ei välttämättä sovellu pääsopimuksen lisäksi myös erilliseen välityssopimukseen, ellei jäljempää ole nimenomaisesti yksilöity lainvalintalausekkeessa. Yleensä pääsopimukseen sisältyvä lainvalintalauseke on muotoiltu esim. seuraavasti: ”This Agreement shall be governed by the law of X”. Epäselväksi voi tässä tapauksessa jäädä, ulottuuko kyseinen ”Sopimusta” koskeva lainvalinta myös erilliseen välityssopimukseen. Näin ollen välityssopimuksen aineellinen pätevyys ei välttämättä tule ratkaistavaksi sen saman aineellisen lain mukaan, jonka osapuolet ovat valinneet soveltuvan pääsopimukseen. Kansainvälisessä oikeuskäytännössä on useita tapauksia, joissa kysymys erilliseen välityssopimukseen sovellettavasta laista on noussut riidan kohteeksi.
Lainvalintaa koskeva epäselvyys on vielä korostuneempi silloin, kun osapuolet ovat sopineet välityspaikan olevan eri valtiossa kuin siinä, minkä lakia osapuolet ovat sopineet sovellettavan pääsopimukseen. Välityspaikan valinta nimittäin vaikuttaa suoraan välityssopimukseen sekä siinä sovittavaan välitysmenettelyyn monella tavalla, kuten määrittämällä sen prosessilain, jota on sovellettava välitysmenettelyyn. Kyseinen ns. lex arbitri sisältää yleensä myös itse välityssopimukseen sovellettavia sääntöjä, kuten välityssopimusta koskevat muotomääräykset.
Välityssopimukseen sovellettavasta laista ei ole esimerkiksi New Yorkin konventiossa tai UNCITRAL-mallilaissa selkeää lainvalintasääntöä. Tuomioistuimet ja välitysoikeudet ovat soveltaneet keskenään ristiriitaisia sääntöjä – joissain ratkaisuissa on päädytty pääsopimuksen lain soveltamiseen, vaikka välityspaikka on ollut toisessa valtiossa, kun taas muissa ratkaisuissa on päädytty päinvastaisiin johtopäätöksiin. Lisäksi kumpaankin suuntaan on esitetty perusteltuja kannanottoja kansainvälisessä oikeuskirjallisuudessa. Eräissä ratkaisuissa välityssopimuksen pätevyys on jopa ratkaistu ilman, että kumpaakaan lainvalintasääntöä on sovellettu.
Tämä sinänsä varsin tekninen kysymys on tärkeä osapuolten oikeusaseman kannalta. Jonkin valtion lain mukaan pätevä välityssopimus voi toisen valtion lain mukaan olla pätemätön. Mikäli välityssopimus ei ole pätevä, ei välitysoikeudella ole toimivaltaa ratkaista pääsopimusta koskevaa riitaisuutta.
Välityssopimuksen pätemättömyyttä ja siihen sovellettavaa lakia koskeva kysymys saattaa nousta käsiteltäväksi eri vaiheissa välitysmenettelyn ”elinkaarta”. Tällainen väite saatetaan esittää ensinnäkin tuomioistuimessa tai välitysmenettelyssä ennen kuin asiassa on annettu välitystuomio. Toiseksi väite välityssopimuksen pätemättömyydestä saatetaan esittää välitystuomion antamisen jälkeen mahdollisen kumoamiskanteen (tai mitättömyyskanteen) yhteydessä (ks. esim. UNCITRAL-mallilain 34 art.). Tällainen väite voidaan myös esittää välitystuomion täytäntöönpanovaiheessa (ks. esim. New Yorkin konvention V(1)(a) ja UNCITRAL-mallilain 36 art.). Mikäli välityssopimus ei ole pätevä siihen sovellettavan lain mukaan, estyy (prosessin vaiheesta riippuen) välitysmenettelyn aloittaminen tai välitystuomion täytäntöönpano. Välitystuomio voidaan myös kumota välityssopimuksen pätemättömyyden vuoksi.
Lainvalintasääntöjen ristiriitaisuus kansainvälisessä välitysmenettelyssä voi johtaa siihen, että samassa riita-asiassa eri valtiossa sijaitsevissa forumeissa sovelletaan samaan välityssopimukseen eri lainvalintasääntöjen perusteella eri valtioiden lakia. Esimerkiksi välitystuomion kumoamisesta ja täytäntöönpanosta saattavat päättää eri valtioiden tuomioistuimet (kumoamiskanne on lähtökohtaisesti nostettava välityspaikan tuomioistuimissa, ks. esim. UNCITRAL-mallilain 34 art.), jotka soveltavat omia lainvalintasääntöjään. Toisaalta välitystuomarit välityssopimuksen pätevyyttä koskevaa kysymystä ratkaistessaan eivät välttämättä ole sidottuja jonkin tietyn valtion tuomioistuinten soveltamiin lainvalintasääntöihin.
Näin ollen tilanne voi pahimmillaan olla se, että välitystuomio on jo annettu ja välitystuomio kumotaan tai jätetään panematta täytäntöön välityspaikassa tai jossakin toisessa valtiossa siitä syystä, että välityssopimukseen sovelletaan lakia, jonka mukaan välityssopimus on pätemätön. Tämä tekee välitysmenettelystä ja siihen liittyneestä ajankäytöstä ja kuluista käytännössä turhia.
Tutkielmani keskeisiin kysymyksiin kuuluu kansainvälisesti välityssopimukseen liittyvät lainvalintasäännöt ja niiden kriittinen tarkastelu sekä lainvalintakysymykseen liittyvät ongelmat riita-asian eri vaiheissa. Kansainvälisen tarkastelun jälkeen tutkielmani käsittelee vertailevasti kysymystä siitä, miten ongelma tulisi huomioida Suomen oikeudessa. Käsittelen myös tässä kirjoituksessa lyhyesti Suomen oikeustilaa jäljempänä. Ennen tätä pohdintaa on kuitenkin esimerkinomaisesti syytä tarkastella lähemmin erästä ratkaisusarjaa, joka konkretisoi tutkielmassa käsiteltyjä teemoja.
Havainnollistavana esimerkkinä kansainvälisestä oikeuskäytännöstä ns. Kabab-Ji -ratkaisusarja
Yllä viitatut tutkimusteemat ovat nousseet käytännössä esille suhteellisen tuoreessa ratkaisusarjassa Ison-Britannian ja Ranskan tuomioistuimissa asiassa Kabab-JI SAL v. Kout Food Group (KFG). Viimeisimmät ja lopulliset tuomiot asiassa ovat Ison-Britannian korkeimman oikeuden päätös lokakuulta 2021 ja Ranskan korkeimman oikeusasteen Cour de cassationin päätös syyskuulta 2022.
Riita koski franchising-sopimuksia. Sopimuksissa oli välityslauseke, jonka mukaan sopimuksista syntyvät riidat oli ratkaistava ICC-välitysmenettelyssä Pariisissa. Lisäksi sopimuksissa oli lainvalintalauseke, jonka mukaan Englannin laki oli soveltuva franchising-sopimuksiin. Olennainen oikeudellinen kysymys oli, oliko KFG sidottu franchising-sopimusten välityslausekkeisiin, vaikka franchising-sopimukset allekirjoittanut taho ei ollut KFG vaan yhtiö, josta oli tullut yritysjärjestelyn myötä KFG:n tytäryhtiö.
ICC-välitysoikeus katsoi, että välityssopimuksen pätevyys oli määräydyttävä välityspaikkana olleen Ranskan lain mukaan ja että KFG oli Ranskan lain mukaan sidottu välityslausekkeisiin. Tuomioistuin määräsi KFG:n maksettavaksi kantajalle Kabab-Ji SAL:lle lähes 7 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia ja muita kuluja.
KFG haki välitystuomion kumoamista välityspaikassa Ranskassa. Asia päätyi Ranskan korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi (kuten edelliset oikeusasteet, Pariisin Cour d’appel sekä välitysoikeus), että välityssopimukseen sovellettava laki oli Ranskan laki ja että Ranskan lain mukaan välityslausekkeet sitoivat KFG:tä. Välitystuomiota ei siten kumottu Ranskassa.
Englannissa kysymys samaisten välityslausekkeiden pätevyydestä päätyi myös tuomioistuinten käsiteltäväksi, joiden oli päätettävä KFG:tä vastaan annetun välitystuomion täytäntöönpanokelpoisuudesta. Englannissa oikeusasteet aina korkeimpaan oikeuteen saakka katsoivat vastoin ranskalaisia vastinparejaan, että Englannin lakia pääsopimuksen lakina tuli soveltaa välityssopimukseen. Englannin lain mukaan välityssopimus ei sitonut KFG:tä, joten välitystuomiota ei voitu panna täytäntöön Englannissa.
Kabab-Ji-ratkaisusarja on esimerkkitapaus huomattavasta epävarmuudesta, joka johtuu yllä kuvatuista monista erilaisista lähestymistavoista välityssopimukseen sovellettavaa lakia koskien. Koska välitysoikeuden toimivalta antaa täytäntöönpanokelpoisia tuomioita perustuu välityssopimukseen, voi syntyä tilanteita, joissa yhdessä oikeusinstanssissa päteväksi katsottu välitystuomio kumotaan tai siltä evätään täytäntöönpanokelpoisuus toisessa oikeusinstanssissa siitä syystä, että välityssopimus todetaan pätemättömäksi jonkin ”uuden” sovellettavan lain perusteella. Osapuolten voi olla hyvin vaikea ennustaa näitä mahdollisia lähestymistapoja eri forumeilla.
Ennakoitavuutta ei myöskään paranna myöskään se, että ratkaisukäytännöissä on ollut vaihtelua myös kansallisilla tasoilla. Esimerkiksi Kabab-Ji ratkaisusarjan taustalla oli Englannissa ns. ENKA v. Chubb ratkaisu, jossa Ison-Britannian korkein oikeus esitti lainvalinnan lähtökohdaksi edellä mainitussa välityspaikan ja pääsopimuksen lainvalinnan ristiriitatilanteessa sen, että pääsopimuksen laki soveltuu välityssopimukseen. Ennen korkeimman oikeuden ENKA-ratkaisussa tekemää linjausta Englannissa oli kuitenkin esiintynyt myös päinvastaiseen suuntaan osoittavaa oikeuskäytäntöä.
Viimeisimpänä saagaan liittyvänä kehityskulkuna, jota en käsitellyt tutkielmassani, Isossa-Britanniassa laitettiin vuonna 2023 vireille paikallista vuoden 1996 välimiesmenettelylakia koskeva uudistusprosessi. Parlamentille esitetty lakiehdotus (Arbitration Bill [HL] 2024-25) sisältää esityksen säännöksestä koskien välityssopimukseen sovellettavaa lakia. ENKA ja Kabab-Ji -ratkaisuista poiketen ehdotuksen mukaan välimiesmenettelylakiin otettaisiin säännös (ehdotettu 6A-kohta), jonka mukaan välityssopimukseen sovellettaisiin nimenomaisen lainvalinnan puuttuessa välityspaikan lakia.
Suomen oikeustilasta ja välimiesmenettelylain uudistamisesta
Asiaa koskeva oikeustila on Suomessa ratkaisematta, vaikka asiasta on esitetty yksittäisiä toisistaan eriäviä kannanottoja kirjallisuudessa. Ratkaisussa KKO 2007:39 korkein oikeus on katsonut nimenomaisesti, että välityssopimukseen saattaa soveltua eri laki kuin pääsopimukseen. Tapauksessa ei kuitenkaan käsitelty kysymystä siitä, onko pääsopimuksen vai välityspaikan laki soveltuva välityssopimukseen, mikäli nämä ovat eri maiden lakeja. Olen itse päätynyt tutkielmassani (muun muassa ennakoitavuutta ajatellen) siihen johtopäätökseen, että lähtökohtaisesti välityssopimukseen tulisi soveltaa nimenomaisen välityssopimukseen kohdistuvan lainvalinnan puuttuessa lakia, jonka osapuolet ovat valinneet soveltuvan pääsopimukseen.
Ehdotettua lainvalintasääntöä tärkeämpi tutkielman johtopäätös kansallisen oikeustilan osalta on kuitenkin mielestäni huomio siitä, että ennakoitavuuden parantamiseksi (ja mm. Kabab-Ji -ratkaisusarjassa ilmenneiden lainvalintahaasteiden ehkäisemiseksi) suomalaista oikeustilaa tulisi kysymyksen osalta selkeyttää. Selkeyttäminen voisi tapahtua varsin tehokkaasti esimerkiksi ottamalla Suomen välimiesmenettelylakiin sen mahdollisen uudistamisen yhteydessä nimenomainen välityssopimukseen sovellettavaa lakia koskeva säännös.
Kyseinen välimiesmenettelylain uudistusprosessi on tutkielmani palauttamisen jälkeen käynnistynyt uudelleen oikeusministeriössä. Pääministeri Orpon hallitus on hallitusohjelmassaan ilmoittanut, että hallitus aikoo tutkia välimiesmenettelylain uudistamistarpeet ja valmistella tarvittavat säädösmuutokset Suomen välimiesmenettelytoiminnan kilpailukyvyn edistämiseksi. Oikeusministeriö on tämän myötä 3.6.2024 julkaissut arviomuistion välimiesmenettelylain uudistamistarpeista. Arviomuistiota koskeva lausuntokierros on päättynyt 15.7.2024.
Asianajajaliitto (nyk. Suomen Asianajajat, jota nimitystä käytetään jäljempänä) on oikeusministeriön arviomuistiota koskevassa lausunnossaan todennut, että:
”[K]ansainvälisissä välimiesmenettelyissä on syntynyt eräissä tapauksissa merkittäviä riitoja siitä, mitä lakia sovelletaan välityssopimukseen. Välimiesmenettelyissä ja niihin liittyvissä tuomioistuinprosesseissa on tältä osin päädytty useanlaisiin lopputuloksiin. Ennakoitavuuden vuoksi Asianajajaliitto esittää, että välimiesmenettelylakiin lisättäisiin nimenomainen säännös siitä, että mikäli asianosaiset eivät ole välityssopimukseen sovellettavan lain osalta muuta sopineet, ensisijaisesti osapuolten sopiman välimiesmenettelyn paikan laki soveltuu välityssopimukseen, ja jolleivat osapuolet ole sopineet välimiesmenettelyn paikasta, toissijaisesti soveltuu pääsopimukseen sovellettava laki.”
Vaikka olen tutkielmassani päätynyt ehdottamani lainvalintasäännön osalta eri lopputulokseen kuin Suomen Asianajajat ehdotuksessaan, on Suomen Asianajajien ehdotus lainvalintasäännöksen ottamisesta lakiin kannatettava. Ehdotus lainvalintasäännöksestä on myös linjassa yllä mainitun englantilaisen lakiehdotuksen, sekä mm. Ruotsin välimiesmenettelylakiin sisältyvän välityssopimukseen sovellettavaa lakia koskevan 48 §:n kanssa. Säännöksen sisältöä on viime kädessä lainsäätäjien harkittava.
Aika näyttää, tuleeko asiaa koskeva säännös välimiesmenettelylakiin ja/tai ottaako korkein oikeus suoraa kantaa kysymykseen tulevassa ratkaisukäytännössään. Joka tapauksessa Suomessa vallitsevaa oikeustilaa olisi syytä selkeyttää jo ennen kuin ulkomaisissa tapauksissa ilmenneitä merkittäviä soveltamisongelmia nousee esille.