2.11.2026 pidettiin Helsingin käräjäoikeuden auditoriossa 10-vuotta toimineen yhdistyksen juhlaseminaari.
Seminaarin aiheeksi oli valittu Oikeusvarma, joutuisa, kustannustehokas, keinoälyllinen oikeudenkäynti

Tilaisuuden avasi yhdistyksen hallituksen jäsen Tuire Tamminiemi. Videolla seminaaria tervehti yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Määttä. Puolet yleisöstä seurasi tilaisuutta etäyhteydellä.

Mika Ilveskeron puheen keskeisenä aiheena oli johtamansa oikeuslaitostyöryhmän työ.
”Oikeuslaitostyöryhmä luovutti toukokuussa 2026 oikeusministeriölle ja hallin-nonalan toimialajohdolle jatkotoimenpiteitä varten muistion kehittämishankkeina käynnistettävistä uudistuksista, jotka koskevat teknologian kehittämistä ja toiminnan ohjaamista sekä hallintopalveluiden kehittämistä. Ehdotukset koskevat kaikkia oikeuslaitoksen sektoreita, minkä vuoksi niiden edistäminen yhtei-sesti on tarkoituksenmukaista. Näille ehdotuksille on yhteistä, että niiden edis-tämiseksi on jo olemassa virkamiehiä, työryhmiä tai yhteistyöverkostoja, joiden vastuualueelle asian edistäminen kuuluu.”

Tekoälyn uhkia ja mahdollisuuksia pohdittiin paneelissa, jossa moderaattorina professori Riikka Koulu sekä osallistujina asianajaja Kaarle Gummerus, johtaja Marko Loisa, laamanni Anders Cederberg ja valtionsyyttäjä Tommi Hietanen .

Toisessa paneelissa aiheena oli tuomioistuinten, syyttäjälaitoksen ja asianajajien laatutyö. moderaattorina asianajaja Markku Fredman sekä puhujina laamanni Paula Virrankoski sekä aluesyyttäjä Sari Kemppainen ja hallinto-oikeustuomari Taina Hakkarainen

Kansliapäällikkö Antti Leinonen esitti oikeusministeriön tervehdyksen.
”Tekoälyn käyttöönottoon kohdistuu tällä hetkellä liioiteltujakin odotuksia, mutta toisaalta sitä käytetään valtionhallinnossakin jo nyt tehostamassa erilaisia toimintoja. Olisi tyhmyyttä suhtautua sen mahdollisuuksiin vähätellen.
Tekoäly tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia oikeudenhoidolle. On selvää, ettei tekoälylle voida siirtää ratkaisuvaltaa, mutta samalla olisi ennakkoluulottomasti pohdittava, miten tekoäly voi auttaa oikeudenhoidon ammattilaisia tekemään työnsä paremmin. Se voi tukea asian valmistelua, helpottaa sähköistä asiointia ja vähentää sellaista rutiinityötä, joka tällä hetkellä sitoo merkittävän osan asiantuntijoiden ajasta. Oikeushallinnossakin tätä työtä tehdään jo käytännössä. Oikeusministeriön hallinnonalalla on käynnistetty tekoälyn ja automaation kehitysohjelma, jonka tavoitteena on edistää tekoälyn turvallista, läpinäkyvää ja lainmukaista käyttöä.”
Tilaisuuden loppusanoissa yhdistysken hallituksen jäsen Markku Fredman kuvaili kuinka hänen urallaan oikeuslaitos on kehittynyt manuaalisten kirjoituskoneiden käytöstä AIPAan ja HAIPAan. Telefaxin tai etäyhteyksien käyttöönottoa ei pidetty uhkana vaan houkuttelevana mahdollisuutena. Nyt tietosuojan ja suurten ulkomaisten tekoälyjättien aikakaudella uusimman teknologian käyttöönotto nähdään poikkeuksellisen uhkaavana ja riskejä sisältävänä. Oikeuslaitoksen tulee pitää huolta siitä, että sillä on kaikesta huolimatta käytössään modernit työkalut, joiden myötä se säilyttää houkuttelevuutensa nuorten juristien tulevaisuduen työpaikkana. Hän myös muistutti Suomessa vallitsevasta oikeusturvaongelmasta: eurooppalaisittain verraten tuomioistuimista puuttuu tuhansia sinne kuuluvia riita-asioita. Suomesta puuttuu sopiva prosessi pienehköille riita-asioille. Voisiko tekoäly antaa mahdollisuuksia prosessikynnyksen alentamiselle?

