Kirjoittanut lainsäädäntöneuvos, OTT Jukka Siro.
Suomessa on totuttu siihen, että oikeuslaitosta koskevissa arvioinneissa sijoitumme yleensä kärkisijoille. Esimerkiksi World Justice Projectin uusimmassa oikeusvaltioindeksissä Suomi oli kolmas.
Toukokuussa julkaistuun EU:n oikeusalan tulostauluun sisältyy kuitenkin vertailu, jossa Suomi on kirkkaasti viimeisellä sijalla. Vertailu koskee alioikeuksiin saapuvien riitaisten riita-asioiden väkilukuun suhteutettua määrää EU-maissa (incoming civil and commercial litigious cases). Se sai esimerkiksi asianajaja Markku Fredmanin kysymään, missä ovat suomalaiset riita-asiat https://asianajajaliitto.fi/2022/05/eun-oikeusalan-tulostaulu-2022-missa-ovat-suomalaiset-riita-asiat/
Kysymys on aiheellinen. Oikeusalan tulostaulun mukaan käräjäoikeuksiin saatetaan Suomessa hyvin vähän riitajuttuja. Vireille tulleiden riitaisten riita-asioiden määrä sataa asukasta kohti on vain 0,2, mikä on selvästi vähemmän kuin muissa EU-maissa. Jopa vertailussa toiseksi viimeiseksi sijoittuneessa Ruotsissa saapuneiden juttujen määrä on monta kertaa suurempi: 0,7. Riita-asioita ei ole paljon myöskään Alankomaissa (0,8), Luxemburgissa (0,8), Tanskassa (0,8) ja Itävallassa (0,9). Väkilukuun suhteutettuna eniten riitaisia riita-asioita on Romaniassa (6,7) ja Belgiassa (6,1).[1]
Kuva ei muutu, vaikka asiaa tarkastelisi Euroopan unionia laajemmin. Euroopan neuvoston alaisuudessa toimivan CEPEJ-komission (European Commission for the Efficiency of Justice) uusimmassa arviointiraportissa vertaillaan 50 valtiota alueella, joka ulottuu Israelista Islantiin ja Marokosta Kazakstaniin. Tässäkin seurassa Suomi on viimeinen vireille tulevien riitaisten riita-asioiden määrässä.
Kysymys ei ole esimerkiksi koronakriisiin taikka taloudellisiin nousu- tai laskusuhdanteisiin liittyvästä ohimenevästä ilmiöstä. Suomi piti tässä kategoriassa perää jo ensimmäisessä EU:n oikeusalan tulostaulussa vuonna 2013.
Suomessa on viime vuosina tullut vireille noin 9 000 niin sanottua laajaa riita-asiaa vuodessa. Määrä on suunnilleen sama kuin vuosituhannen alussa. Jos laskuista jätetään lapsen elatusta koskevat riita-asiat, juttujen määrä on itse asiassa ollut viime vuodet vähenemään päin, vaikka ihmisiä, yrityksiä ja varallisuutta – siis potentiaalisia kantajia ja riitojen kohteita – on nykyään paljon enemmän kuin vuonna 2000.
Miksi juttuja sitten on niin vähän?
Riita-asioiden vähälukuisuus voi tietysti osoittaa, että Suomessa riitoja ei juuri synny tai jos niin käy, ne osataan sopia. Yhteiskunnalliset sekä kulttuuriset tai ainakin oikeuskulttuuriset tekijät selittänevätkin osan tuomioistuimiin saatettavien juttujen vähyydestä. On tuskin sattumaa, että riita-asioita on vähän muissakin Pohjoismaissa (paitsi Islannissa, missä niitä on hyvin paljon). Vireille tulevien riitaisten riita-asioiden väkilukuun suhteutettu määrä oli CEPEJ-komission tutkimuksen keskiarvon (2,4 riitaista riita-asiaa vuodessa per sata asukasta) alapuolella myös monissa muissa pohjoisemman Euroopan protestanttisissa valtioissa, kuten Alankomaissa (0,8), Virossa (1,2), Saksassa (1,5) ja Skotlannissa (1,8). Mutta osataanko Suomessa todella sopia riidat monta kertaa tehokkaammin kuin vaikkapa Ruotsissa?
Suomessa on pitkät perinteet kuluttajariitojen ratkaisemisesta tuomioistuinten ulkopuolella. Ratkaisusuosituksia antavissa lautakunnissa käsiteltäviä riita-asioita ei ole otettu huomioon oikeusalan tulostaulussa, vaikka niitä on melkoisesti. Esimerkiksi kuluttajariitalautakuntaan saapuu vuosittain yli 6 000 juttua. Tämä ei kuitenkaan muuta isoa kuvaa. Lautakuntia on muissakin valtioissa – esimerkiksi Ruotsissa Allmänna reklamationsnämnden vastaanotti viime vuonna 17 000 kuluttajavalitusta. Suomi ei liikahtaisi viimeiseltä sijaltaan, vaikka kuluttajariitalautakunnan jutut laskettaisiin mukaan.
Osaselitys voi olla, että jotkin asiat, joita toisissa valtioissa käsitellään riita-asioina yleisissä alioikeuksissa, ratkaistaan Suomessa muualla, esimerkiksi markkinaoikeudessa. Joissain valtioissa esimerkiksi kunnianloukkaukset ovat riita-asioita.
Oikeuspalvelujen tarjonta lisää yleensä riita-asioiden määrää tuomioistuimissa. Suomessa on eurooppalaisessa vertailussa vähänlaisesti sellaisia juristeja, joilla on oikeus ajaa toisen asiaa oikeudessa. Tässäkään vertailussa Suomi ei tosin erotu muista Pohjoismaista.
Yksi riita-asioiden määrään vaikuttanut tekijä on riitaprosessin uudistaminen 1990-luvun alussa. Sitä ennen vireille tuli useita kymmeniä tuhansia riita-asioita vuodessa. Uudistuksen seurauksena oikeudenkäynnissä tehtävän työn määrä lisääntyi. Riita-asian oikeudenkäynnistä yleisissä tuomioistuimissa tuli aikaisempaa kalliimpi, jos kohta epäilemättä myös laadukkaampi riidanratkaisutapa.
Kansainvälisistä vertailututkimuksista ei piirry yksiselitteistä kuvaa siitä, onko riita-asian käsittely Suomessa kalliimpaa tai pitkäkestoisempaa kuin muualla. Selvää kuitenkin on, että riita-asian oikeudenkäynti koetaan täällä hitaaksi ja siihen liittyvä taloudellinen riski suureksi. Tämä käsitys ei ole aivan perusteeton. Tällä hetkellä istunnossa ratkaistavan riita-asian keskimääräinen käsittelyaika käräjäoikeudessa on noin 15 kuukautta, pääkaupunkiseudulla tätäkin pidempi. Asianosaisten oikeudenkäyntikuluvaatimusten keskiarvo käräjäoikeudessa pääkäsittelyssä ratkaistuissa jutuissa on noin 16 000 euroa, ja kuten tunnettua, jutun hävinnyt maksaa tavallisesti myös kaikki voittajan kulut. Prosessin hitaus ja hintavuus vaikuttavat ihmisten ja yritysten halukkuuteen saattaa asioitaan tuomioistuimeen.
Kuluriskin merkitys korostuu silloin, kun riidan intressi on pieni. Monissa valtioissa pienehköjä riita-asioita käsitellään yksinkertaistetuissa oikeudenkäyntimenettelyissä. Niissä ihmiset ja yhteisöt pystyvät ajamaan asioitaan myös ilman juristin apua ja siitä aiheutuvia kustannuksia. Tällaiset ns. small claims -menettelyt ovat suosittuja. Esimerkiksi Tanskassa pienriitoja on melkein kaksi kertaa enemmän kuin muita riita-asioita. Suomesta pienriitamenettely kuitenkin puuttuu.[2]
Riita-asioiden suuri määrä tuomioistuimissa ei tietysti ole itseisarvo eikä oikeusvaltion toiminnan keskeisin mittari. Riita voidaan ja usein kannattaakin ratkaista tuomioistuimen ulkopuolella, kuten sovittelussa. Monille yrityksille välimiesmenettely on tarkoituksenmukainen vaihtoehto. Kuinka pitkiä tuomioistuinten käsittelyajat olisivatkaan, jos käräjäoikeuksiin saatettaisiin edes sen verran riita-asioita kuin Ruotsissa?
Tästä huolimatta se, että käräjäoikeuksiin saatettavien riita-asioiden määrä on Suomessa näin paljon pienempi kuin muualla Euroopassa, herättää kysymyksiä oikeuden saatavuudesta, riitaprosessin tilasta ja tuomioistuinten houkuttelevuudesta riidanratkaisijana. Riita-asioiden vähälukuisuus viittaa siihen, että monet eivät koe voivansa saattaa riitaansa käräjäoikeuteen silloinkaan, kun katsovat olevansa oikeassa ja haluaisivat niin tehdä. Oikeusvaltiossa jokaisella tulee kuitenkin olla tosiasiallinen mahdollisuus viedä asiansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Lain ja sopimusten noudattamista rapauttaa, jos niitä rikkova voi laskea sen varaan, ettei toinen vaadi oikeuksiaan tuomioistuimessa.
Jukka Siro
Kirjoittaja työskentelee lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä. Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat hänen omiaan.
[1] Lukemat ovat vuodelta 2021, koska vuoden 2022 oikeusalan tulostaulun tilastoliitettä ei ole tätä kirjoitettaessa vielä julkaistu. Tulosgrafiikan perusteella mainittavaa eroa vuoteen 2022 ei näyttäisi olevan. Bulgarian ja Kyproksen tiedot puuttuvat.
[2] Mainittakoon tässä, että oikeusministeriössä on tekeillä asiaa koskeva alustava selvitys ja että sitä laatii tämän kirjoittaja.