esitutkinta

Jokivarren koulu

Alle 15-vuotias rikollisesta teosta epäiltynä

Kirjoittanut asianajaja, työelämäprofessori Markku Fredman. Alkuviikosta Vantaan Viertolan koulussa tapahtunut surullinen kouluampuminen on tuonut uutisiin onneksi melko harvoin sovellettavat säännökset esitutkinnasta, kun epäiltynä on alle 15-vuotias. Tällainen lapsi ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta asiassa voidaan kuitenkin suorittaa esitutkinta. Esitutkinta- ja pakkokeinolaeissa käytetään terminologiaa, jonka mukaan alle 15-vuotiaan tekemä, heitä vanhempien osalta rangaistavaksi säädettyä tekoa kutsutaan […]

Alle 15-vuotias rikollisesta teosta epäiltynä Read More »

Vanki syytetty kahleet

Voiko henkilöön kohdistuvaa pakkokeinoa käyttää toisen henkilön rikoksen selvittämiseksi?

Kirjoittanut asianajaja, dosentti Markku Fredman. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on toukokuussa lähettänyt Suomen hallituksen vastattavaksi valituksen Lähteenmäki v. Suomi, jossa väitetään ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan vastaiseksi sitä, että rikoksensa tunnustanutta pidettiin edelleen vangittuna niin sanotun sotkemisvaaran takia. Kyse on pakkokeinolaissa säädetystä vangitsemisen erityisestä edellytyksestä. Pakkokeinolain mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan vangita jos rikoksesta on säädetty lievempi

Voiko henkilöön kohdistuvaa pakkokeinoa käyttää toisen henkilön rikoksen selvittämiseksi? Read More »

Scroll to Top