Blogit

Hidasta, kallista ja vaikeasti ennakoitavaa – mistä lääkkeet riitaprosessin parantamiseen?

kirjoittanut dosentti, käräjätuomari Antti Tapanila

Prosessioikeudellisen keskustelun ja tutkimuksen painopiste on ollut sovittelussa ja muissa vaihtoehtoisissa riidanratkaisumenettelyissä. Samanaikaisesti riita-asioiden määrät käräjäoikeuksissa ovat vähentyneet ja käsittelyistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut jatkaneet kasvuaan. Ajoittain on pohdittu erilaisia keinoja riita-asioiden viipymiseen ja korkeiksi kasvaneisiin kuluihin puuttumiseksi. Keskustelussa on painotettu prosessilainsäädännön uudistamista ja tuomioistuimien henkilöstöresursseja hieman siitä riippuen, mikä siviiliprosessin intressitaho on ollut äänessä. Kokonaisvaltaisempaa tarkastelua siviiliprosessin ongelmakohdista ei ole tehty eikä arviointia ole suoritettu yleisemmästä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Riita-asioiden väheneminen tuomioistuimissa voidaan nähdä yhteiskunnallisesti negatiivisena ilmiönä, jos kehitys johtuu siitä, että laillisia oikeuksia ei rohjeta toteuttaa oikeudenkäyntikuluriskin pelossa tai siitä syystä, että siviiliprosessi ei tarjoa mielekästä vaihtoehtoa riitaisuuksien ratkaisemiselle.

Näkökulmani siviiliprosessiin on sikäli omakohtainen, että olen tuomarinurallani käsitellyt riita-asioita käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Prosessioikeutta olen tutkinut pääasiassa rikosprosessiin painottuen, kunnes ryhdyin kaksi vuotta sitten kirjoittamaan yleisteosta siviiliprosessista. Kirjoitustyön kuluessa tulin pohtineeksi siviiliprosessin ongelmia paitsi tuomarin näkökulmasta, myös pohtien syitä sille, miksi moni asia hoidetaan riita-asioissa eri tavalla kuin rikosprosessissa. Rikosprosessissa kuitenkin pystytään valtaosassa tapauksia toteuttamaan oikeudenkäynti verraten joutuisasti ja kohtuullisin kustannuksin.

Keskeinen prosessilajien välinen ero on, että riita-asiassa kaksi yksityistä asianosaista on vastakkain eikä kannetta aja syyttäjään rinnastuva, asianosaispiiriin nähden ulkopuolinen ja riippumaton taho. Riita-asiassa oikeudenkäyntiavustajien ammattitaidolla ja -etiikalla on korostunut merkitys, sillä sujuvassa oikeudenkäynnissä kaikkien osapuolten pitäisi olla sitoutuneita asianmukaisiin menettelytapoihin ja pyrkiä hoitamaan juttua ilman aiheetonta viivytystä. Monesti myös sovinnon kartoittaminen, joka on olennainen osa riita-asian oikeudenkäyntiä, on tuloksekasta ainoastaan avustajien vilpittömästi pyrkiessä sovinnon saavuttamiseen – silloin kun sovinto ylipäänsä tarjoaa mielekkään vaihtoehdon asian ratkaisemiselle.

Riita-asiassa tuomioistuimen prosessinjohdon merkitys korostuu, sillä viime kädessä tuomioistuimen täytyy huolehtia käsittelyn joutuisuudesta. Merkittävä osa siviiliprosessuaalisesta lainsäädännöstä on luonteeltaan joustavaa ja dispositiivista, jolloin asiaa käsittelevän tuomarin pitäisi pystyä räätälöimään kuhunkin riita-asiaan soveltuva menettelytapa. Menettely voi olla hyvinkin erilainen esimerkiksi ratkaistaessa lapsen elatusapua tai todistelultaan laajaa urakkariitaa. Omalla kohdalla havaitsin hyväksi menettelytavaksi sen, että laajuudeltaan suppeammissa ja oikeudellisesti selväpiirteisissä riita-asioissa kutsuin asianosaiset valmisteluun ja samana päivänä mahdollisesti järjestettävään pääkäsittelyyn. Tällä kutsutavalla erillinen pääkäsittely myöhempänä ajankohtana ei lisännyt kalenteria täyttäviä istuntoajankohtia tarpeettomasti. Muun muassa elatusapuasioissa suuri osa kanteista sovittiin valmisteluistunnossa, jolloin pääkäsittelylle ei tullut tarvetta lainkaan.

Prosessinjohdosta on puhuttu paljon niin kirjallisuudessa kuin koulutustilaisuuksissa. On helppo osoitella kohtia, joissa tuomarin pitäisi havaita epäselvyyksiä tai rohkeasti linjata etenemistapaa, vaikka asianosaiset yrittävät johdatella toisenlaiseen lähestymistapaan. Sen sijaan vaikeampaa ja vaativampaa on johtaa prosessia autenttisessa tilanteessa etenkin, kun käräjäoikeudessa prosessinjohto tapahtuu aikaan sidotusti. Aina ei ole mahdollista ryhtyä selvittelemään asiaa laajasti tai penkoa perinpohjaisesti oikeuskäytäntöä tai kirjallisuuden kannanottoja. Prosessinjohto riita-asiassa vaatii rohkeutta, jota joillakin voi olla luonteen puolesta toisia enemmän, mutta jota kokemus useimmilla kasvattaa. Ongelmia sen sijaan on helposti luvassa silloin, jos riita-asioita käsittelevät tuomarit ovat kovin kokemattomia eivätkä he ole tuomioistuinurallaan istuneet muita kuin rikosjuttuja.

Riita-asioiden hoitamisen edellyttämä ammattitaito ja varmuus kehittyvät työtä tehdessä, jolloin riita-asioita käsittelemään pitäisi rekrytoida kokeneita tuomareita. Tosielämässä asiat näyttävät olevan usein toisin. Tuomarinuralla edelleen edetään aloittamalla esittelijänä hovioikeudessa, josta siirrytään varsin nopeasti käräjätuomarin tehtäviin. Edelleenkään tuomarin työt eivät houkuttele hakijoita tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Usein on myös niin, että ulkopuoliset hakijat eivät tule virkoihin valituksi, mikä vähentää ulkopuolisten motivaatiota edes hakea tuomarin virkaa.

Oma pohdinnan aiheensa on sitten se, onko tuomarin palkka alemmissa tuomioistuimissa enää kilpailukykyinen muihin lakimiestehtäviin nähden ja pystytäänkö tuomioistuimissa tarjoamaan sellaiset työnteon puitteet ja välineet, että tuomarin tehtävä koetaan houkuttelevana. Erinäiset hankaluudet ja epäonnistumiset tietojärjestelmien käyttöönotossa ja vaihtelevasti toimiva salitekniikka voidaan nähdä esimerkkeinä epämukavuustekijöistä, joilla on vaikutusta tuomarin käytännön työhön.

Toimiessani käräjätuomarina riita- ja hakemusasioiden osastolla kokeilin erilaisia oikeudenkäyntiä nopeuttavia menettelytapoja käytännössä. Kokemus osoitti, että laajemmankin riita-asian saa käsiteltyä kohtuullisessa aikataulussa, mutta se edellyttää luovuutta menettelyvaihtoehtojen valinnassa ja jämäkkää prosessinjohtoa. Asianosaisilla ei näyttänyt olevan vastaavaa intressiä jutun edistämiseen eikä heiltä sellaista voitane edellyttää – vastuu käsittelyn johtamisesta on kuitenkin tuomarilla.

Omien kokemusteni perusteella on vaikea ymmärtää, miksi toisinaan kuulee riita-asioiden viipyvän vuosikausia ja vieläpä niin, että valmisteluistunnon toimittaminen tapahtuu vasta pitkän ajan kuluttua jutun vireille tulosta. Valmisteluistunto on kuitenkin ajankohta, jolloin asian käsittely tosimielessä vasta alkaa, kun asianosaisten väittämistarkoitus ja todistelu saadaan selvitettyä sekä sovinnon mahdollisuus kartoitettua. Valmisteluistunnon toimittaminen ei edellyttänyt laajaa kirjallista valmistelua enkä yhdessäkään käsittelemässäni jutussa esimerkiksi pyytänyt kirjallisia lausumia. Suullinen valmistelu välittömyydessään on kuitenkin verrattomasti tehokkaampaa kuin kirjelmien kirjoittelu, jolloin on helppo väistellä täsmentäviä kysymyksiä ja sotkea asiaa entisestään kirjoittelemalla laajasti asian vierestä.

Joutuisan käsittelyn työkalupakissa keskeisiä työkaluja olivat etupainotteinen prekluusio, haastehakemuksen ja vastauksen täydennyttäminen sekä kirjallinen yhteenveto, johon asianosaisten vetoamat oikeustosiseikat kiteytettiin. Yhteenvedosta tuomari saa kätevän apuvälineen väittämistaakan selvittämiseen, kunhan kirjoittamiseen näkee vaivaa ja tiivistää kanteen ja vastauksen oikeustosiseikkojen tasolle. Kun vetoamistarkoituksen saa selvitettyä pähkinänkuoreen kiteytetyn yhteenvedon perusteella, yhteenveto tarjoaa kulmakiven, jolle ratkaisun aikanaan pystyy rakentamaan.

Jutun oikeudellisen kysymyksenasettelun jäsentäminen olisi ainakin omalla kohdallani ollut usein mahdotonta asianosaisten kirjoitusten perusteella, jotka sisälsivät selostusta näytöstä sekä oikeudellista argumentaatiota, joka olisi kuulunut pääkäsittelyn päätteeksi annettavaan loppulausuntoon. Toisinaan tuomioistuin voisi perustellusti edellyttää kanteen tai vastauksen karsimista jo kirjallisessa valmistelussa edellyttämällä asianosaista täydentämään kirjallista esitystään sillä uhalla, että muutoin asia jätetään tutkimatta.

Holtittomasti tuomioistuimessa hoidettu riita-asia usein viipyy ajallisesti ja viipymisestä seuraa lisää oikeudenkäyntikuluja asianosaisille. Oikeudenkäyntiavustajan kannalta on valitettavasti toisinaan niin, että ammattitaitoisesti ja tehokkaasti hoidettu oikeudenkäynti johtaa matalampaan palkkioon verrattuna taitamattomaan avustajaan, joka aiheuttaa kuluja tarpeettomilla toimenpiteillä ja viivyttelyllä. Tehtävänsä tasalla oleva tuomari kuitenkin pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan myös oikeudenkäyntikuluihin. Useinkaan oikeudenkäyntiavustajat eivät riitauta vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, vaikka ne selvästi olisivat jutun laajuuteen tai laatuun nähden liialliset.

Sopivia apukeinoja kulujen kontrollointiin on muistuttaa siitä, että tuomioistuin voi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n perusteella puuttua viran puolesta kohtuuttomiin oikeudenkäyntikuluihin. Tuomioistuin voi myös edellyttää laskun esittämistä valmistelutoimenpiteistä jo pääkäsittelyä edeltävästi, jolloin asianosaiset saavat tiedon siihen saakka kertyneistä omista ja vastapuolen oikeudenkäyntikuluista.

Mitä sitten pitäisi tehdä siviiliprosessin jouduttamiseksi ja kohtuuttomiin kuluihin puuttumiseksi? En sinänsä väitä, että lainsäädännön uudistaminen tai tuomioistuimien resurssien parantaminen olisivat merkityksettömiä. Suhteellisen varma olen kuitenkin siitä, että mikään lainsäädäntö tai resurssien määrä ei tule ratkaisemaan sellaisia ongelmia, jotka johtuvat ennemmin toimijoista kuin kulisseista. Tuomareiden heikkotasoiseen prosessuaaliseen osaamiseen ja prosessinjohtotaitoihin ei ole saatavissa korjausta lainsäädännöllä eikä myöskään tuomareiden määrän lisääminen tule auttamaan asiassa. Vastuu oikeudenkäyntien johtamiseen on annettu riita-asioita käsittelevälle tuomarille. Vastuuseen liittyy prosessinjohtovaltaa, jota pitää osata käyttää. Jos valtaa ei käytä prosessia muodollisesti johtava tuomari, vallalla on taipumus päätyä toisaalle. Jos toinen asianosaisista pääsee määräämään oikeudenkäynnin kulusta oikeudenkäynti ei voitane puhua tosiasiallisesti oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Yhteiskunnan kannalta siviiliprosessin ongelmiin olisi puututtava, sillä tuomioistuimien pitäisi tarjota kilpailukykyinen vaihtoehto oikeuksien toteuttamiselle. Kehitystyössä pitäisi kuitenkin tarkastella tilannetta avoimesti ja ottaen huomioon muutakin kuin lainsäädäntö ja tuomioistuimien henkilöstöresurssit. Parempaan lopputulokseen todennäköisesti päästään panostamalla tuomioistuimiin riita-asioiden käsittelemisen kannalta merkityksellisellä tavalla. Hyviä vaihtoehtoja tähän olisivat tuomareiden erikoistuminen ja palkkauksen kilpailukyvystä huolehtiminen. Riita-asioiden hoitaminen on vaativaa tuomarin työtä, johon pitäisi voida erikoistua ja josta pitäisi saada kelvollinen korvaus. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että lainkäytön puitteet ovat kunnossa tietojärjestelmiä ja työvälineitä myöden.

Prosessinjohdon edellyttämä rohkeus on sidoksissa ammattitaitoon, jota voidaan tukea laadukkaalla koulutuksella. Tältä kannalta on valitettavaa, että riita-asioihin liittyvä prosessuaalinen koulutus on painottunut viime vuosina sovitteluun. Oikeudenkäyntikulujen taso on tarkasteltavana vireillä olevan lainsäädäntöhankkeen puitteissa, joskin hanke näyttää etenevän hitaasti. Oikeudenkäyntikulujen voimakas kasvu ja siitä aiheutuva kynnys riita-asian hoitamiselle ovat epäilemättä ilmiö, johon puuttuminen lainsäädännöllä on perusteltua.

Omalla kohdallani siviiliprosessista kirjoittaminen oli avartavaa ja osoitti monessa kohdin, että prosessuaalinen lainsäädäntö tarjoaa jo tällä hetkellä varsin joustavan ja käyttökelpoisen raamin oikeudenkäyntien hoitamiselle. Paljon on kiinni tuomarin ammattitaidosta ja ammattietiikasta, joiden varassa voi räätälöidä kuhunkin riita-asiaan soveliaan käsittelytavan. Keskustelua riita-asioiden käsittelyn kehittämisestä soisi laajemminkin ja keskustelun avartumista muihinkin teemoihin kuin uuden lainsäädännön tai tuomioistuimien resurssien peräänkuuluttamiseen. On nimittäin niin, että potilaan parantavan lääkkeen määrääminen yleensä edellyttää oikeaa diagnoosia ja väärä diagnoosi voi pahimmillaan olla potilaan kannalta kohtalokasta.

Antti Tapanila

Kirjoittaja on OTT, prosessioikeuden dosentti ja käräjätuomari, jonka kirjoittama teos ”Siviiliprosessi” julkaistaan Suomalaisen lakimiesyhdistyksen B-sarjassa lokakuun lopussa.

1 ajatus aiheesta “Hidasta, kallista ja vaikeasti ennakoitavaa – mistä lääkkeet riitaprosessin parantamiseen?”

  1. JyrkiVirolainen

    Todella mainio ja sujuvasti kirjoitettu artikkeli Antti Tapanilalta, entiseltä oppilaaltani Lapin tiedekunnasta! Siihen voin monessa suhteessa yhtyä sekä tutkijana että käytännön tuomarina; olin kihlakunnantuomarina vuosina 1978-1990.

    Uusi prosessioikeusblogi on saanut innostuneen vastaanoton ja hyvän alun artikkeleillaan, mutta kommentointiin ei ole vielä uskallettu. Minun ”vanhalla prosessioikeusblogilla” ja sen edeltäjällä ”Virolaisen blogilla”, joka on edelleen hengissä, oli parhaimmillaan toista sataa kommentoijaa ja keskimäärinkin noin 20-30 kommenttia per kirjotus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös