Blogit

Mika Ilveskeron puhe Prosessioikeusyhdistyksen juhlaseminaarissa 2.11.2026

OIKEUSVARMA, JOUTUISA, KUSTANNUSTEHOKAS, KEINOÄLYLLINEN OIKEUDENKÄYNTI

Hyvät juhlaseminaariin osallistujat,

Onnittelen Suomen Prosessioikeusyhdistystä sen 10 vuoden mittaisesta menestyksellisestä toiminnasta. Koska mikään yhdistys ei toimi ilman aktiivisia jäseniä, kohdistan onnitteluni erityisesti teille, yhdistyksen aktiivijäsenet nykyisyydessä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Katsoin yhdistyksen nettisivuilta aiempien seminaarien aiheita ja niissä pidettyjä esityksiä. Olen seminaaripuhujana ammattitaitoisessa ja arvokkaassa seurassa, minkä vuoksi totesin yhdistyksen puheenjohtajalle, presidentti Pekka Määtälle hyväksyväni puhujakutsun suurella mielihyvällä ja pitäväni sitä kunniana.

Puheenvuoroni keskittyy käsittelemään sitä, missä rakenteissa tulevaisuuden oikeusvarmaa, joutuisaa, kustannustehokasta ja keinoälyllistä oikeudenkäyntiä luodaan, kehitetään ja toimeenpannaan. Mitä tällainen oikeudenkäynti sisältää, jätän asiantunteville keskustelijoille myöhemmin tänään.

Tätä esitystä varten pohdin oikeudenkäyntimenettelyä subjektina, jonka tavoitteena on olla oikeusvarma, joutuisa, kustannustehokas ja keinoälyllinen. Keihin pitäisi vaikuttaa ja miten, jotta subjektin tavoite täyttyisi?

Oikeudenkäyntimenettelyn pääasiallinen sisältö ilmenee laista. Siksi kysyn, miten lainsäädännön kehittymistä voi edistää. Oikeusministeriö toimii prosessilainsäädännön valmistelijana mutta sillä on myös ohjausvaltaa hallinnonalalla harjoitettavaan tosiasialliseen hallintotoimintaan, jolla puolestaan voi olla vaikutusta oikeudenkäyntimenettelyyn. Käytännössä oikeudenkäyntimenettelyn toimivuuteen oikeusvarmasti, joutuisasti, kustannustehokkaasti ja keinoälyllisesti vaikuttavat sen lähimmät sidosryhmät, ammattimaisten prosessiosapuolien institutionaaliset edustajat, Syyttäjälaitos, Suomen Asianajajat, Oikeuspalveluvirasto ja tuomioistuinlaitos sekä Ulosottolaitos. Miten näiden tulisi toimia, jotta oikeudenkäyntimenettely toimisi tämän juhlaseminaarin otsikossa kuvatulla tavalla? Lopuksi vielä pohdin aihetta lyhyesti prosessioikeuden tutkijoiden ja tämän yhdistyksen kannalta.

Toimijoiden tahtotilat

Pääministeri Orpon hallituksen ohjelmassa todetaan, että riita-, rikos- ja hakemusprosesseja uudistetaan tavoitteena nopeuttaa ja sujuvoittaa niitä samalla huomioiden oikeusturva ja perusoikeudet.

Oikeusministeriö omassa strategiassaan toteaa vaikuttavuustavoitteena olevan muun muassa, että korkealaatuinen oikeusturva on kaikkien saatavilla. Tähän liittyen oikeusministeriö muun muassa tukee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiä ja edistää oikeusturvan saatavuutta digitalisaation avulla.

Syyttäjälaitos kertoo sen perustehtävän olevan huolehtia rikosvastuun toteuttamisesta osana rikosasioiden käsittelyketjua tehokkaasti ja laadukkaasti ottaen huomioon asianosaisten oikeusturva. Syyttäjäntoiminnan tehokkuuden ja laadun keskeisiä mittareita ovat asioiden käsittelyn nopeus ja ratkaisulajien käytön yhdenmukaisuus.

Suomen Asianajajat ovat julkistaneet oikeusturvaohjelman, jonka osan muodostaa työtapareformi. Sen tavoitteena on sujuvoittaa riita- ja rikosasioiden käsittelyä ja samalla alentaa oikeudenkäyntien kustannuksia.

Oikeuspalveluviraston visiona on: oikeusturvaa sujuvasti, inhimillisesti ja vastuullisesti. Ulosottolaitoksen yhtenä strategisena tavoitteena on varmistaa oikeusturvan toteutuminen yhteiskunnassa ja tämän alatavoitteena, että tuomioiden ja muiden ulosottokelpoisten päätösten täytäntöönpano on tehokasta.

Tuomioistuimet kertovat puolestaan perustehtävässään tuottavansa oikeusturvaa ratkaisemalla niiden käsiteltäväksi tulleet riita-, rikos- ja hallintolainkäyttöasiat ja visiossaan tekevänsä sen laadukkaasti, joutuisasti ja nykyaikaisin menetelmin.

Edellä mainittujen ilmaisujen perusteella voin hyvin tulkita, että oikeusvarma, joutuisa, kustannustehokas ja keinoälyllinen oikeudenkäynti on ristiriidaton kuvaus myös oikeudenkäynnin sidosryhmien tavoittelemasta tulevaisuuden oikeudenkäynnistä.

Lainsäädäntö

Yleistä

Kuten tunnettua, oikeudenkäynti on vahvasti lakisidonnainen menettely. Se, toteutuuko oikeudenkäyntimenettely oikeusvarmana, joutuisana, kustannustehokkaana ja keinoälyllisenä, perustuu sitä koskevan lainsäädännön sisältöön. Miten lainsäännön kehittämiseen voi vaikuttaa?

Toimivalta

On kuitenkin hyvä ensin kysyä, kuuluuko hallinnonalan toimijan tehtävänkuvaan lainsäädäntöön vaikuttaminen.

Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden ei tarvitse pohtia omaa toimivaltaansa, kun tämä todetaan perustuslain 99 §:n 2 momentissa, jonka mukaan ne voivat tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä.

Tuomioistuinlaitosta edustavan tuomioistuinviraston tehtävänä on tehdä valtioneuvostolle lainsäädäntö-, toimenpide- tai kehittämisaloitteita omalla toimialallaan.

Oikeusministeriön vahvistamien Suomen Asianajajien sääntöjen mukaan osana tarkoitustaan asianajajayhteisö seuraa oikeuskehitystä maassa sekä tarjoaa kokemuksensa ja osaamisensa yhteiskunnan käytettäväksi sekä oikeusvaltion puolustamiseksi. Lailla perustetun julkisia tehtäviä suorittavan Suomen Asianajajien tehtäviin voidaan edellä mainitun perusteella kuuluvan prosessilainsäädäntöön vaikuttaminen.

Valtakunnansyyttäjän toimiston tehtävänä on ohjata ja kehittää Syyttäjälaitosta ja syyttäjäntoimintaa. Oikeuspalveluviraston keskushallinnon tehtävänä on huolehtia viraston kehittämisestä, hallinnosta ja tukipalveluista. Ulosottolaitoksen keskushallinnon tehtävänä on ulosottotoimen hallinnollinen ohjaus, kehittäminen ja valvonta. Pitäisin selvänä, että kaikkien mainittujen toimijoiden tehtäviin kuuluva kehittäminen sisältää toimivallan vaikuttaa myös prosessilainsäädännön kehittämiseen.

Hallitusohjelma

Hallitusohjelmista on muodostunut yhä laajempia ja yksityiskohtaisempia. Hallitusohjelma määrittelee olennaisin osin, millaista lainsäädäntöä oikeus- ja muissa ministeriössä valmistellaan vaalikauden aikana. Lainsäädäntömuutoksen toteutumisen todennäköisyyttä kasvattaa merkittävästi, jos muutoksesta on mainittu hallitusohjelmassa. Hallitusohjelmien laajan sisällön vuoksi hyvätkin ajatukset lainsäädännön muuttamisesta voivat jäädä toteuttamatta, jos koko lainsäädäntövalmistelukoneisto on valjastettu hallitusohjelmahankkeiden valmisteluun. Lainsäädäntömuutoksen edistämisen keskiössä on pyrkiä vaikuttamaan hallitusohjelmaan siten, että haluttu muutos on mainittu ohjelmassa.

Oikeus- ja muissa ministeriöissä laaditaan ennen hallitusohjelmaneuvotteluja niin kutsuttuja hallitusohjelmakortteja, joissa esitellään ministeriön toimialaan liittyviä keskeisiä kehittämistoimiehdotuksia. Nämä kortit eivät jääne hallitusohjelmaneuvotteluissa huomioitta, joten hallinnonalan toimijoiden yhteydenpito ministeriön kanssa hallituskorttien sisällöstä on tärkeää.

Tällä kertaa tilanne valmisteltaessa ehdotuksia seuraavaan hallitusohjelmaan sisällytettävistä prosessilainsäädäntöön liittyvistä kehitystoimista on poikkeuksellinen, sillä valmistetussa on mahdollisuus hyödyntää laajan valmistelutyön alustavia tuloksia.

Oikeuslaitostyöryhmä

Kuten hyvät kuulijat hyvin tiedätte, oikeusministeriö on 1.2.2023 asettanut Oikeusvaltion takeet ja oikeuslaitoksen kehittäminen -työryhmän, joka on ottanut työnimekseen Oikeuslaitostyöryhmä.

Oikeuslaitostyöryhmän tavoitteena on edistää oikeudenkäytön vahvaa riippumattomuutta, laadukkaan oikeusturvan tuottamista oikeudenkäytön perustehtävänä sekä käyttäjälähtöisyyttä eli oikeudenkäyttöä palveluna.

Työryhmän tehtävänä on oikeuslaitoksen kehittämisen osalta

  • Seurata ja arvioida oikeuslaitoksen kehittämistä ja tuottavuutta kansainvälistä kehitystä ja muiden maiden kokemuksia hyödyntäen sekä tehdä ehdotuksia näiden edistämiseksi;
  • Seurata ja arvioida ns. rikosketjun eri toimijoiden yhteistyötä ja tehdä ehdotuksia sen edistämiseksi;
  • Arvioida oikeuslaitosta palveluntuottajana ja tehdä ehdotuksia, joilla sen palvelukykyä parannetaan erityisesti kielellisten oikeuksien toteutumisen, sähköisen asioinnin sekä yksittäisen asian käsittelyn seurattavuuden osalta;
  • Arvioida menettelylainsäädännön ja muun oikeuslaitoksen toimintaan liittyvän sääntelyn toimivuutta sekä tehdä ehdotuksia lainsäädäntöhankkeista, joilla oikeuslaitoksen toimintaa sujuvoitettaisiin ja oikeuksiin pääsemistä edistettäisiin;
  • Tarvittaessa arvioida myös oikeuslaitoksen hallinnollisia ja henkilöstörakenteita sekä tehdä ehdotuksia niiden kehittämiseksi.

Oikeuslaitostyöryhmän tehtäväkenttä on laaja mutta työn yksi keskeisiä kohteista on tulevaisuuden oikeudenkäyntimenettely. Toimin Oikeuslaitostyöryhmän puheenjohtajana, minkä arvelen myös olevan syy saamaani puhujakutsuun.

Oikeuslaitostyöryhmä asetti 30.10.2023 kuusi alatyöryhmää, joiden ehdotukset koottiin Oikeuslaitostyöryhmän alustaviksi vaihtoehtoisiksi toimenpide-ehdotuksiksi. Alatyöryhmien ehdotuksia oli yhteensä 168, ja niistä järjestettiin sidosryhmäkuuleminen 28.10.2024, minkä lisäksi kirjallisia lausuntoja saatiin yli 130.

Oikeuslaitosryhmä asetti 14.4.2025 yhteensä 27 projektiryhmää, joiden tehtävänä on laatia vastuualueellaan erityisesti projektiryhmälle kohdennettujen alustavien toimenpide-ehdotusten ja niistä saadun palautteen perusteella muistio, jonka perusteella voidaan myöhemmin arvioida tarve käynnistää säädös- tai kehittämishanke tai ainakin harkita tarvittavat lisäselvitykset tällaisen hankkeen käynnistämisen arvioimiseksi. Projektiryhmien laatimat 30 muistiota tulevat lausuttaviksi vielä tänä vuonna, ja siten projektiryhmien laatimia muistiota voidaan hyödyntää esimerkiksi hallitusohjelmatavoitteita laadittaessa.

Oikeuslaitostyöryhmän valmistelutyön merkityksen osalta lainaan Suomen Asianajajien hallitusohjelmatavoitekirjausta, jonka mukaan Oikeuslaitostyöryhmän työ tarjoaa poikkeuksellisen vahvan asiantuntijapohjan seuraavan hallituskauden oikeuspoliittisille ratkaisuille. Tätä työtä ei tule jättää selvityksiksi, vaan sen tulokset on vietävä päätöksentekoon, hallitusohjelmaan ja käytännön uudistuksiksi.

Prosessilainsäädännön kehittämiseen vaikuttamisen sykli on säännöllinen mutta hidas. Hyvä puoli siinä on, että Oikeuslaitostyöryhmän kaltainen valmistelujärkäle pystyy tuottamaan kyseisessä tahdissa arvioita ja ehdotuksia.

Kaikki prosessilainsäädännön kehittäminen ei kuitenkaan perustu kokonais- tai muihin laajoihin uudistuksiin. Joskus muutos, jopa vain yhteen momenttiin, voi lisätä oikeusvarmuutta taikka nopeuttaa tai tehostaa oikeudenkäyntiä.

Lainvalmistelualoitteet

Kun oikeusministeriön lainvalmisteluresurssit ovat rajalliset ja kun hallitusohjelmaan sisältämien lainsäädäntöhankkeiden toteuttaminen on vienyt vähäisistä resursseista merkittävän osan, oikeudenkäynnin institutionaalisten osapuolien oman työn merkitys kasvaa hallitusohjelman toteuttamisen ulkopuolisen prosessilainsäädännön kehittämisessä. Kun otetaan huomioon kyseisten toimijoiden edellä kerrotut tehtävät, toimijoiden tulisi hallituskauden aikana kyetä tekemään lainsäädännön kehittämiseksi perusteltuja aloitteita, joiden jatkovalmistelu oikeusministeriössä ei sitoisi merkittävissä määrin virkamiesten ajankäyttöä.

Ylimmät oikeudet ovat harvakseltaan tehneet lainsäädäntöaloitteita, mutta nämä aloitteet ovat yleensä johtaneet lainsäädäntömuutoksiin. Esitän arvionani, että ylimmät oikeudet ovat onnistuneet tekemään aloitteita riittävän harvoin mutta silloin asioista, joiden vaikuttavuus on arvioitu niin suureksi, että niiden perusteella on ryhdytty lainsäädäntötoimiin.

Ensimmäinen esimerkkini koskee korkeimman oikeuden lainsäädäntöaloitetta. Korkein oikeus esitti 21.6.2023, että valtioneuvosto ryhtyisi lainsäädäntötoimeen oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua korkeimpaan oikeuteen koskevien säännösten täydentämiseksi. Korkein oikeus teki esityksensä perustuslain 99 §:n 2 momentin ja korkeimmasta oikeudesta annetun lain 4 §:n 2 momentin nojalla. Korkeimman oikeuden esityksen liitteenä oli hallituksen esityksen muotoon laadittu muistio. 

Esityksen taustalla oli se, että korkeimman oikeuden mukaan sen edellytykset antaa kattavasti ennakkopäätöksiä olivat heikentyneet erityisesti siviiliasioissa. Syinä kehitykseen olivat ainakin valituslupa-asioiden määrän vähentyminen ja hovioikeuksissa sovellettava jatkokäsittelylupajärjestelmä. Esityksellään korkein oikeus pyrki edistämään mahdollisuuksiaan huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä ja oikeuskäytännön ohjaamisesta ennakkopäätöksiä antamalla. 

Esityksestä pyydettiin lausuntoja syksyllä 2023. Uudistusta jatkovalmisteltiin virkatyönä oikeusministeriössä. Hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 10.10.2024. Oikeudenkäymiskaaren muutos tuli voimaan 15.4.2025. 

Korkein hallinto-oikeus teki 19.5.2021 valtioneuvostolle esityksen lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä hallintotuomioistuimia koskevien ratkaisukokoonpanosäännösten muuttamiseksi. Esitys pohjautui korkeimman hallinto-oikeuden asettaman hallintotuomioistuinten sisäisen työryhmän mietintöön. Työryhmä ehdotti uudesta vahvennetusta jaosto- tai osastokokoonpanosta säätämistä, kahden jäsenen kokoonpanon käyttämisen lisäämistä korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituslupa-asioissa sekä kahden jäsenen kokoonpanon käyttämisen lisäämistä hallinto-oikeuksissa ja vakuutusoikeudessa. Mietinnössä ei ehdotettu hallinto-oikeuksia koskevan kokoonpanosääntelyn uudistamista kokonaisuudessaan, vaikka tarve vaihtoehtoisten sääntelytapojen ja eri asiaryhmiä koskevan kokoonpanosääntelyn yksityiskohtaiseksi selvittämiseksi työryhmässä tunnistettiin.

Oikeusministeriössä asiaa valmisteltiin korkeimman hallinto-oikeuden aloitteen pohjalta. Hallinto-oikeuksien kokoonpanosääntelyn tarkistamistarpeista tehtiin arviomuistio, josta järjestettiin lausuntokierros kesällä 2023.

Oikeusministeriö asetti työryhmän toimikaudelle 15.11.2024–19.6.2025 arvioimaan korkeimman hallinto-oikeuden, hallinto-oikeuksien (mukaan lukien Ahvenanmaan hallintotuomioistuin) ja vakuutusoikeuden kokoonpanosääntelyn muutostarpeita. Työryhmä laati hallituksen esityksen muotoon laaditun mietinnön, josta järjestettiin lausuntokierros syksyllä 2025. Hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 4.6.2026. Esitys on parhaillaan lakivaliokunnan käsittelyssä.

Esittelen lyhyesti vielä yhden muun ehdotuksen, joilla on ollut vaikutusta lainsäädäntöön. Muistan vuosituhannen vaihteesta, että lainsäädäntövaikuttamisen huippusuorituksena pidettiin Pellervo-Seuran toimintaa vuoden 2001 osuuskuntalain säätämisessä. Uutta osuuskuntalakia lähdettiin uudistamaan keväällä 1996, kun Pellervo-Seuran aloitteesta perustettiin laajapohjainen eri osuustoimintaryhmiä edustava asiantuntijatyöryhmä valmistelemaan asiaa. Vuoden 1997 alussa osuuskuntia edustava Pellervo-Seura ry ehdotti oikeusministeriölle osuuskuntalain uudistamista. Eräiden vaiheiden jälkeen uusi osuuskuntalaki tuli voimaan vuonna 1.1.2002.

Valtiovarainministeriön virkapuheenvuorossa 2026 ”Luota tulevaan” todetaan, että ministeriöiden ja virastojen koot ja tehtäväprofiilit vaihtelevat, samoin kuin hallinnonaloittainen työnjako ministeriöiden ja virastojen välillä. Ministeriöiden tulisi keskittyä strategisiin ydintehtäviin. Ministeriöiden nykyisin hoitamat erilaiset operatiiviset tehtävät tulisi siirtää virastojen vastuulle. Oikeusministeriön hallinnonalalla työnjako ministeriön ja virastojen välillä on vastannut valtiovarainministeriön tavoitetilaa 1.1.2025 lukien, kun viimeisenä oikeusapu-, edunvalvonta sekä talous- ja velkaneuvontapalvelut siirrettiin perustettuun Oikeuspalveluvirastoon. 

Kaikki prosessilainsäädännön kehittäminen ei ole strategista toimintaa. Siten oikeusministeriön ja hallinnonalan toimijoiden välisessä työnjaossa toimijoilla on itsenäinen tehtävä pohtia osana kehitystoimintaansa oikeudenkäyntimenettelyn lainsäädännön uudistamista ja tehdä sen osalta harkittuja ja perusteltuja ehdotuksia.

Lainkäytön kehittäminen

Lainsäädännön kehittäminen on vain osa oikeudenkäyntimenettelyn kehittämistä. Kehittämistoiminnan jaan kahtia lainkäytön kehittämiseen ja muun toiminnan kehittämiseen sen vuoksi, että lainkäytön kehittäminen liittyy välittömästi prosessinjohtoon, joka on tuomarin riippumattoman toiminnan ytimessä.

Tuomioistuimien ja Tuomioistuinviraston välisessä keskustelussa on todettu, että edes tuomioistuinlaitokseen kuuluva Tuomioistuinvirasto ei voi tarjota lainkäytön kehittämiseen muita kuin tukipalveluita. Lainkäytön kehittämisessä tuomioistuimet ovat ytimessä.

Prosessiosapuolten toiveena on ollut ja on edelleen, että oikeudenkäyntimenettely olisi saman oikeusasteen ja -linjan tuomioistuimissa mahdollisimman yhdenmukaista. Tuomioistuinlaitoksen strategian yhtenä tavoitteena onkin, että oikeusturva toteutuu yhtäläisesti koko maassa ja että tuomioistuimet tuottavat laadukkaan ja yhdenmukaisen asiointikokemuksen.

Tähän tavoitteeseen on pyritty vastaamaan ainakin vuodesta 1999, jolloin useamman tuomioistuimen yhteinen laatutyö aloitettiin Rovaniemen hovioikeuspiirissä. Nykyään myös muissa hovioikeuspiireissä on ollut erilaisia laatuhankkeita. Hovioikeuspiirien laatuhankkeissa on ominaista tuomioistuinten sidosryhmien osallistuminen. Laatuhankkeissa tehdään esityksiä käytänteiden yhtenäistämiseksi ja parantamiseksi. Laatuhankkeiden laatutyöryhmät laativat julkaistavan raportin, käsikirjan tai oppaan.

Käräjäoikeuksien laamannien verkostotapaamisessa keväällä 2019 laamannityöryhmä esitteli ehdotuksensa käräjäoikeuksien yhteistyöverkoston tavoitteeksi, sisällöksi ja toimintamuodoksi. Laamannit hyväksyivät ehdotuksen käräjäoikeuksien yhteiseksi laatuhankkeeksi. Yhteistyön kokoavaksi yläkäsitteeksi otettiin käräjäoikeuksien yhteistyöverkosto.  

Käräjäoikeuksien lainkäyttöyhteistyöllä on kaksi keskeistä tavoitetta: koulutuksellinen eli osaamisen ja ammatilliseen kehittymiseen tähtäävä tavoite sekä yhdenvertaisuuteen liittyvä tavoite.

Yhteistyöverkoston keskeisin menettelytapa on vastuutuomariverkostotoiminta. Vastuutuomariverkosto perustuu kussakin käräjäoikeudessa tiettyä asiaryhmää, oikeudenalaa tai toimintoa varten nimettyjen vastuutuomareiden toimintaan.

Verkosto vaihtaa tietoa keskenään, pohtii yhdessä lainsoveltamiseen liittyviä kysymyksiä erityisesti lain muuttuessa ja oikeuskäytännön kehittyessä sekä laatii oppaita, kuvauksia oikeuskäytännöstä ja muita vastaavia dokumentteja sekä osallistuu vastuualueensa sidosryhmäyhteistyöhön ja tekee ehdotuksia koulutusaiheista ja koulutustilaisuuksien järjestämisestä.

Vastuutuomariverkostoja on 12, joista viimeisimpien joukossa on perustettu rikosprosessin sujuvoittaminen -tuomariverkosto ja riitaprosessin sujuvoittaminen -tuomariverkosto. Kyseisissä tuomariverkostoissa on edustettuna tuomareiden lisäksi myös muita oikeudenkäynnin sidosryhmiä.

Myös hallinto-oikeudet ovat aloittaneet laatuhankkeet. Hallinto-oikeuksien valtakunnallinen laatuhanke julkaisi syksyllä 2024 laadukkaan päätöksen käsikirjan. Tehtävänannon mukaan käsikirjan tuli palvella hallinto-oikeuksia sisäisesti uusien henkilöiden ja uuteen asiaryhmään siirtyvien henkilöiden perehdytyksessä. Kokeneimmillekin henkilöille käsikirjan tuli toimia tukena pyrittäessä mahdollisimman laadukkaisiin päätöksiin. Toisaalta tavoitteena oli, että myös ulkopuolinen lukija saisi käsikirjan kautta hyvän kokonaiskuvan hallintolainkäyttötyöstä ja hallinto-oikeuksien toimintaympäristöstä sekä päätösten perustelemiseen vaikuttavista tekijöistä. Hallinto-oikeuksien laatuhankkeet jatkuvat.

Kehitystyötä tapahtuu myös yksittäisissä tuomioistuimissa. Tiedustelin jokin aika sitten laamanni Riku Jaakkolalta, mihin perustuu tuomioistuimien oma kehitystoiminta ja hän vastasi:

  • Lainsäädäntömuutoksiin valmistautuminen
  • Uusiin ilmiöihin ja asiaruuhkiin varautuminen
  • Uusien järjestelmien käyttöönotto; työnjaot ja työnkuvat
  • Laatuhankkeissa ja yhteistyöverkostoissa syntyneiden suositusten ja ohjeiden toimeenpano
  • Jatkuva yleinen kehittäminen

Olen edellä kuvannut lainkäytön kehittämistä tuomioistuinpainotteisesti. On selvää, että lainkäytön kehitystoimintaa harjoitetaan kaikissa prosessin sidosryhmissä etenkin, jos otetaan huomioon, että kehitystoiminnan toimenpanossa koulutustoiminta on toimeenpanon keskiössä.

Muu toiminnan kehittäminen

Oikeuslaitostyöryhmä

Palaan Oikeuslaitostyöryhmän työhön. Kerroin aiemmin projektiryhmien työstä, jonka tavoitteena on laatia muistiot, joiden perusteella voidaan myöhemmin arvioida tarve käynnistää erityisesti lainsäädäntöhankkeita. Oikeuslaitosryhmä tunnisti myös runsaasti erilaisia mahdollisuuksia kehittämishankkeiksi.

Oikeuslaitostyöryhmä luovutti toukokuussa 2026 oikeusministeriölle ja hallinnonalan toimialajohdolle jatkotoimenpiteitä varten muistion kehittämishankkeina käynnistettävistä uudistuksista, jotka koskevat teknologian kehittämistä ja toiminnan ohjaamista sekä hallintopalveluiden kehittämistä. Ehdotukset koskevat kaikkia oikeuslaitoksen sektoreita, minkä vuoksi niiden edistäminen yhteisesti on tarkoituksenmukaista. Näille ehdotuksille on yhteistä, että niiden edistämiseksi on jo olemassa virkamiehiä, työryhmiä tai yhteistyöverkostoja, joiden vastuualueelle asian edistäminen kuuluu. Ehdotusten edistämiseksi hallinnonalan yhteistyöverkostojen puheenjohtajille ja jäsenille järjestettiin kesällä 2026 asiasta Teams-seminaari.

Muun, lainkäyttöä tukevan toiminnan kehittämiseen pidän Oikeuslaitostyöryhmän kaltaista toimijaa liian hitaana tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Sen vuoksi hallinnonalalla on oltava rakenteet, jossa jatkuva kehitystoiminta on mahdollista kunkin asian vaatimalla tavalla ja nopeudella.

Yksi muistiossa mainituista kehittämishankkeista on tekoälyn käytön kehittäminen.

Keinoälyllinen oikeudenkäynti

Valtiovarainministeriön virkapuheenvuorossa 2026 ”Luota tulevaan” todetaan (s. 28) minusta osuvasti:

Tekoälymuutoksen keskeinen ongelma nykytilassa ei ole teknologian puute, vaan kehittämisen hajanaisuus, puutteellinen tilannekuva, ratkaisujen heikko skaalautuminen sekä käyttöönottoa tukevien ohjausmekanismien puute. Hyötypotentiaali tunnistetaan, mutta sitä ei kyetä realisoimaan yhtenäisesti eikä riittävässä mittakaavassa.

Kansallinen tekoälyalusta tukee tekoälymuutoksen toteutumista luomalla koko julkiselle hallinnolle yhteisen teknisen perustan. Se kokoaa yhteen laskentakapasiteetin, tietovarannot, rajapinnat ja hallintamallit sekä mahdollistaa tekoälyn laajamittaisen hyödyntämisen hallinnossa.

Samaisen ministeriön julkaisussa ”Agenttinen Suomi” todetaan (s. 24), että

Tekoälyagenttien käyttämä infrastruktuuri rakentuu kansallisesti väistämättä hajautetusti, kun eri organisaatiot kehittävät ja hankkivat omiin tarpeisiinsa soveltuvia ratkaisuja.

Edellä mainitun perusteella en saa selvää, ollaanko julkisessa hallinnossa kehittämässä tekoälyä keskitetyn vai hajautetun mallin kautta. Onneksi minun ei tätä tarvitse tietää, koska oikeusministeriön hallinnonalalla oikeusministeriö ohjaa ja Oikeusrekisterikeskus koordinoi vuosiksi 2026–2029 asetettua tekoälyn ja automaation kehitysohjelmaa, joka vahvistaa hallinnonalan kykyä hyödyntää uusia teknologioita prosessien sujuvoittamiseen ja palveluiden parantamiseen. Ohjelma edistää tekoälyn hallittua ja turvallista käyttöönottoa: se kehittää yhteisiä toimintamalleja, ohjeita ja periaatteita sekä tukee hallinnonalan eri sektoreiden kokeiluja. Se määrittää hallinnonalalle yhteiset tavoitteet tekoälyn ja automaation hyödyntämiselle.

Edellä mainitun kehitysohjelman perusteella on odotettavissa esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:

  • Hallinnonalan yhteiset toimintamallit ja ohjeistukset tekoälyn hyödyntämiseen
  • Turvallisen ja hallitun tekoälyalustan rakentaminen
  • Kokeilujen, pilottien ja kehittämistyön tukeminen yhdessä hallinnonalan sektoreiden kanssa
  • Tekoälyn ja automaation käyttökohteiden tunnistaminen palveluissa ja prosesseissa
  • Henkilöstön tekoälyosaamisen vahvistaminen koulutuksilla ja tukimateriaaleilla
  • Tekoälyn turvallisen ja eettisen käyttöönoton varmistaminen

Tekoälyyn liittyviä tavoitteita, suunnitelmia ja aikomuksia on jo runsaasti. Viittaan lainaamaani valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoroon ja totean, että minun työpöydälläni tekoälytyökalut eivät ole vielä minkään ohjausmekanismin kautta missään mittakaavassa realisoituneet. Oletan, että saamme kuulla konkretiaa tekoälytyökalujen hyödyntämisestä oikeushallinnossa seminaarin paneelikeskustelussa.

Tässä kohtaan voisi herätä kademieli yksityisiä asianajajia kohtaan. Hehän eivät ole sidottu valtionhallinnon tekoälykehitykseen. Mutta ei ole auvoista asianajotoimistoillakaan. Talouselämä-lehden Liikejuridiikka 2026 -artikkelissa erään asianajotoimiston edustaja kertoi, että toimisto on perustanut noin kymmenen hengen AI-tiimin, jonka tehtävänä on muun työn ohella sekä kehittää toimiston omaa tekoälypohjaista työkalua että arvioida ulkopuolisten ohjelmistojen soveltuvuutta eri työvaiheisiin. Itselle asetettavia kysymyksiä on useita, kuten: Minkä tekoälytyökalun valitset sekä kuinka paljon olet valmis investoimaan tekoälytyökalun kehittämiseen rahaa ja henkilötyövuosia?

Viimeksi mainittu on otettava huomioon myös julkisella sektorilla. Tekoälytyökalu vaatii toimijakohtaista kehittämistä toimiakseen päätöksenteon ja toiminnan tukena. Oikeuslaitoksessa useat toiminnot, jotka olisivat olleet automatisoitavissa vuosia sitten, odottavat edelleen tehokasta ratkaisua. Missä euro tehostaa toimintaa parhaiten: jatkamalla hitaasti edistynyttä sääntöpohjaisiin algoritmeihin perustuvaa automatisointia vai hyppäämällä suoraan tekoälytyökaluihin?

Tutkijat

Lupasin vielä pohtia aihetta tutkijoiden kannalta. Asiaa on aiemmin onneksi pohdittu, ja lainaa tässä eläköitynyttä kollegani, oikeusneuvos Juha Häyhää (Oikeustiede ja oikeuskäytäntö – lainsäätäjän työn jatkajia? Lakimies 7–8/2020 s. 1197–1204):

Tuomarin näkökulma oikeuteen on tapauskohtainen. Tutkija orientoituu tyypillisesti systeemistä (yleisistä opeista) käsin. Tässä on hedelmällisen työnjaon perusta. Tästä havainnosta käsin olisi suotavaa, että vuorovaikutus olisi aktiivisempaa. Ilman, että pyrkisin määräämään, mitä tutkijan olisi syytä tutkia, totean jääväni tuomarina useasti kaipaamaan sitä, että oikeustieteen puolella jatkettaisiin siitä, mihin prejudikaatilla päästiin.

Tuomarin lisäksi muillakin oikeudenkäynnin sidosryhmäläisillä näkökulma on tapauskohtainen. Kun tutkija lähestyy asiaa kokonaisuudesta käsin, hänellä on mahdollisuus jäsentää tapauksia ja yleensäkin toimintaa prosessissa kokonaisuuksiksi sekä kiinnittää huomiota kokonaisuudessa oleviin epäjohdonmukaisuuksiin ja puutteisiin. Tutkijan havainnoista voi löytyä aihe lainsäädännön muuttamiseen tai lainkäytön kehittämiseen.

Lopuksi

Edellä olen kuvannut omaa näkemystäni siitä, millaisella menettelytavoilla tavoitetila oikeusvarmasta, joutuisasta, kustannustehokkaasta ja keinoälyllisestä oikeuskäynnistä saavutetaan. Mikä on se muutos, joka vie lähemmäksi tavoitetilaa? Tarvitaanko siinä lainsäädännön muutosta, lainkäytön kehittämistä vai muun, lainkäyttöä tukevan toiminnan muuttamista? Ketkä ovat olennaisia toimijoilta halutun muutoksen aikaansaamiseksi? Miten mainittuihin toimijoihin voi vaikuttaa?

Olen Oikeuslaitostyöryhmän puheenjohtajuuden valtuuttamana ottanut oikeudekseni puhua oikeudenkäynnin kehittämisestä laajasti oikeushallinnon eri toimijoiden näkökulmista. Toisaalta, tässä ominaisuudessa en ole puhunut rahasta. Jos minulla olisi ollut tänään päässäni Tuomioistuinviraston johtokunnan puheenjohtajan hattu, puheenvuoroni painotus olisi ollut taatusti toinen.

Kaiken toiminnan ei pidä olla tavoitteellista. Lihaksenkin kasvu tapahtuu kuormituksen jälkeen lepotilassa. Ehkäpä tänään vapaassa keskustelussa, hyvässä seurassa syntyy ajatuksia, joiden perusteella pääsemme taas lähemmäksi tavoitetta oikeusvarmasta, joutuisasta, kustannustehokkaasta ja keinoälyllisestä oikeuskäynnistä.

Toivotan Suomen Prosessioikeusyhdistykselle juhlavuotenaan onnea ja erinomaista jatkoa!

Kiitos!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top