Blogit

KKO 2021:72 Pakkokeino – Etsintä – Laite-etsintä – Takavarikko – Sinetöidyn aineiston tutkiminen ja hyödyntäminen – Todistelu – Hyödyntämiskielto – Lääkärin salassapitovelvollisuus

kirjoittanut asianajaja, dosentti Markku Fredman

Korkein oikeus antoi tänään 6.10.2021 ratkaisunsa takavarikkokieltoa koskevassa asiassa, jossa poliisille oli myönnetty valituslupa ennakkopäätösvalituksena suoraan käräjäoikeuden ratkaisuun. Asia ei siis välillä käynyt hovioikeudessa.

KKO 2021:72

Asiassa on kyse mittavan tietovuodon esitutkinnasta, jossa Vastaamo-nimisen psykologisia palveluja tarjoavan yrityksen asiakastietoja on vuotanut internetiin. Poliisi oli saanut asiassa luvan erityiseen laite-etsintään törkeä tietomurron, törkeän kiristyksen ja törkeän yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen selvittämiseksi. Mikään näistä rikoksista ei ole niin vakava, että potilastietoja koskeva takavarikkokielto väistyisi. Pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n mukaan asiakirjaa tms. ei saa takavarikoida eikä jäljentää, jos se sisältää tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännösten nojalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Laite-etsintä oli suoritettu 18.11.2020, jolloin tuotantopalvelimen tietokannasta oli teknisesti eroteltu seuraavat asiakastiedot: etunimi, sukunimi, henkilötunnus, sähköposti, puhelinnumero ja osoite. Nähtävästi tarkoitus on ollut se, että poliisi saisi näin listauksen henkilöistä, joiden tiedot ovat olleet tietomurron kohteena eli jotka ovat rikoksen uhreja ja jutun asianomistajia.

Käräjäoikeuden määräämä etsintävaltuutettu oli katsonut näin syntyneen tietokannan sisältävän tietoja, joita koskee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä tarkoitettu todistamiskielto ja joita pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla ei saa takavarikoida tai jäljentää. Edellä selostetut asiakastiedot sisältävä aineisto oli sinetöity pakkokeinolain 8 luvun 11 §:n nojalla, ja kysymys aineiston tutkimisesta ja hyödyntämisestä oli saatettu luvun 12 §:n mukaisesti tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Käräjäoikeus oli 1.12.2020 antamassa päätöksessä katsonut, että sinetöity aineisto sisälsi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilön terveydentilaa koskevia arkaluonteisia tietoja, joita todistamiskielto koskee. Sen vuoksi sinetöityä aineistoa ei saanut takavarikoida, tutkia tai hyödyntää. Ratkaisu on tehty poikkeuksellisesti kahden käräjätuomarin kokoonpanossa.

Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, sisältääkö sinetöity aineisto henkilön terveydentilaa koskevia arkaluonteisia tietoja, joista lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa ja joita ei sen vuoksi saa takavarikoida tai jäljentää rikosasian todisteena käytettäväksi eikä tutkia tai hyödyntää.

Korkein oikeus totesi, että sinetöityyn aineistoon sisältyvät henkilön nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot eivät vielä sellaisenaan ole henkilön terveydentilaa koskevia tietoja. Tiedot ovat kuitenkin peräisin Vastaamon asiakastietokannasta, mikä viittaa siihen, että henkilöt ovat olleet hoitosuhteessa kyseiseen mielenterveyspalveluita tarjoavaan yritykseen ja siellä työskenteleviin terveydenhuollon ammattihenkilöihin. Kyse on siis lähtökohtaisesti sellaisista henkilön terveydentilaa koskevista tiedoista, joista terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaan, jos tietoja on pidettävä arkaluonteisina. Tähän arvioon ei vaikuta se, että aineistossa on mahdollisesti mukana myös kyseisen terapiakeskuksen palveluksessa olevaa henkilökuntaa koskevia tietoja.

Korkein oikeus jatkoi, että tällaisen asiakastiedon luottamuksellisuus on tärkeää terveydenhuollon yleisten toimintaedellytysten näkökulmasta, koska mielenterveyspalveluita tarvitsevien on voitava hakeutua tarvitsemaansa hoitoon ja saada hoitoa ilman pelkoa hoitosuhteen paljastumisesta. Tieto mielenterveydenpalveluihin turvautumisesta kuuluu tämänkin vuoksi yksilön näkökulmasta hänen yksityisyytensä suojan ydinalueelle, jolloin on perusteltua, että mielenterveyspalveluita koskeva potilassuhde jää henkilön niin halutessa luottamukselliseksi.

Asiassa oli korkeimman oikeuden mukaan vielä arvioitava, ovatko kyseessä olevat tiedot objektiivisesti arvioiden henkilön kannalta niin selvästi edullisia, että niiden paljastumisen ei katsottaisi aiheuttavan potilaalle vahinkoa. Jos tietojen katsottaisiin olevan luonteeltaan tällaisia, todistamiskieltoa ei olisi tarvetta asettaa.

Tähän asettamaansa kysymykseen korkein oikeus vastaisi siten, että on täysin mahdollista, että henkilö ei halua potilassuhteensa paljastuvan edes viranomaiselle, vaan pitää tällaisen tiedon paljastumista itselleen haitallisena. Mielenterveyspalveluiden käyttämiseen liittyy edelleen negatiivisia asenteita, joten potilassuhdetta koskevien tietojen paljastumista ei ole edellä kuvatuissa olosuhteissa pidettävä niin selvästi potilaalle edullisina, että ne eivät kuuluisi todistamiskiellon piiriin.

Korkein oikeus katsoi, että sinetöidyssä aineistossa olevia asiakastietoja eli henkilön nimeä, henkilötunnusta ja yhteystietoja on pidettävä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettuina henkilön terveydentilaa koskevina arkaluonteisina tietoina, joista terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa ja joita ei sen vuoksi saa takavarikoida tai jäljentää rikosasian todisteena käytettäväksi eikä tutkia tai hyödyntää. Keskusrikospoliisin valitus hylättiin.

Arviointia

Ensinnäkin huomio kiinnittyy siihen, että korkein oikeus nimeää valittajaksi keskusrikospoliisin eikä esimerkiksi tutkinnanjohtajaa. Aika ajoin on herännyt keskustelua siitä, kuinka riippumaton tutkinnanjohtaja on käyttäessään mm. pakkokeinovaltuuksia virka-asemansa perusteella. Kun korkein oikeus näkee valittajana keskusrikospoliisin, tulee se korostaneeksi tuon viranomaisen roolia. Pakkokeinolaissa keskusrikospoliisilla ei virastona kuitenkaan ole mitään pakkokeinovaltuuksia vaan pakkokeinoista päättävät ja niitä vaativat tuomioistuimelta yksittäiset virkamiehet. Tähän nähden olisi luontevaa, että valittajanakin nähtäisiin se virkamies, joka tuomioistuimessa vaatii pakkokeinoa toteutettavaksi.

Korkeimman oikeuden näkemys siitä, että Vastaamon kaltaisen yrityksen asiakastietokanta sisältää terveydentilaa koskevia tietoja pelkän asiakkuussuhteenkin osalta ei ole yllättävä. Takavarikkokielto ei kuitenkaan koske terveystietoja sellaisenaan, vaan lisäedellytyksenä on se, että kyse on arkaluonteisesta tiedosta. Turun hovioikeus on ratkaisussa THO 2016:3 katsonut, että hammaslääkäriaseman asiakaslaskut eivät sisältäneet arkaluonteisia terveystietoja. Takavarikolle ei ollut tuossa tapauksessa sen vuoksi estettä.

Korkeimman oikeuden perustelut tietojen arkaluonteisuudesta tässä tapauksessa ovat vakuuttavat. Korkein oikeus viittasi ratkaisuunsa KKO 2011:91 (kohta 6) ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2018:93. Jälkimmäisessä on todettu, että henkilön yksityisyyden suojan toteutumisen kannalta on olennaista, että tieto henkilön hoitosuhteesta terveydenhuollon toimintayksikköön jää hänen niin halutessaan luottamukselliseksi.

Kaiken kaikkiaan on helppo yhtyä näkemykseen siitä, että psykologi ei saa ilman potilaansa lupaa todistaa siitä, että kyseinen henkilö on hänen potilaansa. Saman suuntaisesti olemme todenneet myös kirjassamme Esitutkinta ja pakkokeinot (2014 s. 980 aiemman lain kannalta ja 2020 s. 933 nykyisen lain kannalta).

Ratkaistussa tapauksessa oli kyse terveydentilaa koskevista tiedoista. Missä määrin nyt omaksuttu näkemys on yleistettävissä koskemaan myös muita todistamiskieltotilanteita: koskeeko todistamiskielto myös esimerkiksi asianajajaa siten, ettei hän saisi todistaa siitä, kuka on ollut hänen asiakkaanaan? Asianajajan ja muiden oikeudenkäyntiavustajien todistamiskiellosta säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13 §:ssä. Tuon pykälän sanamuodon mukaan todistamiskielto koskee sitä, mitä hän on saanut tietää hoitaessaan päämiehensä asiaa. Luvun 14 § sen sijaan säätää todistamiskieltoon arkaluonteiset terveydentilaa koskevat tiedot. Säännösten erilainen kirjoitustapa mahdollistaa eroavat tulkinnat ja on hyvinkin perusteltavissa, että tieto asiakkaan henkilöllisyydestä ei ole tieto, jonka asianajaja on saanut asianajollista tehtävää hoitaessaan. Näin ollen nyt ratkaistu kysymys ei sellaisenaan ole sovellettavissa myös asianajajan todistamiskieltoa koskevaksi.

Mitä ratkaisusta seuraa? Ensinnäkin poliisi ei saa käyttöönsä tietokantaa henkilöistä, jotka ovat rikoksen uhreja, jutun asianomistajia. Tämä ei kuitenkaan ole täysin mahdoton tilanne, koska sellainen on otettu huomioon esitutkintalaissa. Lain 7 luvun 2 §:n mukaan, asianomistajan kuulusteleminen voidaan jättää tämän omasta ilmoittautumisesta tapahtuvaksi, jos asian laatu asianomistajien suuren lukumäärän tai muun vastaavan syyn vuoksi sitä edellyttää. Näin ollen poliisi voi esimerkiksi tiedotteella kehottaa niitä Vastaamon asiakkaita, jotka haluavat osallistua esitutkintaan, ottamaan yhteyttä ja ilmoittamaan itse omat tietonsa viranomaiselle.

Ratkaisu ei tarkoita, että poliisi ei voisi takavarikoida internetissä olevia kyseisiä vuodettuja asiakastietoja, jotka ovat tutkittavan rikoksen seurauksia tai rikoksella tuotettuja tai aikaansaatuja tiedostoja. Tämä johtuu siitä, että takavarikkokielto on pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan voimassa vain, jos kyseinen kohde on terveydenhuollon ammattihenkilön tai häneen apulaisensa hallussa taikka sen hallussa, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Takavarikkokielto ei myöskään koske sellaista kohdetta, joka on joltakulta ”rikoksella viety” tai joka voidaan tuomita menetetyksi.

Todistamiskieltoja on rajattu myös siten, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan todistamiskielto ei koske tietoa, jonka oikeudettomasta hankkimisesta, paljastamisesta tai käyttämisestä syyttäjä ajaa syytettä. Tämä säännös koskee siis vain tuomioistuinvaihetta, kun syyte on jo nostettu. Syyttäjä voi siis esimerkiksi kvalifiointiperusteen tueksi esittää näyttöä siitä, millaista tietoa on vuodettu tai luvattomasti paljastettu. Säännös ei koske esitutkintaa eikä ulota vaikutustaan takavarikkoihin.

Nyt annettu ennakkopäätös saattaa aiheuttaa ongelmia muunlaisia rikoksia tutkittaessa. Hankaluuksia voi ilmetä, jos esimerkiksi lääkäriasemaa epäillään veropetoksesta siten, että kaikkia potilasmaksuja ei ole viety kirjanpitoon. Poliisilla ei ole oikeutta saada törkeänkään veropetoksen tutkintaan takavarikon avulla tietoja siitä, ketkä siellä ovat hoidattaneet arkaluonteisia terveysongelmiaan.

Ratkaisu herätti tuoreeltaan keskustelua twitterissä ja tietosuojan asiantuntijat kiinnittivät huomiota siihen, ettei asiassa ole sovellettu unionin yleistä tietosuoja-asetusta GDPR:ää tai muita tietosuojasäännöksiä. Siihen ei nähdäkseni ole ollut tarvetta, koska todistamiskieltoa koskevat säännökset ovat ajalta ennen GDPR:ää eikä kyseinen asetus ole voinut vaikuttaa supistavasti todistamiskieltoon. Kun tiedot todettiin suojatuksi kansallisella takavarikkokiellolla, ei ole ollut tarpeen arvioida sitä, suojaavatko niitä myös EU:n tietosuojaa koskevat säännökset.

2 ajatusta aiheesta “KKO 2021:72 Pakkokeino – Etsintä – Laite-etsintä – Takavarikko – Sinetöidyn aineiston tutkiminen ja hyödyntäminen – Todistelu – Hyödyntämiskielto – Lääkärin salassapitovelvollisuus”

  1. JyrkiVirolainen

    Asiantunteva, napakka ja todella nopeasti laadittu oikeustapauskommentti jälleen Markku Fredmanilta, kerta kaikkiaan! Kyllä tällaisilla näytöillä ja meriiteillä luulisi oven KKO:n jäseneksi avautuvan helposti!

    KKO:n ratkaisuselosteessa Vastaamon nimeä ei ole haluttu jostakin syystä mainita, vaan siinä puhutaan vain A:sta, vaikka lähes kaikki tietävät, mistä yrityksestä on kyse. Päätöksestä laaditussa tiedotteessa sen sijaan kerrotaan, että kysymyksessä on Vastaamo.

    Ratkaisselosteessa, tuskin päätöksessäkään, ei mainita etsintävaltuutetun nimeä. Miksi?

  2. Otto Lindholm

    Selkeä ja hyvin kirjoitettu yhteenveto. Kiitos siitä.

    Palaan tuohon lopussa viitattuun Twitter-keskusteluun, kun olin siinä itsekin osallisena.

    Nähdäkseni itse terveydentilatiedon määrittelyä koskevan tulkintakysymyksen osalta asiassa olisi kyllä tullut soveltaa ns. ”rikosasioiden GDPR:ää”, eli henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia. Tämä laki on nimenomaisesti saatettu voimaan rikosprosessissa tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn sääntelemiseksi. Pakkokeinolakia se ei tietenkään syrjäytyä. Mutta toisaalta nyt keskiössä ollutta OK 17:14:ää käsittääkseni ole säädetty ensisijaisesti datan keräämistä ja käsittelyä, vaan pikemminkin terveydenhuollon ammattihenkilön salassapitovelvollisuutta. Ja jos ratkaistavana on kysymys, ovatko asiakasrekisterintiedot (eivät potilasrekisterin tiedot) terveydentilatietoja, pitäisi katse suunnata säännökseen, jossa tähän on pyritty vastaamaan. OK 17:14:n taustalla on salassapitovelvoite ja ilmaisukielto, ei ensisijaisesti tallennetun tiedon luonne.

    Terveydentilatiedon määritelmä löytyy nimenomaisesti tuosta ”rikosasioiden GDPR:stä”. Lain 3.1 §:n 14 kohdan mukaan terveyttä koskevilla tiedoilla luonnollisen henkilön fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen liittyviä henkilötietoja, jotka ilmaisevat hänen terveydentilansa. Pelkkä tieto terveydenhuollon asiakkuudesta ei siis välttämättä vielä riitä siihen, että kyseessä olisi terveystieto.

    Jos ja kun kysymys palautuu siihen, onko asiakastieto terveystieto, miksi pyrkiä ratkaisuun epäselvää säännöstä soveltamalla, jos tarjolla on säännös, joka on nimenomaisesti säädetty tällaiseen kysymykseen vastaamiseksi?

    Kyse ei mielestäni ole myöskään siitä, että OK 17:14:ää tuoreempi ja toimintaan nimenomaisesti soveltuva (joskaan ei pakkokeinolakia ja OK 17:14:ää tietenkään syrjäyttävä) säännös supistaisi todistamiskieltoa. Sen sijaan, tällaisen kysymyksen kohdalla säännös täsmentää asiaa, sillä se tarjoaa suoremman vastauksen itse tulkintakysymykseen.

    Myönnän, että kritiikkini KKO:lle on korostetun juridistekninen, vieläpä korostetun akateeminen. Pidän hyvin mahdollisena, että myös ns. ”oikeaa säännöstä soveltamalla” lopputulos olisi saattanut olla sama kuin nyt. Eli sikäli tämä on toki myös viisastelua. Olen kuitenkin seurannut terveydentilatiedon käsitteestä käytävää keskustelua monessa eri yhteydessä. Ja huomaan että tulkinnoissa on laajaa vaihtelua, eikä vakiintumista vielä ole näkyvissä. Tästä syystä olisin toivonut että edes KKO ottaisi kantaa asiaan. Lopputulos olisi saattanut hyvin olla sama kuin se, mihin nyt päädyttiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös