Kirjoittanut hovioikeuden presidentti Markku Arponen

Tuomarinvalan vannoin Vaasan hovioikeudessa 20.12.1967. Muistan, että valan vannomisen jälkeen poistuin istuntosalista vahtimestarin minulle ennen valatilaisuutta antaman ohjeen mukaisesti takaperin. Ohjeista maksoin hänelle pienen korvauksen.

Aloitin auskultoinnin Saloisten tuomiokunnassa Kalajoella vuoden 1968 alussa. Toimin päätoimisena apulaisena maaliskuun loppuun ja notaarina 1.4.1968 – 31.5.1969. Kun ensimmäisenä työpäivänä ilmoittauduin tuomiokunnnassa kihlakunnantuomari Teuvo Sepposelle, huomasin hänen työhuoneensa pöydällä Aulis Aarnion tuoreen väitöskirjan Perillisen oikeusasemasta, jota itsekin luin parhaillaan. Ajattelin, ettei tämä Sepponen olekaan mikä tahansa ukkotuomari.

Päätoimisena apulaisena ja notaarina toimin memorialistina sekä Sepposen että auskultanttien istuessa käräjiä. Aloitin ukkotuomarin käräjäpäivinä. Tuolloin kirjoitin todistajaa kuultaessa kynä savuten todistajan kertomaa memoriaalipöytäkirjaan. Tauolla Sepponen muisteli, että hän oli 50- luvulla auskultoinut Väinö Setälällä Lapuan tuomiokunnassa ja että Setälän memorialistina hänkin oli kirjoittanut todistajan kertoman memoriaalipöytäkirjaan. Setälä oli todennut, ettei sitä noin tehdä; merkitään vain, että tietää (+) tai ei tiedä (-). Tästä minäkin ymmärsin jatkossa kirjata ylös vain jutun kannalta oleelliset osat kertomuksesta. Prosessinjohdon opin Sepposelta.

Silloin kun en ollut mukana käräjillä, otin kansliassa vastaan asiakkaita. Suurin ryhmä olivat lainhuudon hakijat. Tarkastin myös postitse saapuneita asiakirjoja. Niissä oli eniten perukirjoja. Uusi perintökaari oli tullut voimaan vuoden 1966 alussa. Uudet säännökset siitä, mitä perukirjaan on merkittävä, eivät olleet vielä tulleet kaikille perukirjojen laatijoille tutuiksi. Tavallisin puute oli, että perukirjaan ei ollut merkitty eloonjääneen puolison varoja ja velkoja. Tästä aiheutui paljon kirjeenvaihtoa.

Raahen seudulle Saloisten kuntaan oli perustettu terästehdas 1960-luvulla. Saloisiin muutti tuhansia uusia asukkaita ja heille kaavoitettiin laajat omakotialueet. Saloisissa oli isojako toimittamatta, minkä vuoksi ”omakotitalotonttien” lainhuudot myönnettiin manttaaliosuuksiin. Niiden laskeminen oli varsinkin aluksi työlästä. Lainhuutojen kokoonpano kuului auskultantin päivittäisiin töihin.

Saloisten tuomiokunnassa oli siirrytty 5-päiväiseen työviikkoon. Sepponen itse ei tätä kuitenkaan noudattanut. Hänen työhuoneessaan näytti palavan valo usein viikonvaihteessakin. Istumieni käräjien pöytäkirjat panin kokoon työajan ulkopuolella. Apuna käytin Erik Gaddin teosta Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat.

Iän puolesta tulin käräjäkelpoiseksi maanantaina 25.11.1968, jolloin täytin 25 vuotta. Sain määräyksen toimittaa Pyhäjoen käräjäkunnassa syyskäräjät, jotka alkoivat juuri sanottuna maanantaina. Pyhäjoen käräjäkunnassa istunnot pidettiin Raahen raastuvanoikeuden istuntosalissa. Käräjien ajaksi majoittauduin Raahen Seurahuoneelle. Kun ensimmäisen istuntopäivän jälkeen menin Seurahuoneen ravintolaan, otin mukaani rangaistus- ja sakkoluettelot, joihin kirjoitin ruokaa odotellessa tuomioiden mukaiset tiedot. Luetteloista tuomiokunnan kanslia lähetti aikanaan otteet täytäntöönpanijoille. Virvokkeita nauttiessani katsoin uutisia, joissa kerrottiin Vanhan ylioppilastalon valtauksesta illansuussa samana päivänä. TV:n ruudusta tunnistin tutun näköisiä kasvoja.

Opiskeluaikana tenteissä ei saanut käyttää lakikirjaa enkä sen käyttämistä nähtävästi yliopistossa kunnolla oppinutkaan. Olin tenttinyt siviilioikeuden erityisen osan (siviili II) 23.3.1966. Vaikka uusi perintökaari oli tullut voimaan 1.1.1966, tentin perintöoikeutta koskevat kysymykset koskivat vanhaa perintökaarta. Näin ollen en ollut auskultoimaan mennessäni lainkaan perehtynyt uuteen perintökaareen. Muistan, että kohta auskultoinnin alussa eräs asiakas esitti uuden perintökaaren mukaisen hakemuksen. Asiaa en muista, mutta olkoon kyseessä vaikka pesänselvittäjän määräämistä koskeva hakemus. Asia oli minulle täysin vieras enkä asiakkaan läsnäollessa onnistunut löytämään lakikirjastakaan apua. Ei auttanut muu kuin mennä peräkamariin kysymään neuvoa ukkotuomarilta.

Hän luki hakemuksen, otti käteensä lakikirjan, avasi hakemiston ja näytti minulle hakusanan ”pesänselvittäjä” sekä sen jälkeen haki perintökaaresta hakemiston osoittaman lainkohdan. Sepponen opetti minulle eleettömästi yhdellä iskulla kaksi asiaa: miten lakikirjaa käytetään ja sen, että ennen kuin menen kysymään neuvoa, voisin itse yrittää perehtyä ongelmaan.

Ilmankos minulla oli auskultoidessa tunne, että tuomiokunnassa opin enemmän kuin yliopistossa. Tästä kiitos lankeaa Teuvo Sepposelle. Ajattelen, että välillämme oli mestari-kisälli -suhde. Sinunkaupat Teuvo teki huhtikuun alussa siirtyessäni notaariksi. Tätä arvostin. Pidin yhteyttä Teuvoon hänen kuolemaansa saakka.

Notaarinajan päättyessä olin toiminut tuomiokuntain hoidosta annetun asetuksen muuttamisesta syyskuun 22 päivänä 1967 annetun asetuksen (430/67) 18 b §:n määräysten mukaisesti kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana joko varsinaisilla tai välikäräjillä vähintään 30 päivän ajan. Sen sijaan en ollut vielä mainitun säännöksen määräysten mukaisesti hoitanut kihlakunnantuomarin virkaa vähintään kolmea viikkoa. Kesäkuun 1969 alusta sain töitä Vaasan lääninhallituksesta tp. esittelijänä. Esittelin verovalituksia, mihin minulla ei ollut mitään valmiuksia. Tavanomaisen esittelyvelvollisuuden sain kuitenkin helposti täytetyksi esittelemällä lähinnä isännänpalkkaa koskevia valituksia.

Kesäloman käytin hoitamalla 6.7.-2.8.1969 eli neljä viikkoa Saloisten tuomiokunnan tuomarinvirkaa kaikkine tehtävineen. Näin tulin toimineeksi tuomarina 1960-luvulla. Vaasan hovioikeus myönsi minulle varatuomarin arvonimen 29.5.1970. Ainakin Vaasan hovioikeudella oli siihen aikaan tapana pitää noin vuoden karenssiaika, jona aikana selviäisi, ilmenisikö auskultantin viranhoidosta jotain sellaista, mikä estäisi varatuomarin arvonimen myöntämisen.

Vaasan hovioikeudessa

Olin aloittanut Vaasan hovioikeudessa ylimääräisenä virkamiehenä vuoden 1970 alussa. Hovioikeuteen otettiin samalla kertaa Raija ja Matti Kuusimäki, Matti Hoppu ja kaksi muuta henkilöä minun lisäksi. Olen pitänyt Matti Kuusimäkeen yhteyttä näihin päiviin saakka ja pidämme edelleen. Vuosi aloitettiin kävelemällä hovioikeudesta parijonossa rangijärjestyksessä Hovioikeudenpuistikkoa pitkin kirkkoon istuntokauden avajaisjumalanpalvelukseen.

Minut oli sijoitettu nuorimmaksi viskaaliksi I jaostolle. Tehtäviini kuului toimia pöytäkirjanpitäjänä hallinto-asioiden istunnossa silloinkin, kun joku muu viskaali oli esittelyvuorossa. Minun oli toisin sanoen oltava hovioikeudessa asianmukaisesti pukeutuneena jokainen arkipäivä klo 11, jolloin istunnot aloitettiin, siltä varalta, että I jaostolla pidettäisiin ennen varsinaisen istunnon alkamista hallintoasioiden istunto. Tämä merkitsi eräänlaista päivystystä, mistä en lainkaan pitänyt.

Hallintoasioiden istunnon päätteeksi hovioikeudenneuvos Sandelin tarjosi sikaarin presidentti Corell`ille. Herrat keskustelivat niitä & näitä. En muista, kumpaa kotimaista, ruotsia vai suomea, he käyttivät. Minä jouduin äänettömänä yhtiömiehenä olemaan paikalla keskustelun loppuun saakka.

Esiteltäviksi minulle jaettiin yksinkertaisia rikosasioita, lähinnä liikennerikoksia. Jutut valmistelin esittelykuntoon viskaalien kansliassa alakerrassa. Esittely tapahtui seisaaltaan jaoston istuntosalissa 2. kerroksessa. Viskaalien tehtäviin kuului myös kollaaminen eli ulosmenevien asiakirjojen vertaaminen alkuperäisiin taltioihin. Kopiokoneita ei siihen aikaan ollut. Matti Hopun kanssa kollasimme joskus kotonani iltaisin. Kaksi ja puoli-vuotias tyttäremme kutsui Mattia ”piippu-sedäksi”.

Vaasan hovioikeuden kanneviskaalin huoneen seinällä oli lista, jonka ensimmäisessä sarakkeessa oli lueteltu Vaasan hovioikeuspiirin tuomiokunnat, toisessa niiden sporttelituomarien nimet ja oletetut eläköitymisajankohdat ja kolmannessa niiden jäsenten tai virkamiesten nimet, jotka oletettavasti olivat vuorossa lähtemään tuomiokuntiin seuraaviksi sporttelituomareiksi markkoja louhimaan.

Sporttelituomiokuntia ryhdyttiin vuonna 1972 siirtämään kokonaispalkkaukseen. Sen seurauksena lista arvatenkin joutui paperikoriin. Kaikissa hovioikeuksissa sporttelituomarien virkoja odottaneet sanoivat, että heitä oli petetty.

Itä-Suomen hovioikeuteen

Olin kesällä 1969 ilmoittautunut halukkaaksi paitsi Vaasan myös Itä-Suomen hovioikeuteen Kuopioon, mihin pidin hakemukseni voimassa tultuani valituksi Vaasaan. Aloitin Itä-Suomen hovioikeudessa 1.4.1970 vt. ylim. viskaalina.

Tässäkään hovioikeudessa en tuntenut ennestään ketään. Vanhin viskaali sillä jaostolla, johon minut sijoitettiin, toivotti minut tervetulleeksi sanomalla, että hän ei ole kiinnostunut minusta, vaan ainoastaan työpanoksestani. Tästä en hätkähtänyt. On luonnollista, että saadakseni tietoa hovioikeuden käytännöistä tukeuduin ennen minua hovioikeudessa aloittaneeseen viskaali Hannu Räsäseen. Meistä tulikin elinikäiset ystävät, sielun veljet. Nykyisin voimme vain muistella menneitä, esimerkiksi 70 – 90 luvuilla tekemiämme lukuisia eräretkiä Lappiin.

Hovioikeus teki minuun heti alussa tasa-arvoisemman vaikutelman kuin Vaasa, mihin vaikutti hovioikeuksien rakennusten arkkitehtuuri. Ilmankos Vaasassa tuntuikin olevan kahdenkerroksen väkeä. Viskaaleilla ja jäsenillä ei ollut työhuoneita kummassakaan hovioikeudessa. Vaasassa viskaalit toimivat alakerrassa ja kävivät 2. kerroksessa vain istunnoissa. En muista nähneeni jäseniä muualla kuin istunnoissa. Kuopiossa alakerrassa oli vain kirjaamo. Kaikki muut tilat olivat 2. kerroksessa. Viskaalien kanslia oli tietenkin viskaalien hermokeskus. Siellä sijaitsivat rangijärjestyksessä viskaalien lokerot, joihin kullekin viskaalille esiteltäviksi jaettujen juttujen asiakirjat ja posti toimitettiin. Kerroksen käytävillä saattoi törmätä keneen tahansa. Talossa oli vain yksi kahvio, jossa kaikki vahtimestarista presidenttiin kävivät päivittäin. Jäsenet ja viskaalit kokoontuivat usein istuntojen jälkeen kahvioon, jossa käytiin vilkasta keskustelua. Esittely istuntohuoneessa tapahtui istualtaan. Kollaaminen sujui minulta rutiinilla.

Esiteltäväksi minulle jaettiin yksinkertaisia rikosasioita. Niiden ratkaisut kypsyivät helposti hiekkalaatikolla ja lastenvaunuja työnnellessä Kuopion puistoissa. Muutettuamme Kuopioon kerrostaloon jotkut talon asukkaat olivat kysyneet puolisoltani Sannalta, että missä tuo Arponen on töissä, kun hänellä on aikaa olla keskellä päivää lapsen kanssa pihalla.

Presidentti Urho Kekkonen päätti Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheensa 1.1.1967 seuraavaan: ”Vaikka en kuulukaan siihen koulukuntaan, joka uskoo ankarilla rangaistuksilla voitavan parhaiten vastustaa rikollisuutta, olen tullut siihen tulokseen, että yhteiskunnalle ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rangaistusten tuntuva koventaminen rattijuoppoutena ilmenevän vastuuttomuuden rankaisemiseksi”. Musta luku oikeuslaitoksen historiassa. Vielä 70-luvullakin Kekkosen puheella oli vaikutusta rangaistuskäytäntöön hovioikeudessa. Vankeudet rattijuopoille tuomittiin yleensä ehdottomina.

Vuonna 1971 minulle jaettiin juttu, jossa Kiuruveden kihlakunnanoikeus oli tuominnut syytetyn eläimeen sekaantumisesta ehdolliseen vankeuteen. Tämän rikoksen dekriminalisointi oli vireillä ja rangaistavuus poistettiin vuoden 1972 alusta. Pidin parhaana lykätä esittelyä vuoden 1972 puolelle, jolloin syyte tuli hylätyksi.

Kirjoitusmalleilla oli tärkeä merkitys kirjoitettaessa kertoelmaa (resiitti) eli selostusta jutun aikaisemmista vaiheista, mikäli niistä nyt oli kysymys. Jäsenten päätyöksi muodostuikin helposti esittelijän konseptin korjaaminen. ”Pukittamalla” konseptia jäsen osoitti tarkastaneensa sen. Jäsenten välillä oli suuria eroja siinä, minkä verran he korjasivat konseptia. Jotkut hyväksyivät vapaamminkin kirjoitettuja konsepteja, kunhan asia tuli selvästi sanotuksi, kun taas jotkut korjasivat konseptin sellaiseksi, millaiseksi he itse olisivat sen kirjoittaneet.

Mielestäni seuraava kuvaus on esimerkki äärimmäisestä korjaamismaniasta. Resiittiä kirjoitettaessa oli kaksi hyväksyttävää mallia kirjoittaa ehdonalaisen vapauden menettäminen. Esittelin pitkään eräälle jäsenelle. Jos käytin kirjoitustapaa A, hän korjasi konseptiin kirjoitustavan B. Kun otin seuraavalla kerralla korjauksesta onkeen, hän korjasikin konseptin toista tapaa käyttäen. Ihmettelin tätä, kunnes keksin, että hänelle esittelee muitakin viskaaleita kuin minä, joka en siis voinut tietää, mikä malli jäsenellä nyt oli vuorossa. Oli vain huonoa tuuria että käytin aina väärää mallia.

Esittelin kerran erään konkurssisääntöä koskevan erityisen tapauksen. Ratkaisu oli kyllä selvä, mutta minua kehotettiin liittämään kierrolle mukaan kirjoitusmalliksi kopio vastaavasta korkeimman oikeuden tapauksesta. Kävin läpi korkeimman oikeuden vuosikirjat ja löysin vastaavan tapauksen vasta Senaatin oikeusosaston ratkaisuista. Onnistunut mallin metsästys.

Hoidin yhdessä kahden muun henkilön kanssa Joensuun maistraatin ja raastuvanoikeuden nuoremman oikeusneuvosmiehen virkaa kesälomien sijaisena 21.6.-28.8.1971. Sanelin juttujen pöytäkirjat hovioikeudessa. Siihen aikaan päätös sisältyi pöytäkirjaan.

Hoidin yhdessä erään toisen viskaalin kanssa puoleksi Kuopion raastuvanoikeuden nuoremman oikeusneuvosmiehen virkaa 1.10.1971 – 30.11.1972. Kokoonpanon puheenjohtajana toiminut oikeusneuvosmies perehtyi asiaan lukemalla itse syytteen. Syyttäjä nousi ylös ja kumarsi sanomatta sanaakaan. Puheenvuoron sai syytetyn avustaja. Syytetyltä itseltään ei yleensä kysytty mitään. Puheenjohtaja kuulusteli todistajan mahdollisimman lyhyesti tukeutuen poliisitutkintapöytäkirjaan. Päätösneuvottelu oli nopea ja tehokas. Sen takia kävin edellisenä päivänä jutun asiakirjat kursorisesti läpi pitäen silmällä tiettyjä yksityiskohtia virheiden välttämiseksi, kuten että vapaudenmenetysajat tulivat vähennetyiksi rangaistuksesta. Jälkityöt sanelin saman tien istunnon jälkeen. Asianajokeikkoja tein, toisin kuin monet viskaalit, vain satunnaisesti ennen noita pitkiä tuomarinviran hoitoja.

Minut nimitettiin hovioikeuden ap. viskaaliksi 1.12.1972. Presidentti Eero Mäkinen nosti minut vt. sihteeriksi vuoden 1973 alusta. Siihen päättyi varsinainen esittelijänurani. Sihteerinä toimimesta oli hyötyä tulevia vuosia ajatellen ainakin kahdessa suhteessa: tulin tuntemaan hovioikeuden hallinnon ja oikeusministeriön virkamiehet. Tein yhden kehittämisaloitteen. Hovioikeuden kirjeissä oli tapana laittaa kirjeen alkuun saajan nimen perään piste. Osoitin Kielitoimiston aineistolla, että käytäntö oli virheellinen. Eero Mäkinen hyväksyi aloitteeni. Opin arvostamaan Eero Mäkistä kävelevänä tietopankkina, joka oli valmis muuttamaan kantaansa, jos hän tuli vakuuttuneeksi toisenlaisen kannan oikeellisuudesta.

Sihteerinurani päättyi yllättäen, kun Kajaanin tuomiokunnan tuomari pidätettiin virantoimituksesta 20.11.1973. Hovioikeus määräsi minut suostumukseni mukaisesti hoitamaan ”mainitun tuomiokunnan tuomarinvirkaa kaikkine tehtävineen kuluvan marraskuun 26 päivän alusta lukien toistaiseksi ja korkeintaan kolmen kuukauden ajaksi”. Hovioikeus määräsi 22.2.1974 minut edelleen hoitamaan ”mainitun tuomiokunnan tuomarinvirkaa kaikkine tehtävineen toistaiseksi ja korkeintaan siihen saakka kun Korkein oikeus on hakumenettelyn jälkeen sanotun viran hoidosta päättänyt”.

Syksyllä 1973 oli Suomessakin maailmanlaajuinen öljykriisi. Sen seurauksena valtion virastotalojen lämmitys otettiin pois päältä perjantaina ja laitettiin päälle maanantaina. Sain vuokratuksi asunnokseni yksiön vuoden 1974 alusta, mutta siihen saakka majoittauduin virkahuoneeseeni valtion virastotalossa. Kun eräänä joulukuun sunnuntaina olin iltajunalla matkustanut Kuopiosta Kajaaniin ja yöpynyt pipo päässä virkahuoneeni sohvalla, heräsin maanantaiaamuna elämäni ensimmäiseen ja ainoaan korvatulehdukseen.

Kajaanin tuomiokunta oli kiinteistöpainotteinen. Kiinnitykset koottiin kansliassa, mutta lainhuudot talon ulkopuolella. En osallistunut kiinteistöjä koskevien kirjaamisasioiden käsittelyyn muulla tavalla kuin että allekirjoitin kaikki asiakirjat pääkohdittaisen tarkastelun jälkeen. Sen sijaan keskityin käräjien istumiseen Kajaanissa ja Kuhmossa. Käteistä sain tarvittaessa kanslianhoitajalta kassasta.

En hakenut jatkoa korkeimmasta oikeudesta, joten viranhoitoni päättyi 30.4.1974. Olimme ostaneet Kuopiosta toukokuussa 1973 omakotitalon, minkä velkojen lyhennyksiin ylimääräiset markat olivat tarpeen. Lisäksi ostin Jopon ja Mattomikon.

Palasin hovioikeuteen apujäseneksi 1.5.1974. Minulla alkoi rauhallinen kausi työelämässä Kajaanin hektisen kauden jälkeen. Viskaaleja nimitettiin jatkuvalla syötöllä käräjätuomareiksi. Päätin pysytellä toistaiseksi hovioikeudessa. Minut nimitettiin viskaalin virkaan 4.3.1975.

Hovioikeudessa otettiin käyttöön liitepäätös vuonna 1975. Vuonna 1976 vetojuttujen esittely siirrettiin jäseniltä viskaaleille ja istunnot aloitettiin pysyvästi klo 10. (ks. blogini Kuinka hovioikeusmenettelyä kehitettiin). Uudet rangaistuksen mittaamista koskevat säännökset tulivat voimaan 1.1.1977. Niistä oikeusministeriö järjesti mittavia koulutustilaisuuksia. Jotkut vanhemmat tuomarit käyttivät ikäviä puheenvuoroja arvostellen kouluttajina toimivien lainvalmistelijoiden kokemattomuutta.

Hain Nilsiän tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaa loppuvuodesta 1977.