Kirjoittanut emeritusprofessori Jyrki Virolainen.
Korkein oikeus (KKO) esitti 26.10. täysistunnossaan tasavallan presidentille, että jäsenen virkaan 1.1.2013 alaken nimitetään määräaikainen oikeusneuvos Pekka Pulkkinen ja jäsenen määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi 1.1.2023-31.10.2027 hovioikeudenneuvos Kaarlo Hakamies.
Kumpaankin virkaan on kymmenkunta hakijaa ja kummankin esityksen kohdalla KKO joutui äänestämään. KKO:n täysistuntoon osallistuneista 14 jäsenestä viisi esitti vakinaisen jäsenen virkaan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölöstä ja ma. jäsen osalta viisi jäsentä asianajaja Markku Fredmania ja kaksi jäsentä valtionsyyttäjä Tuire Tamminiemeä.
Pekka Pulkkinen ja Kaarlo Hakamies, joita en henkilökohtaisesti tunne, ovat monipuolisen kokemuksen omaavia ja oikeusneuvoksen virkaan päteviä juristeja. Käytännössä on selvää, että tasavallan presidentti nimittää heidät virkoihin.
Pulkkinen on 54-vuotias varatuomari, joka on työskennellyt KKO:n määräaikaisena jäsenenä kuluvan vuoden kesäkuun alusta lähtien. Sitä ennen hän toimi oikeusministeriössä erilaisissa lainvalmistelutehtävissä vuodesta 2001 alkaen – siis noin 20 vuotta – mm. lainsäädäntöneuvoksena, lainsäädäntöjohtajana (2018-19) ja vuodesta 2019 alkaen yksityisoikeuden yksikön päällikkönä. Hän on osallistunut moniin kansallisiin ja kansainvälisiin lainvalmisteluhankkeisiin, jotka ovat koskeneet lähinnä yhtiö-, esine- ja velvoiteoikeuden aloja. Aiemmin hän on toiminut Helsingin hovioikeuden esittelijänä (1995-96) ja KKO:n esittelijä eri nimikkeillä vuosina 1996-2001.
Kaarlo Hakamies on 46-vuotias oikeustieteen tohtori, joka väitteli vuonna 2012 Helsingin yliopistossa rikosoikeuden alalta tutkimuksellaan ”Maksukyvyttömyys ja taloudellinen hyöty rikosoikeudessa”. Hän on työskennellyt aiemmin lyhyen aikaa Lahden poliisilaitoksen rikostarkastajana, pari vuotta syyttäjänä, yliopistotutkijana, oikeusministeriön erityisasiantuntijana (2014-15), KKO:n esittelijänä eri nimikkeillä (2008-2014), käräjätuomarina (2014-2018) ja vuodesta 2019 Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksena.
Huomio kiinnittyy siihen, että sekä Pulkkinen että Hakamies ovat kumpikin toimineet muutaman vuoden KKO:n esittelijänä ja edenneet siinä tehtävässä, Pulkkinen vanhemmmaksi oikeussihteeriksi ja Hakamies esittelijäneuvokseksi asti. Lisäksi kumpikin on toiminut OM:n lainvalmistelutehtävissä, Hakamies suhteellisen lyhyen aikaa, mutta Pekka Pulkkinen hieman yli 20 vuotta.
Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä monet KKO:n jäsenet ovat toimineet aiemmin talon esittelijöinä. Mutta olisiko tämä kokemus sellainen syy, joka asettaisi KKO:lle tutut juristit tiettyyn etulyöntiasemaan muihin hakijoihin verrattuna? Tätä kannattaa hieman pohtia. Kuinka yleistä on, että KKO:n jäseniksi nimitetään talon entisiä esittelijöitä? Katsotaanpa.
Nykyisistä jäsenistä ovat uransa aikana toimineet KKO:n esittelijöinä eri nimikkeillä Jukka Sippo, Mika Huovila, Tuula Pynnä (nyt virkavapaana), Tuomo Antila, Kirsi Uusitalo, Juha Mäkelä, Asko Välimaa (nyt virkavapaana) ja Timo Ojala. Myös KKO:n presidentti Tatu Leppänen on ollut lyhyen aikaa vuosina 1995-96 sivutoimisena KKO:n esittelijänä; lyhyt esittelijän ura oli myös edellä mainituilla Asko Välimaalla (1995-97) ja Tuula Pynnällä (1995). Pitkä esittelijäkausi on sen sijaan ollut Sipolla (1996-2007), Huovilalla (2006-2010), Antilalla (1998-2002), Uusitalolla (2005-2010), Mäkelällä (2010-2017) ja Ojalalla (2005-2012).
Erikoisuutena on syytä mainita, että Juha Mäkelä nimitettiin jäsenen virkaan vuoden 2018 alusta suoraan esittelijäneuvoksen virasta. Edellisen kerran näin tapahtui 1990-luvulla, jolloin esittelijäneuvokset Riitta Suhonen (1990), Kati Hidén (1993) ja Kari Kitunen (1994) nimitettiin jäsenen vakinaiseen virkaan.
Kun Pekka Pulkkinen ja Kaarlo Hakamies ovat ensi vuoden alussa astuneet virkaansa, on KKO:n 19 jäsenestä 11 työskennellyt aikaisemmin saman tuomioistuimen esittelijänä. Varsin suuri määrä, sanoisin.
Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Ruotsin korkeimmassa oikeudessa (Högsta domstolen, HD), jossa on ”vain” 16 jäsentä, joista 14 osallistuu lainkäyttöön eli asioiden ratkaisemiseen – kaksi jäsentä on vuorollaan laintarkastusnkunnan tai lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä – ei kukaan jäsenistä ole toiminut HD:n esittelijänä; tämä ilmenee HD:n kotisivuilta. Minusta tämä on silmiinpistävä ja merkittävä ero. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa kaikki esittelijän vakanssit ovat määräaikaisia enintään neljä vuotta kestäviä koulutusvirkoja. Norjan korkeimmassa oikeudessa ei ole lainkaan esittelijöitä, asiaesittelyn suorittavat pääkäsittelyssä asianosaisten asianajajat.
Viime vuosina eläköityneistä jäsenistä monet ovat toimineet KKO:n esittelijänä ja heistä suurin osa on nimitetty vakinaisen oikeusneuvoksen virkaan suoraan esittelijän, yleensä aina esittelijäneuvoksen virasta. Tällaisia jäseniä ovat olleet muun muassa oikeusneuvokset Soile Poutiainen, Gustav Bygglin, Mikko Könkkölä, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Kari Raulos, Gustaf Möller, Kari Kitunen, Kati Hidén ja Riitta Suhonen. Heistä Bygglin, Raulos, Hiden, Kitunen ja Suhonen on nimitetty jäseneksi esittelijäneuvoksen virasta. 1960, 1970 ja 1980 -luvuilla mainittu käytäntö oli vielä yleisempää; toimin itse 1970-luvun alkupuolella KKO:n esittelijänä. Silloisista oikeusneuvoksista esimerkiksi Martti Miettinen, Johannes Leivonen, Osvi Lahtinen, Viking Modeen, Tuure Hakala, Erkki Ailio, Nils H. Sundberg, Helge Jalanko, Henrik Grönqvist, Pirkko Surakka, Reino Ketola, Göran Portin, Väinö Riihelä ja Anja Tulenheimo-Takki nimitettiin tehtävään esittelijäneuvoksen tai kansliapäällikön virasta. Näiden tietojen valossa ei ole mikään ihme, että KKO:n jäsenten rekrytointia on moitittu usein sisäänlämpiäväksi tai sisäsiittoiseksi, siis klikkiytyneeksi tai nurkkakuntaiseksi.
KKO:n esittelijöillä on ollut ja on edelleen (PL 103 § ja KKOL 14.1 §) tuomarin status eli mm. samanlainen erityinen virassapysymisoikeus kuin tuomareillakin. Myös heidän eroamisikänsä on sama kuin tuomareilla, näin olen ymmärtänyt, katso KKOL 14.2 §, Tuomioistuinlaki 16.1 § ja Virkamieslaki 35.1 §. Tuomarin yleinen eroamisikä on nykyisin syntymävuodesta riippuen 68, 69 tai 70 vuotta. Ennen 1.1.1988 tuomarin eroamisikä oli 70 vuotta. Aiemmin KKO:n vakinaiset esittelijät nimitti virkaan tasavallan presidentti. Presidentti Urho Kekkonen nimitti minut KKO:n nuoremman oikeussihteerin virkaan maaliskuussa 1973.
KKO:n samoin kuin KHO:n esittelijöiden ja etenkin esittelijäneuvoksen virat olivat aiemmin hyvin arvostettuja, eikä niissä nykyäänkään ole mitään moittimista. Juristi voi vakinaisen viran saatuaan olla ylimmän tuomioistuimen esittelijänä eläkkeelle siirtymiseen asti. 1970- ja -80 -luvuilla tämä oli varsin yleistä. Kerron tästä yhden esimerkin. KKO otti minut ja OTL, varatuomari Hannu Kiurun ylimääräiseksi virkamieheksi kesäkuussa 1969, jolloin kävimme yhdessä presidentti Antti Hannikaisen luona esittäytymässä. Minä sain nimityksen nuoremmaksi oikeussihteeriksi 1973 – toimin sitä ennen vajaat kaksi vuotta hovioikeuden viskaalina ja puolitoista vuotta prosessioikeuden assistenttina – ja Hannu Kiuru puolestaan 1974. Olin mainitussa virassa vain kaksi vuotta ja toimin sen jälkeen käräjätuomarina, vuoden lainsäädäntöneuvoksena, Vaasan HO:n hovioikeudenneuvoksena sekä kihlakunnantuomarina kahdessa tuomiokunnassa (alioikeudessa,) kunnes siirryin 1990 professoriksi Lapin yliopistoon, jossa olin maaliskuun alkuun 2011 saakka. Hannu Kiuru oli vuodesta 1974 lähtien KKO:n esittelijänä ja jäi 68 vuotta täytettyään vuonna 2005 eläkkeelle esittelijäneuvoksen virasta.
Olisiko syytä olla huolissaan ja kenties syytä epäillä, että KKO suosisi jäsentensä virkaesityksissä ”omia” eli KKO:ssa virassa olleita esittelijöitä? En osaa sanoa, mutta voin kyllä kuvitella, että joillakin jäsenen virkaa hakeneilla, mutta virkaan esittämättä jääneillä juristeilla mainittu kysymys on saattanut joskus käväistä mielessä. Jäsenen virkaa hakeneita on usein vaikea tai kenties mahdotonta asettaa oikeaan paremmuusjärjestykseen, mitä heidän pätevyyteensä ja kokemukseensa tulee. Tällöin on inhimillistä, jos KKO antaa nimitysesitystä harkitessaan etusijan hyvin tuntemilleen ”omille” eli talossa kenties pitkään toimineille esittelijöille.
Tämä on yksi syy, mutta ei toki ainoa tai edes tärkein, jonka vuoksi kannattaisi vakavasti harkita, tulisiko myös KKO:n ja KHO:n jäsenten virkanimityspäätösten tekeminen antaa ylimpien tuomioistuinten sijasta tuomarinvalintalautakunnalle. Olen puoltanut muutosta jo 20-30 vuotta. Nyt KKO ja KHO käytännössä täydentävät itse itseään, sillä tasavallan presidentti ei tiettävästi ole vuoden 1970 jälkeen kertaakaan poikennut ainakaan KKO:n jäsenten virkaesityksistä. Muutos olisi viranhakijoiden kannalta reilu ja tasapuolinen ja toisi nimitysmenettelyyn lisää oikeudenmukaisuuden tuntua, eikä olisi mitään syytä pelätä, että ylimpiin oikeusasteisiin alettaisiin nimittää kokonaan toisenlaisen taustan omaavia tuomareita kuin nykyisin. Kannattaa myös muistaa, että tuomarinvalintalautakunta tekee virkaesityksen hovioikeuden presidentin viran täyttämisasiassa, eikä kritiikkiä ole tämän takia esiintynyt.
Ruotsissa ylimpien oikeusasteiden jäsenen virkaesityksen tekeminen siirrettiin HD:ltä ja HFD:ltä vuonna 2010 tuomarinvalintalautakuntaa vastaavalle elimelle (domarnämnden). Oikeusvaltioperiaatetta tai ylimpien tuomioistuinten riippumattomuutta samanlainen muutos ei myöskään Suomessa vaarantaisi. Muissakaan verrokkimaissa ei ole käytössä vastaavanlaista ylimpien oikeuksien jäsenten rekrytointitapaa kuin meillä. Todettakoon vielä, että tuomarinvalintalautakunnan puheenjohtajana toimii KKO:n ja varapuheenjohtajana KHO:n jäsen, minkä lisäksi KKO ja KHO antaisivat lautakunnalle lausunnon jäsentensä nimitysasioissa. Ylimpien oikeuksien näkemys tulisi siten nimitysmenettelyssä esille.
Asiasta kiinnostuneille suosittelen oheislukemistona tutustumaan ”vanhassa prosessioikeusblogissa” eli nykyisessä Rule of law -blogissa 3.11.2017 numero 73 julkaisemaani kirjoitukseen ”Esittelijästä KKO:n jäsenen”, josa olen ruotinut aika laajasti KKO:n jäsenten rekrytointia ja nimitysmenettelyä. https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com/2017/11/73-esittelijasta-tulee-kkon-jasen.html