Blogit

Oikeusministeriön tervehdys Prosessioikeusyhdistyksen juhlaseminaarissa 2.11.2026

Kansliapäällikkö Antti Leinonen:

Prosessioikeusyhdistyksen tulevaisuusseminaari – Oikeusvarma, joutuisa, kustannustehokas, keinoälyllinen oikeudenkäynti

Hyvät kuulijat,

on ilo tuoda oikeusministeriön tervehdys tähän seminaariin, jonka teema yhdistää osuvasti neljä oikeudenhoidon kannalta keskeistä tavoitetta: oikeusvarmuuden, joutuisuuden, kustannustehokkuuden ja teknologisen kehityksen.

Voidaan ajatella, että seminaarin otsikon neljä elementtiä ovat nykyaikaisen tarkoituksenmukaisuusperiaatteen eri ulottuvuuksia. Oikeusvarmuus muistuttaa meitä siitä, miksi prosessi on olemassa. Joutuisuus ja kustannustehokkuus muistuttavat siitä, että oikeutta on kyettävä myös antamaan käytännössä merkityksellisellä tavalla. Keinoälyllisyys puolestaan haastaa pohtimaan, millä tavoin uusia teknologioita voidaan hyödyntää näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Keinoälyllisyys tosin haastoi minut pohtimaan sitäkin, miksi tänään puhutaan keino- eikä tekoälyllisyydestä. Ja onko käsitteillä lopulta eroa. Mutta se on toinen tarina.

Tämän seminaarin teema on erittäin ajankohtainen. Suomalaisen oikeudenhoidon pitkäaikaisia haasteita ovat olleet oikeudenkäyntien kesto, kustannukset ja resurssien niukkuus. Lainkäytön tulee olla laadukasta, mutta myös saavutettavaa. Oikeus ei toteudu täysimääräisesti, jos sitä joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään. Toisaalta nopeuteen ei tule pyrkiä oikeusturvan kustannuksella.

Lainkäyttömenettelyjen kehittämisessä joudutaan jatkuvasti etsimään tasapainoa näiden eri tavoitteiden välillä. Menettelyn on oltava riittävän perusteellinen, jotta oikeusturva toteutuu, mutta samalla riittävän kevyt, jotta asian käsittely ei muodostu tarpeettoman hitaaksi tai liian kalliiksi. Kaikki asiat eivät tarvitse samanlaista menettelyä, mutta jokainen asia tarvitsee oikeasuhtaisen menettelyn. Kysymys on niin sanotusta väyläajattelusta.

Juuri tämän tasapainon etsiminen on ollut keskeinen tavoite monissa tämän hallituskauden prosessiuudistuksissa. Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi riita-, rikos- ja hakemusasioiden käsittelyn sujuvoittaminen siten, että samalla turvataan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Näitä tavoitteita toteutettaessa ollaan koko ajan ihan peruskysymysten äärellä: mitkä tarkalleen ovat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin reunaehdot? Milloin täsmälleen voidaan sanoa, että oikeusturva on toteutunut?

Näiden kiehtovien peruskysymysten äärellä viihtyisin mieluusti pidempäänkin, mutta veikkaan, että tälle kuulijakunnalle minulla ei sivilistinä olisi juuri uutta kerrottavaa. Tiedän senkin, että teistä valtaosa on tarkoin perillä kaikesta siitä, mitä oikeusministeriössä on tällä hallituskaudella prosessioikeuden alalla tehty. Koen kuitenkin lähes velvollisuudekseni tässä tervehdyksessäni käydä vielä tiiviisti läpi sen, mitä kaikkea lainvalmistelumankelin läpi on prosessioikeuden alalla kuluneen kolmen ja puolen vuoden aikana työnnetty. Enkä tietenkään tänä aikana voi missään enää käyttää puheenvuoroa, jossa ei jollain tavalla käsiteltäisi digitaalisuutta ja sitä keino- tai tekoälyä. Niistä muutama sana lopuksi.

* * *

Aloitetaan kuitenkin lakihankkeista ja yleisestä prosessioikeudesta, jossa on tällä hallituskaudella tehty mielestäni oikeasti merkittävää sujuvoittamistyötä. Prosesseja on sujuvoitettu esimerkiksi lisäämällä etäyhteyksien käyttöä. Edellytykset asianosaisen tai todistajan etäosallistumiseen ovat aiempaa yksinkertaisempia. Lisäksi säädettiin mahdollisuudesta tuomarin etäosallistumiseen.

Tämän syksyn merkittävimpiin prosessioikeudellisiin uudistuksiin kuuluu niin sanottu todistelutallenneuudistus, joka tuli voimaan lokakuun alussa. Uudistusta on käsitelty useissa Suomen Prosessioikeusyhdistyksen tilaisuuksissakin. Todistelutallenneuudistus on hyvä esimerkki siitä, kuinka oikeusvarmuus, joutuisuus ja kustannustehokkuus voivat kulkea samaan suuntaan. Tavoitteena on parantaa näytön arvioinnin laatua, tehostaa oikeudenkäyntejä sekä vähentää todistajille, asianosaisille ja viranomaisille aiheutuvaa ajallista ja taloudellista rasitusta. Samalla oikeudenkäynnin painopiste on entistä selvemmin käräjäoikeudessa.

Paljon on tapahtunut ja riita-asioiden käsittelyn kehittäminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Pohdinnassa on muun muassa mahdollisuus säätää järjestäytymisistunnosta osaksi oikeudenkäynnin valmistelua, jotta asian käsittelyä ja todistelua voidaan jäsentää todistelutallenneuudistuksen edellyttämällä tavalla nykyistä aikaisemmassa vaiheessa. Erityiskysymyksenä on tarkasteltu myös lentoviivästyksistä maksettavia hyvityksiä koskevien asioiden käsittelyn virtaviivaistamista.

* * *

Rikosprosessin sujuvoittaminen on tällä hallituskaudella ollut aivan poikkeuksellisen laaja kokonaisuus. Jo hyväksytyillä uudistuksilla on kehitetty muun muassa syyteneuvottelua, sakkomenettelyä, tiedoksiantomenettelyjä sekä kirjallista menettelyä ja poissaolokäsittelyä. Lisäksi on tarkasteltu esitutkintavelvoitteen kohdentamista tarkoituksenmukaisesti sekä pyritty vahvistamaan koko rikosprosessiketjun tehokkuutta, kuten esitutkintayhteistyötä.

Tuoreimpiin ehdotuksiin kuuluu esimerkiksi uuden saatavillaolohaasteen käyttöönotto, kuulustelujen äänitallentamisen mahdollistaminen esitutkinnassa sekä todisteprekluusio. Tarkoituksena on vähentää tarpeettomia viivytyksiä ja varmistaa, että ratkaisemisen kannalta olennainen aineisto on käytettävissä mahdollisimman varhaisessa rikosprosessin vaiheessa. Selvää on, että syyttäjän aineiston tulee olla hyvissä ajoin myös puolustuksen käytettävissä, jotta sillä on edellytykset valmistautua rikosprosessiin.

Ehdotus todisteprekluusiosta kuvaa hyvin Suomen Prosessioikeusyhdistyksen merkitystä ajankohtaisena keskusteluforumina. Tiedän, että yhdistyksen seminaarissa käytiin aiheesta keskustelua viime vuoden syksyllä oikeusministeriön tilaaman selvityksen pohjalta. Nyt ehdotus on siis eduskunnan käsiteltävänä. Seminaarissa olivat esillä myös avustajien velvollisuudet, joita täsmentäviä ehdotuksia sisältyy samaan hallituksen esitykseen.

Rikosprosessin sujuvoittamiseksi on suunnitteilla myös uusia keinoja. Kuulustelujen laajemmalla videotallentamisella jo esitutkinnassa voitaisiin epäilyksittä vahvistaa oikeusturvaa entisestään. Jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamisella voitaisiin saavuttaa hyötyjä. Oikeusministeriössä on tarkasteltu myös mahdollisuuksia sujuvoittaa niin sanottujen moniasianomistajarikosten käsittelyä. Tätä koskevaa selvitystä on ymmärtääkseni yhdistyksen tilaisuudessakin esitelty.

* * *

Myös hallintoprosessin kehittämisessä tavoitteena on ollut menettelyjen oikeasuhtaisuus, joutuisuus ja resurssien tarkoituksenmukainen kohdentaminen. Eduskunnassa käsiteltävänä olevalla hallintotuomioistuinten kokoonpanouudistuksella pyritään kohdentamaan tuomioistuinten työpanosta vaativimpiin asioihin ja sujuvoittamaan käsittelyä samalla oikeusturvasta huolehtien.

Lisäksi etäyhteyksien käyttöä hallintoprosessissa ollaan laajentamassa samankaltaisesti kuin yleisissä tuomioistuimissa on tehty. Ehdotetuilla muutoksilla lisättäisiin etäyhteyksien käyttömahdollisuuksia, parannettaisiin oikeuden saatavuutta ja vähennettäisiin oikeudenkäyntien viivästymistä. Myös tässä hankkeessa edistetään siis joutuisuutta ja kustannustehokkuutta oikeusvarmuudesta tinkimättä.

Tulevaa silmällä pitäen valmistellaan esimerkiksi toimia aiheettomien valitusten ja niin sanotun sarjavalittamisen ehkäisemiseksi, jotta hallintotuomioistuinten voimavaroja voidaan kohdentaa asianmukaisesti oikeussuojatarpeiden ratkaisemiseen. Kuulin, että tätäkin ajankohtaista aihetta on käsitelty prosessioikeusyhdistyksen tilaisuudessa.

* * *

Hyvät kuulijat,

Oikeudenkäyntien digitalisaatio etenee. Tästä hyvä esimerkki on OmaTuomioistuin-asiointipalvelu. Sen kautta voidaan hoitaa tiettyjä käräjäoikeuksien hakemus- ja riita-asioita sähköisesti. Palvelussa voi esimerkiksi panna vireille avioeroasian. Oli arvattavissa, että palvelua käytetään, mutta itse ainakin yllätyin siitä, että jo melko pian käyttöönoton jälkeen yli 80 % avioerohakemuksista on tullut vireille sen kautta.

OmaTuomioistuin havainnollistaa hyvin sitä muutosta, jota oikeudenhoidossa parhaillaan tavoitellaankin. Henkilön tulisi voida seurata asiansa etenemistä tuomioistuimissa, toimittaa asiakirjoja ja vastaanottaa viestejä samalla tavoin kuin hän käyttää muitakin digitaalisia palveluja. Palvelu kytkeytyy luontevasti myös paitsi muodikkaaseen myös ihan oikeasti tärkeään digi ensin -ajatteluun.

Prosessioikeudellisesta näkökulmasta OmaTuomioistuin ei kuitenkaan ole vain yksi uusi sovellus. Kyse on laajemmasta muutoksesta kohti sellaista oikeudenhoitoa, jossa palvelut ovat saatavilla silloin, kun henkilö niitä tarvitsee, eikä vain silloin, kun viranomaisen toimipiste tai tuomioistuimen kanslia on avoinna. Samalla asiointipalvelu osaltaan mahdollistaa joutuisamman ja kustannustehokkaamman käsittelyn. Tällä tiellä on hyvä, tärkeä ja oikeastaan välttämätöntäkin jatkaa.

* * *

Seminaarin otsikossa esiintyvä vähän vierastamani sana ”keinoälyllinen” muistuttaa siitä, että keskustelu digitalisaation hyödyntämisestä lainkäytön tukena on jo siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Tekoälyn käyttöönottoon kohdistuu tällä hetkellä liioiteltujakin odotuksia, mutta toisaalta sitä käytetään valtionhallinnossakin jo nyt tehostamassa erilaisia toimintoja. Olisi tyhmyyttä suhtautua sen mahdollisuuksiin vähätellen.

Tekoäly tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia oikeudenhoidolle. On selvää, ettei tekoälylle voida siirtää ratkaisuvaltaa, mutta samalla olisi ennakkoluulottomasti pohdittava, miten tekoäly voi auttaa oikeudenhoidon ammattilaisia tekemään työnsä paremmin. Se voi tukea asian valmistelua, helpottaa sähköistä asiointia ja vähentää sellaista rutiinityötä, joka tällä hetkellä sitoo merkittävän osan asiantuntijoiden ajasta.

Oikeushallinnossakin tätä työtä tehdään jo käytännössä. Oikeusministeriön hallinnonalalla on käynnistetty tekoälyn ja automaation kehitysohjelma, jonka tavoitteena on edistää tekoälyn turvallista, läpinäkyvää ja lainmukaista käyttöä. Samalla rakennetaan yhteisiä toimintamalleja, kehitetään turvallisia teknisiä ratkaisuja ja tuetaan eri viranomaisten kokeiluja. Perushaasteena on muutoksen nopeus. Vähän liioitellen tuntuma on se, että tänään tehtäväänsä vihitty tekoälyagentti on ylihuomenna eläkeiässä. Kaiken hypetyksen ja kiireen keskellä on kuitenkin kaikkein olennaisinta säilyttää suunta ja suunnitelmallisuus. Meidän on pakko uudistua, mutta meillä ei ole varaa säntäillä.

Tekoäly on kuin tuli, hyvä renki mutta huono isäntä. Tämänkin puheen laatimisessa on hyödynnetty tekoälyä. Toivottavasti kuitenkin niin, ettei teille ole aivan ilmeistä, mihin kohtiin tekoälytekstiä on jäänyt. Ja ylpeänä voin sanoa, että paljon tekoälyä enemmän tämän puheen laatimisessa on hyödynnetty oikeusministeriön maailmanluokan prosessioikeudellista osaamista. Ministeriön johdossa pärjäisin kyllä vielä ilman tekoälyä, mutta ilman sitoutuneita ja ammattitaitoisia tekijöitä olisin pulassa. Sama koskee koko oikeudenhoitoa.

* * *

Hyvät ystävät,

Seminaarin otsikossa esitetyt tavoitteet oikeusvarmuus, joutuisuus, kustannustehokkuus ja teknologinen kehitys eivät ole kilpailevia päämääriä, vaan parhaimmillaan toisiaan tukevia tekijöitä. Oikeudenhoidon kehittämisessä onnistuminen edellyttää kykyä sovittaa nämä tavoitteet yhteen tavalla, joka vahvistaa kansalaisten luottamusta oikeusvaltioon myös tulevaisuudessa.

Luottamus on kaiken perusta. Sen ylläpitämiseksi tarvitaan avointa keskustelua sekä halua ja kykyä ymmärtää toista. Niistä lähtökohdista on hyvä yhdessä etsiä parhaita ratkaisuja, myös prosessioikeuden alalla. Suomen Prosessioikeusyhdistyksen kaltaisilla forumeilla on erittäin tärkeä merkitys oikeudenhoidon kehittämisessä. Kiitos oikeusministeriön puolesta niin teille, jotka yhdistyksen toimintaa pyöritätte, kuin teille, jotka aktiivisesti toimintaan osallistutte. Tämä on tärkeää työtä.

Parhaat onnitteluni 10-vuotiaalle Suomen prosessioikeusyhdistykselle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top